SLIPPERY LITTLE SUCKERS

Tapahtui viime keskiviikko iltana: Koin hetkeni Julia Robertsina. Paikka oli ravintola Le Procope osoitteessa 13 Rue de l'Ancienne Comédie Saint Germain:ssä Pariisissa.

Etanoita on tullut kyllä syötyä elämässä moneen otteeseen, kuitenkin aina etanapannusta, jossa etanat on valmiiksi jo poistettu kotilostaan. Keskiviikkona pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan pihtejä, eikä se nyt niin vaikeaa ollut. Vähän kuitenkin. Liukkaita nilviäisiä. Olimme kuuden hengen pöytäseurue ja puolet meistä nauttivat etanoita alkupalaksi. Jokainen totesi niiden olevan parhaat etanat, joita eläessään oli maistanut. Toimikoot tämä edellä oleva lause ravintolasuosituksena.

Muita 1686 perustetun paikan pöydässä nautittuja alkuruokia olivat endiivisalaatti saksanpähkinöillä, joka sai kiitettävän kritiikin, ja sienikeitto, joka maistui, mutta ei räjäyttänyt pottia. Pääruoaksi useimmat popsivat suuhunsa koljaa, jonka kylkeen tarjottiin vallan maistuva tomaattinen sipuli tarte. Kala tosin kaipasi omasta mielestäni hieman suolaa. Kolleegani tilasi pääruoaksi lautasellisen suuria langoustineja beurre blanc kastikkeella. Annos sai kehuja. Myös jälkiruoat - tiramisu ja jäädytetty sabayon amaretolla - saivat osakseen nautinnollisia "mmmm....mmmm...mmmm"-äänähdyksiä.

Kirjastokahvilana aloittanut ravintola on kautta aikojen toiminut kohtaamispaikkana Pariisin intellektuelleille. Vakioasiakkaita ovat olleet muun muuassa Voltaire ja Rousseau. Voltairen pöytäkin on merkattu Helsingin Eliten Tauno Palon pöydän lailla. Ja 1700-luvulla Ranskan vallankumouksen aikaan Robespierre, Marat ja Danton kokoontuivat Le Procopeessa - vähän niinkuin meillä täällä fennomaani- taiteilijoilla oli tapana viettää aikaa Kämpissä.

Pidemmittä puheitta - suosittelen, vaikka palvelu onkin ranskalaiseen tapaan vähän sillä lailla tarjoilijan fiiliksen mukainen.

TOM KHA

Tämä on maallikon kyhäelmä Kaakkois-Aasialaisesta keittiöstä. Erittäin hyvä keitto, vaikka minulta puuttuu tieto siitä, kuinka oikeaoppinen tämä on.

Perinteisesti tähän laosilaiseen ja thaimaalaiseen keittoon käytetään galangalia, mutta sen puutteessa inkivääri kelpaa oikein hyvin. Galangalia en ole itse maistanut enkä nähnyt, mutta jos muiden sanoihin on uskominen se maistuu ja näyttää hieman inkiväärille. Wikipedia, tuo pettämätön ja aina niin luotettava tietolähde, osasi myös kertoa Tom Khan olevan ensisijaisesti kanakeitto. Jos sanaparin perään lykkää kolmannen sanan - tofu, tai laosilaisesti "taohu" - keiton ei tarvitsekkaan sisältää kanaa ollakseen aito ja oikea. Mikä helpotus!

Itseäni viisaammat Kaakkois-Aasian tuntijat saavat mielellään jakaa kommenttiboksissa tietoaan kyseisestä keitosta. Kunhan eivät siteeraa Wikipediaa. Sen luin jo.

TOM KHA TOFU- KEITTO

Näitä tarvitset:

• 2 tl jauhettua sitruunanruohoa

• 71/2 dl kasvislientä (tai vaihtoehtoisesti 7 1/2 dl vettä ja 1 kasvisliemikuutio)

• 1 lime

• miehen peukalon kokoinen pala inkivääriä

• 200 ml kookoskermaa

• 1 pieni sipuli

• 1-2 punaista keskivahvaa chiliä (oman maun mukaan)

• 1/2 kiinteä maustamaton tofu

• rasiallinen herkkusieniä tai siitakesieniä

• 1 pienen parsakaalin nuput

• 1 pieni punainen paprika

• 1 tl ruskeaa sokeria

• korianteria koristeluun

Kiehauta liemi kattilassa.

Viipaloi inkivääri.

Lisää jauhettu sitruunanruoho, inkivääri liemeen. Raasta limen kuori myös liemeen. Laske lämpöä ja anna putruta 10 minuuttia.

Poista chilistä siemenet ja viipaloi. Suikaloi sipuli.

Lisää kookoskerma, chili (kokeile ensin yhdellä ja lisää toinen vasta, jos tulisuus ei tunnu tarpeeksi voimakkaalta) ja sipuli liemeen ja anna putruta toiset 5 minuuttia.

Kuutioi tofu, viipaloi sienet ja paprika. Irrota parsakaalista kukinnat ja pilko ne suuhun sopiviksi paloiksi. Lisää kaikki vihannekset ja tofu keittoon ja anna hautua, kunnes vihannekset ovat kypsiä.

Makeuta teelusikallisella sokeria.

Silppua ruukullinen korianteria ja sekoita keittoon.

Annostele ja purista pari pisaraa limen mehua jokaisen annoksen päälle.

PARIISIN PARHAAT TACOT

... maailman parasta guaqamolea ja muutenkin hyvä meininki. Kaikki yhdestä ja samasta paikasta Marais'n pohjoispuolelta läheltä Republique:ä.

Dallaillessa illansuussa Marais'n pohjoispuolella Rue de Normandieta pitkin kohdalle osuu mukavan näköinen baari, jonka sisällä istuu kivan näköistä porukkaa, käsissään hyvän näköisiä drinkkejä ja pöydillä lämpimänsävyisiä kynttilöitä. Baarin kyljessä on iso rautainen ovi. Ovi, joka ei aukea. Ei, vaikka puskisit ja vetäisit kuinka. Onpa kiusallista! Baariin haluaisi lasilliselle, sillä lasilliselle ollaan menossa, ja paikka näyttää tunnelmalliselta. Ohikulkijat - jos ovat paikallisia ja tuntevat baarin entuudestaan - osaavat kuitenkin neuvoa, että sisälle päästääkseen täytyy kiertää kulma Rue de Saintognelle, astua siellä olevaan erittäin pieneen kioskin omaiseen tacopaikkaan, kävellä sen perälle ja työntää perällä oleva keittiön sisäänkäynniltä näyttävä ovi auki.

Taco kioskin takana oleva ovi on sisäänpääsy baariin. Ja hyvä niin! Sillä ilman sitä, monikaan ei välttämättä tietäisi, että baarinkin puolella saa tilata tacoja. Paikan nimi on Candelaria. Ulkona hohtaa neonpinkkinä kyltti, jossa lukee TACOS.

Baarin olutvalikoima on suppea. Brooklyn Alen ja meksikolaisen vaalean oluen lisäksi vaihtoehtona on ranskalainen Demorny. Toisaalta, juuri mitään muita oluita ei tällaisessa paikassa jää kaipaamaan. Baarimikko loihtii drinkkejä listalta, josta ei saa mitään selvää ilman sujuvaa ranskankielen taitoa. Itse mikko vääntää englantia niin vahvalla aksentilla, että häneltä on englanniksi ihan turha yrittää kysyä yhtään mitään. Kokemuksen pohjalta voinen silti luvata, että baarin kaikki drinkit ovat hyviä, joten sinänsä lienee ihan sama, minkä drinkin tilaa. Alkoholittomille löytyy myös keittiössä vastavalmistettua inkiväärilimonadia.

Jos paikkaan eksyy myöhään illalla ja kaikki istumapaikat on jo viety voi silti hyvin tilata oluen tai drinkin kaveriksi kulhollisen talon koukuttavan hyvää guaqamolea, joka tarjoillaan talon omilla nachoilla. Kulhon saa kätevästi asetettua joko baaritiskille tai seinähyllyille juomaa siemaillessa. Guaqamole kannattaa ehdottomasti tilata, vaikka kädet eivät rittäisi kulhon pitämiseen tai ei olisi nälkä. Uskon vahvasti, että tämän parempaa guaqamolea ei mistään saa!

Jos saa illalla pöytäpaikan tai päättää tulla seuraavana päivänä Candelariaan lounaalle voi nauttia guaqamolen lisäksi alkupalaksi nachoja mustapapukastikkeella. Suosittelen. Pääruoaksi tarjolla on kolmea erilaista tacoa. Minä olen syönyt niistä jokaista. Possu on snadisti kuivaa, mutta muuntuu suussa sulavaksi pöydällä olevien salsa verden ja salsa rojan avulla. Avokadolla, perunalla ja juustolla täytetty taco vie kielen mennessään. Mehukas kesäkurpitsa täyte maistuu kevyeltä, mutta kerman määrästä päätellen, ei sitä kuitenkaan ole.

Sanoinko jo, että nämä ovat Pariisin parhaita tacoja?

Paikka, sen henkilökunta ja pienen pieni keittiö on sympaattinen. Muotiviikoilla baarin puolella voi myös tehdä muotimaailman julkkisbongauksia. Jos sellainen sattuu kiinnostamaan.

ISO KULHOLLINEN PASTAA

Kiireessäkin voi syntyä hyvää ruokaa, jossa on mukavasti purutuntumaa ja paljon makuja.

Tähän raikkaaseen pasta-annokseen ei liity sen kummempaa tarinaa. Kunhan nyt oli aurinkoinen pakkaspäivä, töitä riittämin ja kova nälkä. Vatsa täyttyi niinkin herkullisella kulhollisella ruokaa, että ohje siihen päätyy nyt tänne. Nauttikaa!

PORKKANA PASTA

1lle henkilölle

Näitä tarvitset:

• tagliatelle pastaa

• 1 porkkana

• pala punaista paprikaa

• ruohosipulia

• 1 tl kapriksia

• 1 pieni valkosipulin kynsi

• hyppysellinen kuivattuja chilihippuja

• 1/2 lime

• oliiviöljyä

• suolaa

Keitä pasta suolatussa vedessä.

Pastan kypsyessä kuori porkkana ja käytä kuorimaveistä leikataksesi suikaleita porkkanasta kulhon pohjalle.

Viipaloi paprika erittäin ohuiksi suikaleiksi, silppua ruohosipulia noin ruokalusikallisen verran ja lisää kulhoon.

Murskaa joukkoon valkosipulin kynsi.

Lisää kaprikset ja hyppysellinen chilihippuja.

Valuta pasta ja lisää kulhoon.

Kaada päälle reilusti oliiviöljyä, purista limestä päälle mehut ja rouhi hieman suolaa päälle.

Sekoita ja nauti heti.

MAMMAN SOTKUSOPPA

Äitini ollessa nuori, siinä 60-luvulla, ja hänen asuessaan vielä vanhempiensa luona soitti momini eräänä päivänä töistä kotiin ja pyysi äitiäni valmistamaan perheelle jotain päivällistä siitä, mitä nyt kaapista sattuu löytymään. Syntyi mamman sotkusoppa, joka kylläkin todellisuudessa kulkee hänen tyttönimellään. Soppa oli hyvää ja hän teki sitä toiste...ja toiste...ja toiste.

Vuosia tämän jälkeen, joskus 80- ja 90-lukujen vaihteessa mamma törmäsi Helsingin kaduilla nuoruuden ajan poikaystäväänsä. He vaihtoivat kuulumisia ja lopuksi mies kysyi "Vieläkö sä teet sitä sotkusoppaa?". No, kyllähän mamma sitä teki ja tekee edelleen. Viimeksi valmistimme sitä yhdessä nyt edellisenä lauantaina vanhempieni luona vieraillessani.

MAMMAN SOTKUSOPPA

Näitä tarvitset:

• 600-700gr naudan jauhelihaa

• voita

• lihalientä

• 1/2 lanttu

• 2-3 porkkanaa

• pala juuriselleriä

• palsternakkapala

• perunaa maun mukaan

• 3-4 tomaattia

• 2 mauste- tai suolakurkkua

• 1 purkki säilykeherneitä liemineen

• pari ruokalusikallista ketsuppia

• valkopippuria

• McGormickin nelimaustetta*, joka sisältää 8 maustetta (korianteria, maustepippuria, fenkolia, meiramia, salviaa, timjamia, neilikkaa ja inkivääriä)

• tuoretta persiljaa

Ruskista jauheliha isossa padassa.

Lisää joukkoon lihaliemi, kuoritut ja kuutioidut lanttu, selleri, porkkana ja palsternakka.

Anna porista hetken.

Lisää pilkotut tomaatit ja maustekurkut sekä kuoritut ja kuutioidut perunat.

Mausta ketsupilla, valkopippurilla ja nelimausteella (tai niillä 8:lla mausteella, jota nelimauste sisältää).

Kun perunat ovat kypsiä heitä purkki säilykeherneitä liemineen joukkoon.

Koristele keitto silputulla persiljalla.

Muista, että tämä keitto, niin kun useimmat keitot, on parhaimmillaan uudesti lämmitettynä seuraavana päivänä.

*McGormickilta, niin kun ei ymmärtääkseni keneltäkään muultakaan maustevalmistajalta, ei löydy enää nelimaustetta valikoimista. Siksipä sitä voi tehdä itse sekoittamalla purkkiin noita kahdeksaa maustetta, jota tuohon verrattomaan mausteseokseen kuului.

MUISTIMERKINTÄ VUODELLE 2014 - TYRNITEE

Tämän kertainen postaus ei sinänsä liity tähän meneillä olevaan sesonkiin. Tai no siis, nythän flunssia nujerretaan... joten ehkä liittyy sittenkin. 

Vuosi sitten vannoin tuorepuristettuun tyrnimehuun, jota meidän perheessä on tapana puristaa syksyllä suoraan pensaasta ämpäriin ja pullottaa talveksi flunssaa karkoittamaan. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin. Edelleen vannon sen nimeen. Lisäksi, vannon tyrniteen nimeen. Sen avulla olen onnistunut taltuttamaan useaan otteeseen tänä talvena flunssan, ennen kuin se on kerennyt kunnolla iskeäkään. Tyrnipensaiden lehdet sisältävät kuulemani mukaan vähintään yhtä paljon c-vitamineja, kuin itse marjat. Tämä ei ole tarkistettu tieto, mutta oman kokemukseni perusteella uskon siihen silti.

Muistimerkintä ensi vuodelle: 

Syksyllä puristaessasi tyrnimarjoista mehut talteen muista myös poimia pensaan lehdet talteen, silputa ne, kuivata 50 asteisessa uunissa ja pussittaa. Hauduta tyrniteetä vihreän ja valkoisen teen lailla hieman alhaisemassa lämpötilassa, noin 80 asteisessa vedessä suurinpiirtein 4 minuuttia.

COCKTAIL-PALA UUTEEN VUOTEEN

Muistan, kun vietin ensimmäistä joulua avopuolison äidin luona joitain vuosia taaksepäin.

Tiedättehän, kuinka jokaisella on omat ruokaperinteensä joulupöytään. Joillain, niin kuin omalla mammallani, joulutarjoilut ovat prikulleen samat vuodesta toiseen. Ne ovat olleet lähes täysin muuttumattomat jo 40 vuotta. Kaikki tietävät mitä odottaa. Jokaisella on oma ikisuosikkinsa, jonka täytyy vuosi toisensa jälkeen aina maistua samalta. Uteliaille kerrottakoon, että oma ikisuosikkini mamman pöydässä löytyy tämän linkin takaa.

Anoppiehdokkaani joulupöydässä tarjoilu hieman vaihtelee vuosittain. Tai ainakin joka vuosi pöydässä on jokin uusi kokeilu. Oma suosikkini uusista kokeiluista oli viime jouluna, kun emäntä loihti alkupalapöytään sinihomejuustolla ja rosmariinilla täytettyjä punasipuleita.

Vanhat perinteet ovat kuitenkin aina myös anoppiehdokkaan pöydässä - loorat, kinkku, rosolli ja lohisörssi. Viimeisenä mainittu sai kälyehdokkaani lähes kyyneliin hänen ollessa raskaana tuona ensimmäisenä siellä viettämänäni jouluna. Graavilohisörsselssön oli pöydässä, eikä odottava nainen saanut siitä nauttia. Maistettuani sörssiä saaristolaisleivän päällä ymmärsin yskän. Olisin minäkin vastaavassa tilanteessa tirauttanut pari suolaista kyyneltä.

Tajusin tänä jouluna kotona itse tätä tehdessä, että tämä herkkuhan soveltuu myös vallan mainiosti uuden vuoden illallisiin alkupalaksi tai kuohuvan kylkeen heti illan alkajaisiksi.

ANOPPIEHDOKKAAN GRAAVILOHISÖRSSELSSÖN

Näitä tarvitset:

• purkki (2 dl) luomu kermaviiliä (luomuna se on paksumpaa, löytyy mm Juustoportilta)

• purkki (n.1 dl) smetanaa

• 150 g graavilohta

• 1 sipuli

• tilliä

• n. 2 tl Herbamare yrttisuolaa

• 1/2 lime

• ripaus suolaa ja pippuria

Leikkaa graavilohen siivut pieniksi paloiksi.

Hienonna sipuli ja silppua tilliä noin 2 ruokalusikallisen verran.

Sekoita kermaviili ja smetana keskenään keskikokoiseen kulhoon.

Lisää lohi, sipuli, tilli ja Herbamare. Purista puolikkaasta limestä mehut joukkoon. Sekoita huolella.

Maista ja mausta vielä ripauksella suolaa ja mustapippuria. Tämä sörssi saa ja pitääkin olla suolainen.

Tarjoile pienten saaristolaisleipäviipaleiden päällä ja kylkeen lasi kuohuvaa.