lauantai 6. toukokuuta 2017

SHANGHAI - JET LAGISTÄ JA PALUUSTA ELÄVIEN KIRJOIHIN




Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, kun olen kokenut kulttuurishokin. Ja se on aika hurjaa se, ottaen huomioon, että olen 34-vuotisen elämäni aikana matkannut neljällä mantereella, 24ssä maassa, 53lla paikkakunnalla. Ja tämä on jo kolmas kerta, kun matkustan Kiinassa. Miten tässä näin kävi? Kolmas kerta toden sanoo, niinhän se vanha sanonta menee, eikö? Johtuuko tämä siitä, että en nukkunut lennolla, kuin tunnin? Tai siitä, että tulin lähes suoraan Pariisista? Vai siitä, että matkustan ensimmäistä kertaa Kiinaan ihan yksin ja vieläpä pidemmäksi aikaa, kuin aiemmin? 




Vielä kerran - olin juuri kaksi kuukautta Pariisissa. Kaupungissa, jonka sielun maisema kohtaa omani. Minä ja Pariisi, me hengitämme samaan tahtiin. Ensimmäisinä päivinä Shanghai ei voisi kiinnostaa vähempää, sillä there's only so much one can take in.

Jet lag kestää 4 päivää. 

Ensimmäisenä päivänä itken ja nukun, käyn ostamassa hammastahnaa ja syön länsimaalaisessa ravintolassa, länsimaalaisen aterian, länsimaalaisten ympäröimänä. Kyllä, se on ihan harkittu veto. Näin teen Shanghaissa joka kerta tänne saapuessani. 

Toisena päivänä on koti-ikävä, jonka taltutan hotellin punttiksen juoksumatolla. Nautin kiinalaisen illallisen hotellin turvallisessa miljöössä. Minulle tuodaan China Daily pöytään, jotta olisi syödessä jotain lukemista. Ravintolassa on muitakin yksin matkustavia länkkäreitä. Se lohduttaa. 

Kolmantena päivänä käyn ostoksilla. Kokeilen turhaan apteekissa onneani. Kukaan ei puhu englantia. Kukaan ei ymmärrä sanaa pain killer. Pelaan biljardia hotellin aulabaarissa baarimikkoa vastaan. Hän pelaa 5-6 päivää viikossa ja silti minä voitan hänet. You're very good. Ihan kuin en huomaisi, että baarimikon pelitaktiikka on asettaa minulle hyvät mahdollisuudet. Hyvää asiakaspalvelua? Kyllä. Biljardipeli on mukavaa, kun kerrankin homma sujuu eikä tarvitse hävetä, kun ei osu mihinkään palloon tai lyö vahingossa kasipallon vähän liian aikaisin pussiin. Elän hotelliaristokraatin elämää.

Neljäs päivä. Työ alkaa. Päivä tuntuu pitkältä. Takana huonot yöunet. Päivän päätteeksi vaellan zombien lailla hotelille. Matkalla en näe muita länkkäreitä. Olo on orpo. Tältä siis tuntuu kuulua etniseen vähemmistöön? Ja minä sentään tiedän, että minulla on paluulento turvalliseen kotimaahaani neljän viikon päästä. Minun ei tarvitse asettua uuteen kultturiin. Minua ei leimata vaaralliseksi, vaikka Donald Trump ja Vladimir Putin edustavatkin samaa etnistä ryhmää, kuin minä.

Viides päivä. Istun Fuxing Roadilla terassilla juomassa lasin valkoviiniä. Toinen työpäivä on takana. Opiskelijani ovat haastavia, mutta eivät välttämättä toivottomia. No, se jäännee vielä nähtäväksi. Tässä terassilla istuessani huomaan kaupungin ja sen asukkaiden alkavan taas tuntua sympaattisilta. Tämä oli hyvä päivä.



______________




Toisen työpäivän päätteeksi näen yliopiston käytävällä pienen, siskontyttöni ikäisen lapsen harjoittelemassa kalligrafiaa. Hänen isänsä on yliopistolla töissä ja tytär on tullut sinne koulun jälkeen tekemään läksyjään. Kun esimieheni, Mr. Legend huomaa minun ihailevan tytön toimintaa hän ehdottaa voivansa pyytää sihteeriään järjestämään minulle yhden oppitunnin kiinalaisessa kalligrafiassa. JOOOO! minä huudan ja hypin tasajalkaa. Epäkorrektiuuteni ei haittaa. Mr. Legend hymyilee ja lupaa tehdä voitavansa, jotta homma järjestyisi. 

Pienen tytön kirjoittama merkki tarkoittaa uraa. Mr. Legend kertoo, että se on ensimmäinen sana lauseesta, jota lapsi harjoittelee. What will be the complete sentence? minä kysyn. Good business comes from hard work.

Metrossa matkalla Fuxing Roadille terassille juomaan lasillista valkoviiniiä: Vanha mies kiertää vaunua ja kerjää kuppiin rahaa. Annan hänelle pari kolikkoa. Jotenkin tuntuu, että jos täällä joutuu kerjäämään on elämä oikeasti tosi kurjaa. Kerjäävällä vanhuksella on yllään vanha uniformu. Mikäköhän hänen tarinansa on? Tunnen loppujen lopuksi Kiinan historiaa niin huonosti, että en oikein osaa päätellä mihin uniformu voisi liittyä. Ehkä hänellä oli joskus jokin asema tässä maassa, jossa kautta historian (jopa silloin, kun ovat yrittäneet jotain muuta) on ollut vahva hierarkia. Ja on edelleen. Ehkä hän teki virheen. Menetti asemansa. Jäi yhteiskunnan ulkopuolelle.

Pysäkkini lähestyy. Menen ovelle. Kävelen ovea päin! Kuinka sofiaanista! Olin poistumassa väärältä puolelta. Vieressäni seisova vanha, kiinalainen mies, jolla on kaulan ympärille sidottu kallis sillkihuivi ja yllään siisti puku purskahtaa kovaan nauruun. Where are you from? Suomesta. Aah, Scandinavia?  Kyllä. First time in Shanghai?  Oikeastaan olen täällä jo kolmatta kertaa. Mies hymähtää. Welcome! Hymyilemme toisillemme. Minulle tulee hyvä fiilis. Jään vaunusta pois ja hymy jää kasvoille.

...ainiin, sanon minä hänelle lopuksi vielä sie sie.

Juotuani lasin valkoviiniä Boxing Catin rauhallisella terassilla kävelen Middle Fuxing Roadia länteen päin. South Maoming Roadin kohdalta käännyn pohjoiseen. Pari korttelia. Ylitän Huaihai Roadin. Toiset pari korttelia vielä. Tässä se on. Kävelen rakennuksen sokkeloihin. En eksy, vaikka reitti on mutkikas, sillä muistan tämän kuin eilisen. Portaat ylös ja ovesta sisään. A table for one, please.

Tilaan Roguen American Amber Alen, grillattua vuohenjuustoa, tulisen minttusalaatin ja hiillostettua munakoisoa tomaattikastikkeessa. Kaikki lempiannokseni viime vuodelta. Olen ainoa asiakas. Ihmettelen. Viimeksi tämä vaikutti suositulta paikalta. Tulinko tosi myöhään? Kiinalaiset syövät usein jo seitsemältä. Kello on jo kahdeksan. Vai johtuuko tämä siitä, että on arki-ilta? Onko paikka muuttunut? Ehkä se ei enää ole suosittu, jos ne on ryssinyt jotain? Oli miten oli, ruokani tuodaan pöytään ja se on taivaallista. Juuri niin hyvää, kuin muistin.

Ravintolaan astuu kolmihenkinen paikallinen seurue. Nuoria aikuisia. Jee, voin kyyläillä mitä he tilaavat! Sehän täällä hauskinta onkin! Seurue tekee tilauksensa kielellä, josta en ymmärrä edes prepositioita. Jännitys tiivistyy. Tuleeko pöytään hyönteisiä?

Nelihenkinen länsimaalainen seurue tulee ravintolaan. En siis ollut myöhässä, eikä paikka ole menettänyt suosiotaan. Pian kaikki pöydät ovat täytetty. Länkkärit puhuvat germaania. Ei, kun englantia saksalaisella R:llä. Lienevätkö Irlannista?

Kiinalaiselle seurueelle tuodaan riisiä. Boring. Toinen tarjoilija tuo heti perään toisen kulhon. Hyönteisiä! Ja perään vielä lisää, jotain toista hyönteissorttia. Niitä nyt napsivat suihinsa. Kohta tuodaan jo lisää kulhoja erilaisia hiillostettuja vihanneksia, grillattuja juustoja ja lihoja, yrttisalaatteja, sooseja ja patoja. Paikalliseen tapaan tilasivat ihan sikana safkaa!

Länkkärit tekevät tilausta. Jotain "mummon juttua" tilaavat. Not too spicy lisäävät tilauksensa perään. Nössöt! 

Minä nautin tulista minttusalaattiani. Juuston olen jo vetänyt nassuun. Jälkkäriksi tilaan martinin ja keittiöstä tuodaan minulle kokin tervehdyksenä astiallinen uppopaistettuja taikinaklönttejä. Wow! Miten he tiesivätkin, että olen sipsi- ja ranuhiiri!




Southern Barbarian
2. kerros, Gourmet Zone
56 South Maoming Rd
French Concession, lähellä South Shaanxi Rd metroasemaa
Lisää tästä ravintolasta löydät vuoden takaisesta postauksesta.