lauantai 27. joulukuuta 2014

SALSA VERDE



Mietitäänkö teillä, mitä tarjota uuden vuoden aattona vieraille tai ihan vaan omalle perheelle? Minä uskallan väittää, että joulun jälkeen vatsaan sopii parhaiten Meksikon maut. Tässä teille samanmielisille vähän inspiraatiota.




Noniin, aiemmin kun oli puhe salsoista, tuli mainittua salsa verde. Eiköhän nyt siis ole aika jakaa ohje myös tämän ihanan, kirpsakan salsan valmistukseen.

Rungon reseptille löysin Texmex från Grunden-kirjasta, josta on tullut minulle eräänlainen texmex- ja mexmex-ruoan raamattu. Se Herra Cramby, se se vaan osaa.
Alkuperäisessä ohjeessa käytetään vähän vähemmän korianteria, oliiviöljyn sijaan maissiöljyä ja hopeasipulia keltasipulin sijaan. Ja tomatilloja!
Mutta tälläpä kertaa minulta löytyi pakkasesta aiemmin syksyllä tehtyä vihreää tomaattimurskaa. Vihreää se oli siis siksi, että se oli tehty raaoista tomaateista. Saanen sanoa, että murska oli kertakaikkisen ihanaa ja siitä sai oivallisen hyvää salsa verdeä.

Ainiin, pieni vihje: älä pullota tätä salsaa, vaikka se kuvassa näyttääkin kivalle.
Salsa verde on parhaimillaan, kun sen syö samantien. Toki salsa säilyy jääkaapissakin jonkun aikaa, mutta siellä se kuitenkin vielä tiivistyy ja kiinteytyy, enkä minä meinannut saada sitä enää parin päivän jälkeen tuosta pullosta ulos. Niin, että joku sellainen hillopurkki tai vastaava olisi varmaan kätevämpi säilytysastia tälle soosille. Tai sitten vaan tarjoilet ja syöt kaiken samantien, sillä silloin se jokatapauksessa maistuu parhaimmalle. Jos on isompi lössi pöydään ympärillä, niin ei pitäisi olla minkäänlainen ongelma.

Salsa verde sopii muuten tosi monen proteiinin kanssa. Oma suosikkini on, kun sitä kaataa tortillan päälle kaalisuikaleiden, tzatzikin tai raita-kastikkeen ja jättikatkaravun pyrstöjen lisäksi. Jättikatkaravunpyrstöt paistan öljyssä valkosipulin, chilijauheen ja savustetun paprikan maustamina. Lämmin suositus.
Patronassa olen syönyt salsa verdeä maissitortillan päällä pulled porkin ja ananassalsan kanssa. Sekin toimii vallan mainiosti!


SALSA VERDE

Näitä tarvitstet:

• 3,5 dl vihreää tomaattimurskaa (pakastettuna)
• 1 sipuli
• 3 valkosipulin kynttä
• 2 vihreää chiliä
• ruukullinen korianteria
• tilkka oliiviöljyä
• ripaus suolaa

Sulata tomaattimurska, mikäli käytät pakastettua.
Kuori sipuli.
Paahda kuorittu sipuli sekä valkosipulin kynnet ja chilit kuorineen uunissa korkealla lämmöllä, kunnes ovat saanet väriä. Valkosipuli ja chili paahtuvat nopeammin, joten posiat ne, kun ovat valmiita ja jatka sipulin paahtamista vielä hetki.
Kuori chilit ja poista niistä varret (älä poista siemeniä). Kuori valkosipuli ja poista kovat kannat kynsistä. Poista sipulista uloin kerros.
Kaada tomaattimurska blenderiin ja lisää paahdettu chili, valkosipuli ja sipuli. Sekoita tasaiseksi.
Lisää korianteri ja hurauta blenderiä vielä kerran.
lämmitä öljyä paistinpannula, lisää salsa pannulle ja hauduta miedolla lämmöllä, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut ja salsasta on tullut mukavan paksua.
Mausta kevyesti suolalla.


Vihreän tomaattimurskan saa kiehauttamlla raakoja tomaatteja. Valuuta ja murska sauvasekoittimella. Mausta miedosti makusi mukaan suolalla, etikalla ja mahdollisilla muilla mausteilla.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

KAHVISAIPPUA



Kädet hajuttomiksi ja pylly sileäksi! Kahvisaippua on kätevä  keittiössä. Naisille se on myös tehokas ase kylpyhuoneessa.




Poimin tämän ohjeen joskus vuosia sitten Ratula-ohjelmasta. Selvennykseksi niille, jotka eivät muista: se oli sellainen suomenkielinen versio Strömsöstä. Ei yhtä hyvä, mutta ihan kelpo. 

Ratulan kahvisaippua syntyy todella helposti (painotus sanoilla todella ja helposti) ja se on käytössä kätevän monipuolinen. 

Kahvisaippua poistaa tehokkaasti käsistä mm. valkosipulin ja kalan hajut. Tiedättehän, parfyymikkaupoissa, niissä hyvissä sellaisissa, on aina kulhossa kahvipapuja, sillä niillä saa puhdistettua aiemmin haistamansa parfyymin tuoksun sieraimistaan pois voidakseen haistaa uutta tuoksua. Se on siis se juttu, salaisuus tässä saippuassa. Kahvi. Ja juuri siksi se on oiva pieni joululahja kaikille keittiössä kokkina viihtyville. Ja miksei myös tuliaiseksi kesämökille. Jos siis siellä syödään yhtä paljon kalaa, kuin meidän mökillä.

O-HOI, NAISET! Kahvisaippua on myös tehokas ase reisien ja pakaroiden ikääntyvää ihoa vastaan. Saippuassa olevat purut kuorivat kuivan ihon ja kahvin sisältämä kofeiini vilkastuttaa pintaverenkiertoa. Sen enempää selittelemättä uskon, että tiedätte mitä tarkoitan.

Vinkki: kahvisaippualle on hyvä olla tumma saippua-astia, sillä siitä saattaa irrota hieman väriä. Väri poistuu kyllä pesussa, mutta jos haluaa astian näyttävän siistiltä niin on syytä pistää tämä vinkki korvan taa.


KAHVISAIPPUA
6-7 kpl

Näitä tarvitset:

• 1 kg kasvisperäistä väritöntä saippuamassaa (saa muun muuassa Hobby Pointista)
• 4 mitallista kahvipuruja
• tyhjä, hyvin pesty maitotölkki

Leikkaa saippuamassa pienemmiksi paloiksi ja siirrä höyrykattilaan.
Sulata massa vesihöyryssä noin 60 asteessa kevyesti välillä sekoittaen. Liian kuumassa saippuamassa menettää puhtaan sävynsä ja saippuan hyvät ominaisuudet.
Älä anna massan kiehahtaa. Näin vältät turhat ilmakuplat saippuassa.
Massan täysin sulattua sekoita joukkoon kevyin ottein kahvipurut.
Kaada kuuma seos puhtaaseen maitotölkkiin.
Siirrä tölkki viileään paikkaan esim. vanhan ajan kylmäkaappiin ja anna seistä 10-12 tuntia.

Revi kovettuneen saippuan ymäriltä tölkki pois.
Laita saippua kyljelleen ja leikkaa "rumasta" päädystä pieni siivu pois.
Leikkaa sen jälkeen saippuat noin 2 cm paksuisiksi paloiksi.





lauantai 6. joulukuuta 2014

RONNEBY - NELJÄN SUKUPOLVEN PIPARKAKUT



Tarina piparkakkutaikinasta, kätilöstä ja loppuun vielä ohjeen jälkeen juttua eräästä ihmiskokeesta. Luovalla kaveriporukalla ei mene sormi suuhun, kun piparit tulevat ulos uunista jonain muuna, kuin minä sinne menivät.



Ennenkin juttujani lukeneille ei liene jäänyt epäselväksi, että äidin puolen sukuni on Ahvenanmaalainen. Sieltä miellän alla olevan piparkakkutaikinaohjeenkin tulevan, vaikka Ronneby onkin kylä Ruotsissa.

Katsokaas, Momini käsinkirjoitetussa reseptivihossa ohjeen sanotaan olevan hänen sukunsa lasten pipariresepti. Mammani osasi kertoa, että Momi sai reseptin äidiltään, minun isoisoäidiltäni siis, joka tapasi tehdä kyseisiä pipareita aina jouluksi. Häneltä ohje on kulkenut Momin ja sittemmin Mamman kautta aina minulle asti.
Momin äiti oli muuten kätilö. Ja kuulkaas, ei mikä tahansa kätilö, vaan saaristolaiskätilö koillisella Ahvenanmaalla aikana jolloin moottoriveneitä ei vielä ollut. Lasten lisäksi hän on ollut saattamassa maailman koko kylän ja saaren sekä lähikylien ja lähisaarten vasikat.

Ronnebyn pipareiden tuoksu on aivan omanlaisensa. Se tuoksuu joululle, lapsuudelle, odotukselle, innostukselle, tonttujen ikkunnoista kurkkimiselle, ensi lumelle ja adventti kynttilöille. Taikinan seistessä yön yli jääkaapissa sitä kuuluu perinteen mukaisesti käydä salaa vähän syömässä. Leipoessa taikinaa kannatta myös piilottaa hieman essun taskuun ja syödään sitten salaa, kun mamma ei näe.

Parhaalta valmiit Ronnebyt maistuvat sellaisenaan, ilman sokerikoristeluja, kun niitä dippaa lämpimään glögiin.


RONNEBY PEPPARKAKOR
noin 6-7 pellillistä

Näitä tarvitset:

• 200 gr voita
1,5 dl tummaa siirappia
1 rkl jauhettua nejlikaa
• 1 tl kanelia
• 1 tl jauhettua inkivääriä
• 2 kananmunaa
• 5 dl sokeria
• 9 dl vehnäjauhoja
1,5 tl ruokasoodaa

Sulata voi, siirappi ja mausteet kattillassa miedolla lämmöllä. Älä anna kiehahtaa.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää joukkoon lämmin voi-siirappi-mauste seos ja sekoita.
Sekoita pieneen kulhoon pari desiä jauhoja ja ruokasooda.
Lisää jauho-sooda seos taikinaan ja sekoita puukauhalla.
Lisää desi pari kerrallaan jauhoja ja jatka sekoittamista, kunnes taikina on tiivis.
Maista ihanaa lämmintä taikinaa, ennen kuin päällystät kulhon kelmulla.
Siirrä jääkaappiin vuorokaudeksi kovettumaan.

Ota taikina jääkaapista noin varttia ennen leipomista, jotta se hieman pehmenee ja kauliminen on mahdollista.
Kauho lusikalla taikinaa ja pyritä palloksi, painelle kiekoksi ja aseta jauhotetulle tasolle.
Kauli ohueksi ja painele piparmuoteilla. Pipareiden välistä irotettava taikina on uudesti palloksi pyöriteltävää ja kaulittavaa. Mitään ei saa hukata.
Asettele piparit leivinpaperille pellille ja paista 250 asteisessa uunissa noin 5 minuuttia. Tarkkaile luukun läpi pipareita, sillä ne palavat helposti reunoista.
Poista piparit uunista, kun ne ovat saanet kauniin värin ja alkavat tummua reunoista.
Anna viiletä ja koveta ennen, kun nostat ne leivinpaperilta.


___________________________



Entä mitä tapahtuukaan, kun järjestää piparin leivonta- ja koristeluillan yli kolmekymppisille? Tein ihmiskokeen.

Tarjolla leivonnan ryydittämiseksi terästettyä glögiä ja juustoja. Joukko koostuu yhdestä arkitehdistä, yhdestä teatterilavastajasta, yhdestä elokuvaerikoistehosteiden tekijästä, yhdestä kuvataiteilijasta ja yhdestä vaatesuunnittelijasta.

Ilta alkaa sivistyneesti. Taikinaa maistellaan, todetaan maukkaaksi ja kauliminen saa alkaa. Perinteiset muotit, tähdet, possut ja joulu-ukot, painautuvat taikinaan, kevyitä kaksimielisiä vitsejä lentelee ilmassa ja tunnelma on kihelmöivä.

Arkitehti liittyy seuraan. Hän saapuu suoraan toimistoltaan ja ilmoittaa heti ensitöikseen haluavansa rakentaa piparkakkutaloja. Yllätys!
Alkaa jokseenkin neuroottinen neliöiden ja suorakulmioiden leikkaaminen taikinasta. Suunnitteilla on igluja, Guggenheim-museoita ja torneja.
Kuvataiteilija ei innostu taloista, vaan muotoilee luovilla kätösillään taikinasta nakkeja, lapamatoja ja monitulkintaisia orgaanisia muotoja. Pellit kulkevat uuniin ja uunista ulos Billy Corganin äänen laulaessa taustalla 90-luvun teinimaailman määritteleviä sointuja. Osa pipareista onnistuvat täydellisesti, osa palaa reunoilta ja osa muotoutuu uunissa ihan muuksi, kuin mitä olivat ennen paistamista.

Leivonnan jälkeinen tauko. Juodaan rommia. Lämmitetään lisää glögiä. Musiikki vaihtuu ambientiksi. Nyt ollaan uuden äärellä! Piparkakkujen koristelu saa alkaa. Alkuillasta sievistellyt elokuvatehosteiden tekijä villintyy, rakentaa pipareista hautakiviä ja koristelee tatit taikasieniksi. Kuvataitelijan käsissä syntyy uusia ekspressivisiä koristelutekniikoita, jotka vievät ajatukset jonnekin Basquiatin maailmaan. Vaatesuunnittelija koristelee ateljeeomaisin elein piparkakut helmillä ja blingblingillä. Hänelle kaikki, mikä kimaltelee on parempaa.
Arkitehti ja teatterilavastaja painivat talojensa kanssa. Ei taida tulla ihan Guggenheimia näistä paloista. Sen sijaan rakentavat ulkohuussin. Mikäs siinä, voihan senkin koristella pompöösisti. Teatterilavastaja haluaa kuitenkin vähän enemmän tarinaa pieneen, vaatimattomaan tönöönsä ja sijoittaakin sen ovenrakoon alushousuissa hengailevan tirkistelijän.

Nakkien, lapamatojen, ulkohuussien, taikasienten, hautakivien ja haute couturen ohella syntyi myös piparinen paskaläjä. Ei kuitenkaan mikään iljettävä sellainen, vaan helmillä koristeltu heijastuksin kuvitettu kaunis kakkatorttu.


Teatterilavastajan lavastama tirkistelytilanne.


Etualalla lavastajan Turkka-henkinen kakkatorttu.


Tehostetekijän muistokivi.


Taikasieni.


Kuvataiteilijan Warhol-inspiroima nakki.



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

BRUSCHETTA





Pidemmittä puheitta, saanen esitellä alkpalapöydän kuningattaren, Bruschetta al Pomodoro. Näin se tehdään meillä. Tai on tehty nyt pari kertaa. Ei mikään täysin autenttinen italialainen versio, mutta se ei tarkoita, etteikö se olisi erinomaisen hyvä. Ainakin minut se koukutti kerta heitolla.


TOMAATTIBRUSCHETTA
12 kpl

Näitä tarvitset:

• ciabatta-leipää
• rasiallinen miniluumutomaatteja
• 2 tl pieniä kapriksia
• 1/2 tl sokeria
• 1 tl balsamicoa
• hyppysellinen mustapippuria
• oliiviöljyä
• suolaa
• 1-2 valkosipulin kynttä

Leikkaa leivästä 12 viipaletta ja paahda viipaleet uunissa ritilällä 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Pilko tomaatit pieniksi paloiksi (itse tapaan leikata ensin neljään osaan pituussuunassa ja sitten vielä poikittain kolmeen osaan).
Siirrä tomaattipalat siivilään, rouhaise sekaan pari-kolme rouhaisua suolaa, sekoita ja anna valua 5 minuttia.
Silppua kaprikset.
Sekoita tomaattipalat ja silputut kaprikset keskenään.
Mausta sokerilla, balsamicolla, mustapippurilla ja yhdellä teelusikallisella oliiviöljyä.
Sekoita, maista ja suolaa tarvittaessa pienellä hyppysellisellä suolaa.
Ota leivät uunista.
Roiskauta hieman oliiviöljyä leiville.
Kuori valkosipulin kynsi ja hiero sitä hellästi leipäviipaleiden päälle. Varo levittämästä ja painamasta kynttä liikaa, sillä valkosipuli varastaa helposti shown.
Annostele jokaisen leivän päälle tomaattekapris seosta ja tarjoile heti.

lauantai 11. lokakuuta 2014

SYYSPIZZA PÖNDELLÄ



Syksy saaristossa. Tai lähinnä yksi syksyinen viikko saaristossa. Mitä niitä nyt laskemaan. Pääasia, että syysmyrskyjen kylmentämässä meressä on kasteltu varpaat, metsässä on käyty etsimässä sieniä niitä löytämättä ja takassa on polteltu puita. 

 



Mikäli mökin pakastimesta löytyy pappan aiemmin poimimia ja pakastamia herkkutatteja, on sienimetsäretkellä hauskaa, vaikka sieniä ei koriin saisikaan. Niistä saa hyvän syyspizzan pöndellä  nautittavaksi menemättä metsään laisinkaan. Vaikka kyllä sinne metsään kannattaa silti mennä, ihan vaan fiiliksen takia. On sittten kivempi syödä sitä sienipizzaa.

Minähän en oikeastaan tunnista sienistä kuin kanttarellin ja punaisen kärpäsienen. Ensimmäistä ei ymmärtääkseni enää näin myöhään löydä ja toista, vaikka löytäisikin, ei kannata poimia ellei toivo erinäisiä mieltä avartavia hallusinaatiokokemuksia ja mahdollista sairaalareissua. Osaan kuitenkin lukea pakastepusseista pappan käsialalla kirjoitetun tekstin "c-j-svamp 2014". Tiedän, että se tarkoittaa Carl Johan svamp, eli stensopp. Suomeksi herkkutatti. Ja tiedän, että niistä minä tykkään.

Olen jo pitkään tiennyt, että pidän sienipizzoista nimenomaan valkoisina. Nyt tiedän myös, että tykkään etenkin herkkutateista pizzan päällä yhdessä juuston, oliiviöljyn ja sipulin kanssa. Näin ollen alla erinomainen ohje valkoiseen herkkutattipizzaan.

Pizzataikinan ohjeen löydät tämän linkin takaa aiemmasta pizzapostauksestani.


BIANCO HERKKUTATTIPIZZA
Yhteen pizzaan

Näitä tarvitset:

• oliiviöljyä
• n. 80 gr emmenthal- ja mozzarella raastetta
iso kourallinen pakastettuja herkkutatteja
• voita
• sormisuolaa ja pieni hyppysellinen valkopippuria
erittäin pieni sipuli
• tuoretta oreganoa

Sulata sienet.
Kuumenna pannu ja sulata siinä voi.
Lisää sienet pannulle, mausta suolalla ja valkopippurilla ja paista hetki kunnes ylimääräiset nesteet ovat haihtuneet.
Levitä tilkka oliiviöljyä kaulitulle pizzapohjalle.
Ripottele päälle reilusti juustoraastetta.
Levitä sienet juuston päälle.
Leikkaa sipuli renkaiksi ja aseta päällimmäiseksi.
Silppua oreganon lehdet ja ripottele pizzalle.
Paista 300 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Ota pizza uunista, pirskauta hieman oliiviöljyä pizzan päälle sinne tänne.
Nauti heti.

torstai 9. lokakuuta 2014

TUKHOLMAN BURGERIT



Vietimme neljä päivää länsinaapurin pääkaupungissa. Kolmena päivänä söimme hampurilaisia. Erinomaisia sellaisia. Tukhomassa ei ole kovin vaikea löytää gourmet burgereita ja laatu oluita tarjoilevia diner-henkisiä paikkoja. Milloinkohan ilmiö rantautuu kunnolla myös Helsinkiin?




2,5 vuotta sitten Tukholman Vasastaniin aukesi kaupungin ensimmäinen gourmet burgerpaikka diner-tyylillä. Tänään paikan tarjoilijan laskelman mukaan vastaavanlaisia hampurilaispaikkoja on jo 15. Kaikki kuullemma oikein herkullisia, vaikka Flippin' Burgers vetää tietenkin edelleen parhaan paikan pokaalin.

Muistan edelleen, kuinka lukioikäisenä ihmettelin Tukholman laajaa ja nousussa olevaa sushitarjontaa. Joitain vuosia myöhemmin Helsinkiin ilmestyi ensimmäinen sushiravintola ja sitä seurasi pian isompi liuta. Tänä päivänä sushia ei tarvitse Helsingissä kovinkaan kauan etsiä.

Hampurilasten kaverina toivon kaavan toistavan itseään myös burgeri-ilmiön suhteen. Parhaillaan tilanne on se, että kun tekee mieli hyvää hampurilaista kaupungissa on tasan yksi paikka, josta sitä saa - Roslund Hietaniemen hallissa. Siltasessakin Kallion Hämeentiellä on ihan hyvät burgerit, mutta eihän se mikään varsinainen hampurilaispaikka ole. Ja Roslundilla taas on hallin aukioloajat ja epätasainen laatu.


Parempia aikoja odottelessa hypätkää laivaan, suuntakaa länteen ja syökää näissä:


FLIPPIN' BURGERS
Observatoriegatan 8




Flippin' Burgers sijaitsee nosteessa olevassa Vasastanissa Tukholman pohjoisosassa. Pöytää voi arki-iltanakin joutua odottamaan 30-45 minuuttia. Odotellessa baaritiskiltä saa kuitenkin laatuoluita, tunnelma on rento ja lopuksi odotus palkitaan, kun eteesi nostetaan elämäsi paras hampurilainen.
Avopuoliso söi Flippin-hampurilaisen ja minä Cricketin. Kumpaakin suosittelemme. Vaniljapirtelökin oli täällä erinomainen.

Ostin myös paikan päältä Flippin' Burgersin perustajan, Jon Widegrenin, kirjan "Flippinä Burgers". Kirjan esipuheessa hän kertoo, kuinka ennen ravintolan perustamista luki kaiken löytämänsä tiedon hampurilaisista, kaiken teoreettisista historiateksteistä burgereista osana Yhdysvaltojen suburbanisoitumista keittokirjojen resepteihin, blogeihin sekä keskusteluketjuja lihamyllyistä.
Kaikki tuo intohimo maistuu Flippin' Burgerin hampurilaisissa.

Suosittelen kaikille ja eritoten burgerihifistelijöille!


PRIME BURGER
Folkkungagatan 122

Iki-ihanassa Södermalmissa sijaitsevassa Prime Burgerissa hampurilaiset tarjoillaan mehukkaalla mediumiksi jätetyllä pihvillä. Täälläkin listalta löytyy puritaanille se yksinkertaisin mahdollinen vaihtoehto - sämpylä ja pihvi - sekä sen täysi vastakohta pihvillä, nyhtöpossulla, juustolla, salaatilla, tomaatilla ja sipulilla täytetty sämpylä. Meille upposi Plain Cheeseburger ja Original Prime burger. Tykkäsimme.




Ranut sekä coleslaw ovat oivia lisukkeita tilattavaksi. Listalta löytyy myös muita erikseen tilattavia lisukkeita, mutta me emme niitä kokeilleet, joten en tiedä voinko suositella.
Lisäksi tämäkin paikka tarjoaa liudan erikoisoluita hampurilaisen kanssa nautittavaksi.

Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!


ML - MARIE LAVEAU
Hornsgatan 66

Tunnetun voodoo-papittaren mukaan nimetty burgeri- ja sandwichkahvila deep south-henkeen on auki päiväsaikaan. Vieressä aukeaa iltaisin saman niminen baari, josta saa tilata hampurilaisia ja lisukkeiksi ranskalaisia ja uppopaistettuja sipulirenkaita. Baarin takana aukeaa ravintolatila, joka tarjoaa baarin hampurilaislistan lisäksi erinäisiä cajun- ja creoleruokia. Tosin pöytävaraukset täyttävät ainakin viikonloppuiltaisin ravintolapuolen.
Jos saavut Marie Laveauhan illalla ilman pöytävarausta ja baari näyttää olevan tupaten täynnä, älä huoli. Ravintolan takaa löytyy vielä yksi tila - pieni baarihuone, Little Quarter, jossa saa yhtälailla tilata hampurilaisia listalta.

Entäs ne burgerit?
Tuplajuustohampurilaisessa oli aivan liikaa lihaa. Sinkkuna varmasti erinomainen, sillä sämpylässä ja lihassa ei ollut muuta vikaa kuin niiden välinen suhde. Nyhtöpossusämpylä oli kuitenkin aivan loistava - sopivan kokoinen keskikokoiseen nälkään ja ihanan mehukas. Myös uppopaistetut sipulirenkaat olivat primus.
Ainakin nyt tiskiltä sai myös todella hyvää Red IPAa - Liquid Mistress - näyttää stoutilta, mutta maistuu punaiselta IPAlta, miedosti suklainen.

Lämmin suositus!


P.S. Pahoittelut tästä yhdestä kännykkäkamera kuvasta. Menimme kyseisen hampurilaisillallisen jälkeen In Solitude-bändin keikalle Södra Teaterniin ja järkkärin kantaminen mukana olisi häirinnyt keikasta nauttimista. Halusin kuitenkin näyttää teille miltä mielestäni näyttää liian lihaisa hampurilainen.

Lisähuomio: Burgerpihvin aika sellainen peruspaino on noin 150-160 gr. Monessa paikkaa, myös ML:ssä tuplahampurilaiseen vain lisätään toinen samankokoinen pihvi ja sillä selvä. 
Flippin' Burger kirjassaan Jon Widegren kuitenkin kertoo itse tekevänsä sinkkuburgeriin juuripa tuon 150 gr pihvin ja taas tuplaburgeriin kaksi 100gr pihvia. Näin siitä syystä, että silloin lihaa on tuplahampurilaisessa kyllä enemmän, kuin yksinkertaisessa, mutta lihan suhde sämpylään on edelleen toimiva. 



lauantai 4. lokakuuta 2014

LEHTIKAALI, TOMAATTI JA VALKOSIPULI - LOUNAS PASTA



Lehtikaali maistuu mulle parhaiten kahdessa muodossa - kuullotettuna pannulla öljyssä ja voissa tai smoothiessa. Tässä ensimmäisestä versio.




Aika usein tulee mietittyä, että kuinka yksinkertaisia ja helppoja asioita voi blogissa jakaa ilman, että se alkaa vaikuttamaan lukijan aliarvioimiselta. Loppupäätelmä on aina sama. Ei yksinkertaisuus ole synti. Eikä helppous ole laiskuutta. Yhdistettynä ne ovat vain fiksu veto. Kun makuja ei ole liikaa peittämään alleen toisiaan ja ruoka syntyy kädenkäänteessä kaikki ovat voittajia.

Eikä tämä pasta nyt kuitenkaan niin minimalistinen ole. Rasvojakin on kolmea eri sorttia. Tulee sitä viikottain huomattavasti askeettisempiakin ruokia tehtyä. Niistä yksi suosikki koostuu vihersalaatista ja viinirypäleistä. Ja balsamicopohjaisesta kastikkeesta. Mutta niistä joskus myöhemmin lisää. Tässä nyt tämä lehtikaalipasta.


LOUNAS PASTA LEHTIKAALILLA
2lle

Näitä tarvitset:
1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl tryffeliöljyä
• 1 rkl voita
• 1 pieni sipuli
• 3 lehtikaalin lehteä
• 2 valkosipulin kynttä
• 1/2 punainen chili
• kourallinen miniluumutomaatteja
• ruokalusikallinen suuria varrellisia kapriksia
• suolaa ja mustapippuria

• penne pastaa

Laita pasta vesi kiehumaan. Keitä pasta.
Pastan kypsyessä hienonna sipuli ja suikaloi lehtikaalin lehdet.
Kuumenna öljyt pannulla. Lisää sipuli ja lehtikaali. Kuullota. Suolaa.
Lisää nokare voita lehtikaalin päälle ja sekoita voin sulaessa.
Murskaa valkosipuli, viipaloi chili ja lisää pannulle.
Poista kapriksista varret, puolita kaprikset ja tomaatit. Siirrä pannulle.
Valuta pasta ja kaada lehtikaalihöysteen sekaan. Suolaa ja pippuria. Loraus oliiviöljyä. Sekoita. Ja se on siinä.




maanantai 22. syyskuuta 2014

TOMAATTIKASTIKE



Onni on puoliso, joka osaa kokata. Oikein erityinen onni on puoliso, joka osaa kokata juuri ne jutut, joissa itse ei ole parhaimmillaan. 




Tykkään pastasta. Ja tomaattikastike kuuluu kaikkien pastasta nauttivien perusrepertuaariin. Minun käsissäni siitä tulee kuitenkin pelkästään ihan hyvää. Huushollimme ylivoimainen pastalle-tomaattikastike-mestari on taloutemme komeampi osapuoli. Hänen käsissään kastike saa syvyyttä, josta makunystyrät hurraavat hurmioituneena.

Tärkeää on laadukas tomaattimurska sekä happo ja makeus ja sen snadisti ärsyttävän tv-kokin sanoin "hyvä suola". Loppujen lopuksi hyvä tomaattikastike syntyy aika nopeasti, vaikkakaan sen kanssa ei missään nimessä pidä kiirehtiä.

Tässä versiossa käytössä oli soijarouhetta. Maltillisesti kuitenkin, joten uskon, että maistuu niillekin jotka eivät rouheesta välittäisikään. Toki sen voi jättää pois tai korvata lihalla. Soijarouhe tuo kuitenkin mukavaa täyteläisyyttää ja pehmeyttä muuten aika tuliseen kastikkeeseen.

Tulisia tomaattikastikkeita suosittelen muuten nauttimaan vähän tuhdimpien pastojen kanssa. Esimerkiksi paccheri toimii tosi hyvin. Rigatonikin on oiva kaveri. Ja tietenkin sellainen rouheapintainen pasta on aina parempi, sillä sen pintaan kastikkeet tarttuvat paremmin.

Meillä muuten syödään aika paljon aurinkokuivattuja tomaatteja ja aina, kun purkki loppuu kaadamme siitä öljyt talteen ja käytämme ne ruoanlaitossa. Suosittelen.


TOMAATTIKASTIKE SOIJARUOHEELLA


Näitä tarvitset:
• oliiviöljyä aurinkokuivattujen tomaattien purkista
• ripaus yrttisormisuolaa
• 1 iso punasipuli
• pätkä purjon valkoista vartta
• loraus paksua balsamicoa (esim. Vernan)
• mehut kahdesta sitruuna lohkosta/siivusta
• 1 punainen chili
• 2-3 valkosipulin kynttä
• 500 gr tomaattimurskaa
•  reilu 1/2 dl soijarouhetta
• 1-2 rkl aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja
• 1 rkl tuoretta rosmariinia
• reilusti mustapippuria
• kuivattua basilikaa
• suolaa
• pieni loraus vaahterasiirappia
• tuoretta oreganoa


Kuumenna öljy pannulla ja mausta sormisuolalla.
Hienonna sipuli ja purjo ja siirrä pannulle. Lorauta joukkoon hieman balsamicoa ja purista yhdestä sitruunaviipaleesta mehut. Kuullota miedolla lämmöllä noin vartin ajan.
Murskaa valkosipuli ja silppua chili siemenineen. Lisää puolet pannulle ja säästä loput myöhemmäksi. Kuullosta vielä hetki.
Pilko aurinkokuivatut kirsikkatomaatit ja silppua kahden rosmariini oksan lehdet.
Lisää pannulle tomaattimurska, soijarouhe, loput chilistä ja valkosipulista, pilkotut aurinkokuivatut tomaatit sekä silputtu rosmariini.
Huuhtele tomaattimurska tölkki vedellä ja kaada pannulle puolikas tölkillinen. Soijarouhe tarvitsee nestettä.
Purista toinen lohko sitruunan mehua kastikkeen joukkoon ja sekoita.
Mausta reilusti mustapippurilla, kevyemmin kuivatulla basilikalla ja suolaa tarpeen mukaan. Lisää pieni loraus vaahterasiirappia ja revi yhden oregano oksan lehdet kastikkeeseen.
Anna hautua noin 10 minuuttia.
Keitä kastikkeen hautuessa pasta. Valuta ja sekoita kastikkeen joukkoon. Annostele ja rouhi päälle kevyesti parmesan juustoa.



lauantai 13. syyskuuta 2014

TOFUA VIETNAMILAISITTAIN



Vuoden vaihteessa totesin aasialaisen keittiön tuntemukseni olevan hyvinkin kapea. Omassa keittiössä ei vielä viime vuoden puolella syntynyt kyseisen maanosan ruokakulttuurista oikein muuta, kuin intialaishenkisiä makuja, vaikka maailmalla (ja Helsinginkin ravintoloissa) aasialaiset makumaailmat ovatkin lapsuudesta asti tulleet tutuksi. Tutustuminen maanosan ruokaohjeisiin ei ole edelleenkään ollut vilkasta, mutta hiljaa hyvä tulee. Askel askeleelta ravistelen harteiltani pelkoja epäonnistumisesta ja kokeilen itselleni uusia juttuja.




Jo useampaan otteeseen Tastespottingin-sivusto on osoittautunut pohjattomaksi ruokaidealähteeksi. Sieltä löysin myös ohjeen tähän vietnamilaiseksi määriteltyyn tofuherkkuun. Uutta minulle tässä reseptissä on saken käyttö ruoan valmistuksessa. Enpä muuten ollut tofupalojakaan aiemmin jauhottanut.

Tätä on meillä nyt jo pariin otteeseen nautittu ja parilla eri tapaa. Jaan ohjeen täällä teille, sillä se on hyvää. Totean, että vaikka kuvan annoksessa on lehtikaalia koen kiinankaalin toimivan tässä paremmin. Kunhan kokeilin tällä kertaa näin. Toki lehtikaalikin maistuu. Ei hätää siis, jos se on mitä kaapistasi löytyy ja koipi ei tällä kertaa kanna kauppaan asti.


TOFUA VIETNAMILAISITTAIN


Näitä tarvitset:

• maustamaton kiinteä tofu
• 2 rkl maissijauhoja
• 450 gr kiinankaalia (tai vaihtoehtoisesti 300 gr lehtikaalia, varret pois)
• 8 kevätsipulin vartta (tai vaihtoehtoisesti yksi pienehkö purjo)
• 1 punainen chili
• 1 valkosipulin kynsi
• 2 rkl Thai basilikaa
• 2 rkl soijakastiketta
• 1 rkl sakea
• 1 tl vaahterasiirappia
• 2 rkl vettä
• 2 rkl kuumuutta kestävää paistinöljyä (esim rypsi)

• jasminriisiä


Sekoita pieneen kulhoon soijakastike, sake, vaahterasiirappi ja vesi. Siirrä syrjään.

Kuivaa tofu talouspaperilla. Kuutioi ja pyörittele kuutiot maissijauhoissa niin, että jokainen sivu on saanut jauhoja päälleen.
Kuumenna pannu ja lisää öljy. Odota hetki, että öljy kuumenee.
Siirrä puolet tofukuutioista pannulle pihtejä käyttäen, jotta sormillesi ei roisku tulikuumaa öljyä (been there, done that).
Paista tofupaloja välillä kääntäen, kunnes ovat saaneet kauniin kullanruskean sävyn.
Nosta pihtien tai reikäkauhan avulla talouspaperin päälle.
Toista sama lopuille tofukuutioista.

Pilko kiinankaali (tai lehtikaali).
Pilko kevätsipulin varret viistosti. Jos käytät purjoa, viillä siihen ensin pituussuunnassa noin 3 viiltoa ja pilko sitten viistosti.

Laita riisin vesi kuumenemaan ja keitä riisi.

Kun riisin keitin aikaa on jäljellä enää 5 minuuttia kuumenna paistinpannu ja öljy. Lisää kuumalle pannulle kaali ja sipuli. Kuullota n. 3 minuuttia (lehtikaali vaati enemmän aikaa, noin 4-5 min).
Viipaloi ohueksi valkosipulin kynsi ja chili (anna siementen olla mukana).
Lisää chili, valkosipuli, thai basilika ja tofu pannulle. Sekoita ja paista noin 30 sekunnin ajan.
Lisää lopuksi alussa tekemäsi kastike. Pannun kuuluu olla niin kuuma, että kastike kiehahtaa saman tien. Sekoita huolella niin, että kastiketta on kaikkien vihannesten ja tofujen päällä.
Tarjoile samantien riisin kanssa.


Alkuperäinen ohje englanniksi löytyy täältä. Tuossa ohjeessa tofu myös prässätään, mutta jos käytät laillani kiinteää tofua en suosittele prässäämistä, sillä se kuivattaa tofua liikaa.




torstai 11. syyskuuta 2014

PAPUSALAATTI



Ai, että mitäkö meillä syödään syksyisinä arki-iltoina? Helposti ja nopeasti syntyviä salaatteja, joista jää mahdollisimman vähän tiskiä. Tässä yksi tämän syksyn suosikeistani, joka on päätynyt meillä pöytään jo useampaan otteeseen sekä elokuun että syyskuun aikana.




Fetasalaatti ja tabbouleh olivat kesällä köökimme syödyimmät salaatit. Syksyllä himoitsen kidenypapujen pehmeää makua, niiden kauniin syksyistä väriä ja niiden sisältämiä proteiineja.


KIDNEYPAPUSALAATTI


Näitä tarvitset:

• 2 tölkkiä säilöttyjä kidneypapuja
• ruukullinen korianteria
• ruukullinen persiljaa
• 1/2 pieni punainen chili (vahvuus 3)
• 1 valkosipulin kynsi
• 1 keltainen paprika
• 1 punainen paprika
• 1/2 pienestä punasipulista
• 1/2 rkl soijakastiketta
• 1 limen mehut
• loraus oliiviöljyä
• ripaus suolaa


Huuhtele kidneypavut siivilässä ja kaada ne salaattikulhoon.
Poista chilistä siemenet.
Silppua chili, valkosipuli, punasipuli ja yrtit. Pilko paprikat pieniksi kuutioiksi. Lisää kaikki kulhoon papujen joukkoon.
Purista salaatin päälle limestä kaikki siitä irtoavat mehut ja kaada mukaan soijakastike ja öljy.
Ripottele kevyesti suolaa päälle.
Sekoita huolella ja tarjoile samantien sellaisenaan tai esimerkiksi viininlehtikääryleiden kylkeen.




sunnuntai 24. elokuuta 2014

FARO



Helsingin Ruoholahdessa kanaalin varrella sijaitsee ravintolapaikka, jossa monet ovat vuosien varrella yrittäneet ja yhtä monet luovuttaneet. Sijainti lienee ravintoloitsijalle hankala, vaikka tilukset ja kanaalin varren tunnelma luovatkin otolliset puitteet menestykselle.
Viime tuokokuussa avanneelle Farolle soisin kaiken mahdollisen menestyksen ja siksipä suosittelen paikkaa täällä. Käykää ihmiset Farossa - ruoka on erinomaista ja palvelu mukavaa!


Miniburger


Farolla on erikseen bistro- ja terassimenu, joista jälkimmäinen ei näy ravintolan nettisivuilla. Terassilla istuessa kummaltakin voi tilata annoksensa sikin sokin - alkupala sieltä, pääruoka täältä ja lisuke taas tuolta. Eikös olekin mainiota! Menu vaihtelee jonkunverran vuodenaikojen mukaan.

Heinäkuun lopulla söin illalliseksi terassimenulta miniburgerin ja lisukkeeksi bistromenulta kukkakaali-piparjuurislawn sekä belugalinssisalsan. Kaikki niin hyviä, että ei jäänyt epäselväksi miksi ystävätär oli suosittelut paikkaa. Jälkiruoaksi jälkiruokien suurena fanina tilasin itselleni vielä toisen miniburgerin. Tarjoilija totesi sen olevan oiva valinta. Ystävät tilasivat marjoilla koristellut hapankermajäätelö-annokset. Jotain hapankermajäätelön tasosta kertoo se, että toinen heistä totesi "Mä en haluais syödä tätä, kun sit tää loppuu."


Kaali- ja piparjuurisalaatti


Viime perjantaina kävin Farossa toistamiseen illallistamassa. Surullisen vähän asiakkaita. Ehkä lounasaika on vilkkaampaa, mene ja tiedä. Terassikausi on loppumaisillaan, eikä paikka taida vetää iltaisin paljon porukkaa. Uskon, että jos vain ihmiset tietäisivät kuinka hyvää ruokaa täältä saa jonoa olisi metrolle asti ja pöytävarauksista käytäisiin kilpaa.

Nautin seuraa odotellessa baarin puolella oluen ja pöytään siirtyessä tilasin Faron päivän pihvin, joka oli tällä kertaa marmorifilé punaviinikastikkeella. Kylkeen tuli raikas vihersalaatti herkullisella vinegretellä maustettuna. Ja saanen mainita, että pihvi oli erinomainen ja kastike makuhermoja hivelevä. Erikseen vielä lisukkeeksi tilaamani endiivi-pähkinäsalaattikin oli todella maukasta. Tosin endiivi oli silputtu pieneksi, kun ystävälleni edellisellä kerralla se oli tarjottu ihanan isoina kokoinaisina lehtinä. Jälkiruoaksi nautimme dekonstruoidut tarte tatin:it. Erittäin suositeltava jälkiruoka, mutta ei yltänyt ihan hapankermajäätelön kilpailijaksi.


Hapankermajäätelöä marjoilla


Faro-hehkutukseni saattaa kuullostaa liioitellulta, mutta ehkä jotain paikan herkullisuudesta kertoo myös se, että keittiössä häärää aiemmin Kööpenhaminan ravintola Nomassa pörrännyt suomalaiskokki Ville Rainio. Muistienne virkistykseksi - Noma on kahden Michelin tähden ravintola, joka on rankattu vuosina 2010, 2011, 2012 ja 2014 maailman parhaaksi ravintolaksi. Että sillälailla... Kyllä se Rainion Ville on tainut sieltä saada ihan hyvät opit ruoanlaittoon.

Michelin-ravintola taustaisesta kokista huolimatta Faro on tunnelmaltaan rento ja hintatasoltaan mielyttävä. Suosittelen kaikille lämpimästi visiittiä! Itse aion pian käydä kokeilemassa Faron brunssia.



torstai 31. heinäkuuta 2014

MUMMOLAN MUISTO: VIILIPYTTY






Tämä resepti liittyy vahvasti lapsuus muistoihin ja mummolaan. Vaikka äidin puolen isovanhemmillani oli talvikoti Espoossa olen aina kokenut todellisen mummolan olevan Ahvenanmaalla, jossa he asuivat 8 kuukautta vuodesta ja jossa minä vietin heidän kanssaan kaikki lapsuuteni kesät. Ukin kanssa puhuttiin suomea ja Momin kanssa ruotsia (på åländskt vis). Toisilleen he puhuivat omaa äidinkieltään niin, että Ukki saattoi kysyä suomeksi "Mitäs tänään syötäisiin?" johon Momi vastasi "Ja-a, det kunde vara köttbullar o' potatismos." Tai Ahvenanmaalla ollessa vastaus oli kyllä useammin kokt gädda, stekt gädda, tai fisksoppa. Joskus vastaus kuului rökt fisk, savukalaa siis, jonka savolaissyntyinen Ukki vuorostaan valmisti pyydystämistään ahvenista ja kampeloista pihalle rakentamassaan savustamossa. Kaikki kalaruoat toinen toistaan maukkaampia!

Viiliä, filbunke, Momi teki aina Ahvenanmaalla. Sitä tehtiin illalla ja syötiin aamulla. Maito haettiin Momin lapsuuden tilalta suoraan lehmän utareista Mansikin ruotsinkieliseltä kaimalta Gullrosilta. Se oli aina jotenkin vähän jännittävää. Olinhan minä kuitenkin kaupunkilaistyttö, jolle lehmätilalla käyminen ei ollut ihan jokapäiväistä touhua. Lehmät viettivät päivänsä ulkona nurmella tai rannalla mussuttaen kaislikkoa. Tuolla tilalla ei enää lehmiä ole ja niinpä kaislikko on vallannut ajan myötä sen rannat.

Maito lypsättiin alumiiniseen mjölkkannaan, laitettiin kansi päälle ja kannettiin kahvasta kotiin. Ensin siitä juotiin puolikkaat lypsylämpimät lasilliset, sillä oli se niin hyvää. Lopuista tehtiin viiliä.
Viilistä otettiin aina talteen pieni määrä seuraava filbunkea varten bottenmjölkiksi.

Tänä päivänä Gullrosia ei enää ole, eikä hänen jälkeläisiään ole sukulaisten tiloilla. Käytämme pastoroitua maitoa jonka haemme kyläkaupasta. Mutta ei mitä tahansa maitoa. Sen pitää olla Åländsk gammaldagsmjölk.

Gammaldagsmjölk, eli vanhan ajan maitoa, tarkoittaa ymmärtääkseni matalasti pastoroitua maitoa luonnollisella rasvapitoisuudella (3,9 - 4,5%). Tölkin kuvassa on Momin serkku ja kuva on Ahvenanmaan saaristosta 50-luvulta. Tölkin teksti kertoo, että kyseessä on "Gammaldagsmjölk, mjölk från åländska gårdar sedan 1921."





MOMIS FILBUNKE
6lle 

Näitä tarvitset:

• 1 litra Gammaldags mjölk (tai vastaavaa maitoa)
• pohjamaitoa = 1 viili (tai vastaava määrä edellisestä viilipytystä)
• voipaperia
• 6 viilikulhoa

• siirappia


Ota maito ja viili lämpiämään jääkapista.
Jaa viili kuuten astiaan pohjamaidoksi.
Kaada huoneen lämpöinen maito päälle, niin että jokaisessa kulhossa on saman verran. Älä sekoita.
Aseta voipaperi kulhojen ylle ja anna levätä yön yli lämpimässä paikassa.
Viili on valmista, kun sen pinta on hyytynyt.
Tarjoile siirapin kanssa aamiaiseksi tai välipalaksi.




Tällä reseptillä osallistun Suolaa ja Hunajaa - blogin järjestämään kesä- heinäkuun ruokahaasteeseen aiheena Mummola. Katso muidenkin blogien mummolamuistoja. Ihania tarinoita, ihania muistoja, ihania ruokaohjeita!


maanantai 28. heinäkuuta 2014

ROOMA



Rehkittyäni koko kevään ja talven töiden merkeissä koin ansaitsevani viiden päivän loman Roomassa. Roomassa, jossa kaikki kiire unohtuu.

Suurin virhe, jonka turistina täällä voi tehdä, on siirtyä tiukan aikataulun kanssa kohteesta kohteeseen, suorittaa nähtävyyksiä nähtävyyden perään. Roomassa niin ei kuulu tehdä. Täällä riittää, että dallailee katuja pitkin kesäsandaalit jalassa ja hymy huulilla. Nähtävyydet ikään kuin vain tupsahtavat eteen ja niistä nautitaan, niitä ei suoriteta.

Olin Roomassa nyt kolmatta kertaa. Rooman lukuisiin kirkkoihin (Santa Maria Trastevere, Santa Maria del Popolo, Santa Maria Sopra Minerva ja monet muut) ja iän ikuisen ihanaan Pantheoniin, kaikkien jumalten temppelliin, eksyn joka kerta täällä ollessani. Ja siis nimenomaan eksyn, sillä täällä käppäilen päämäärättömästi karttaa katsomatta. Ostan jäätelön kioskista, enkä enää muista mistä suunnasta tulin ja mihin suuntaan olin menossa. Menen jonnekin, löydän itseni jostakin muualta. Yllätyn, ällistyn, ilahdun, hämmennyn, hurmioidun, innostun, ihastun, rakastun.

Santa Maria del Popolossa vietän aikaa tuijottaen Berninin marmoriveistosta, jonka vasen rinta veistoksen oman käden puristuksessa näyttää niin häkellyttävän pehmeältä, että luulen sitä joka kerta mozzarellaksi. Pantheonin pilareiden alla jaksaisin istua joka ilta ja yö hengittäen menneiden aikojen lumoa. Villa Borghesen puistossa nautin piknik lounasta puiden varjossa. Iltaisin eksyilen juutalaiskortteleiden kujilla tai siemailen viiniä vesilasista Trasteveressä nuhjuisessa baarissa ja sen terassilla, joka levittäytyy kaiteiden yli koko piazzalle.

Ainoa kohde, johon varsinaisesti täällä hakemalla hakeudun on Vatikaani. Sielläkin olen vieraillut aina aikaisemmilla Rooman visiiteilläni. Vatikaani on kuitenkin niin valtava ja täynnä taideaarteita, että yksi käynti ei riitä sisäistämään sitä kaikkea. Vatikaani vaatii joka kerta kokonaisen päivän, rauhan kiertää, katsoa ja ihmetellä taidehistorian merkillisiä mestareita. Ja ristiretkillä tehtyjä käsittämättömiä ryöstöjä...

Ensi kertaa Roomassa vierailevalle suosittelen lämpimästi Forum Romanumin, Palatinos kukkulan ja Colosseumin opastettua kierrosta. Ilman ymmärrystä niistä, ei mielestäni voi ymmärtää Roomaa. Hyvän, ammattitaitoisen ja eläytyvän suomenkielisen oppaan löydät täältä.

Rakastan Roomaa monesta syystä. Yksi syy on se, että rakastan kuvataidetta, historiaa ja taidehistoriaa. Jopa ruokaakin enemmän, tai ainakin yhtä paljon. Rakastan myös italian kieltä. Se on mielestäni kaikista kielistä kaunein. Ja se tapa, miten sitä puhutaan - käsillä, jaloilla, koko keholla. Rakastan sitä ajallisuuden tunnetta, joka tässä kaupungissa väistämättä tunkeutuu koko kehoosi.

Tämä blogi on kuitenkin ruokablogi. Ja ruoka on toinen syy, miksi rakastan Roomaa. Puhukaamme siis ruoasta hetki, sillä niin roomalaisetkin tekevät.





PIZZOISTA

Aloitan pizzoista monesta syystä. Avopuoliso on ilmoittanut, että jos saisi syödä vain yhtä ruokaa lopun elämänsä niin se olisi hänen kohdallaan pizzaa. Lisäksi mistään muualta maailmassa ei saa yhtä hyvää pizzaa, kuin Roomasta. Ja taas toisaalta, jos et tiedä mihin mennä, saatat juuripa Roomassa syödä elämäsi paskimman pizzan.

Pyöreitä pizzoja syödään Roomassa useimmiten iltaisin. Lounaaksi, jos halajaa pizzaa, on tyypillisempi vaihtoehto pizza al taglio, eli palana painon mukaan myytävää peltipizzaa. Palapizzan kylkeen on ihana ostaa italialaisia kuivalihoja ja tulisia makkaroita, pullo viiniä, irtopainosta oliiveja ja suunnata puistoon piknikille. Pizza al tagliossa on usein hieman paksumpi pohja ja sitä löytyy lähes joka kadulta. Jos on vaikeuksia löytää pizzapaikka, voi hyvin kysyä ohikulkevilta paikallisilta, sillä he kyllä tietävät mistä palapizzaa löytää.




Roomalainen pizza tunnetaan ohuesta pohjastaan ja se on parhaimillaan, kun reunat ovat uunissa mustuneet. Parhaat ohutpohjaiset pizzat saa kahdesta paikasta, jotka sattumoisin ovat aika lähekkäin - La Montecarlo ja Da Baffetto (lähellä Piazza Navonaa).
Kummassakin paikassa on juuri sellainen oikea meininki. Pöytäliinat ovat paperia ja veitset ja haarukat tuodaan kasana keskelle pöytää. Da Baffettossa kuittejakaan ei kirjoiteta, vaan hinta heitetään ikään kuin lennosta huutaen tai kirjoitetaan kuulakärkikynällä paperiseen pöytäliinaan.
Kummankin paikan pizzat ovat ohuita ja rapeita. Kaiken kaikkiaan juuri sitä itseään - yksinkertaista ja taivaallisen hyvää. Omaan makuuni La Montecarlolla on kuitenkin parempi tomaattikastike, kun taas Da Baffettolla on maukkaampi kevyt lounasviini.
Mielestäni koko Rooman paras pizza (mitä nyt tähän mennessä olen maistellut) on Montecarlon Pizza Napoletana - rapea pohja, taivaallinen tomaattikastike, ihana juusto ja pari hassua anjovista siellä täällä antamassa väliin pieniä suolapaloja.
Iltaisin jonoa riittää, lounasaikaan pöydän saa usein nopeammin. Ja kyllä Roomassa lounaaksi niitä pyöreitäkin pizzoja syödään, joten ei se mikään synti ole.




Roomasta saa myös hyviä napolilaisia pizzoja, eli paksupohjaisempia pizzoja (ei siis kuitenkaan mitään pannupizzoja, ne ovat amerikkalaisten keksimä humpuukkihömpötys). Paksupohjaisemmista pizzoista minulla on ehdottaa teille se yksi ja paras paikka - Dar Poeta. Paikka sijaitsee Trasteveren kaupunginosassa. Iltaisin jonoa riittää, eikä etukäteispöytävarauksia oteta. Nimensä voi kuitenkin antaa ovimiehelle ja kysyä kuinka kauan suurin piirtein kestää, että pöytä vapautuu (yleensä 30-60 min). Odottaessa voi käydä juomassa aperitiivit  kulman takana jossain Trasteveren lukuisista baareista. Suosittelen paikan biancoa nimikkopizzaa.  Ja vaadin, että tilaatte jälkiruoaksi nutella ja ricotta kakun pöytäseurueelle jaettavaksi. Se maistui minullekin, vaikka en yleensä voi sietää nutellaa.


La Montecarlo
Vicolo Savelli 13

Da Baffetto
Via del Governo Vechhio 114

Dar Poeta
Vicolo del Bologna 45





TRATTORIOISTA JA RISTORANTEISTA

Kyllähän minä tiedän, että Roomassa syödään niitä sisäelimiä. Mutta en vieläkään ole uskaltautunut niitä kokeilemaan. Joten omat vinkkini keskittyvät hyviin alkupaloihin, pastoihin ja lihoihin. Ehkä sitten ensi kerralla niitä sisäelimiäkin.




Piazza Navonan holleilla Piazza del Ficolla sijaitsee ykkösehdotukseni pitkälle illalliselle - erittäin maukasta ruokaa ja kivat hinnat. Da Francesco tarjoaa törkyisen hyviä bruschettoja oliivitapenadella, tomaateilla tai sitä omaa suosikkiani - aglio e olio, valkosipulilla ja oliiviöljyllä. Primiksi suosittelen lämpimästi kaikkia listalta löytyviä pastoja. Carbonara on tuhti ja sopii mainiosti, mikäli valitset secondiksi jonkin kevyemmän vaihtoehdon. Da Francescon penne al'arrabiata on niin hyvää, ettei sanotuksi saa - sopii tulisten ruokien ystäville. Raviolit pinaatilla ja ricotalla ovat miedompia, mutta myös erittäin maukkaita. Secondi-listalta omaksi suosikikseni nousee lihapullat.
Tässäkin paikassa jonoa riittää. Toki ottavat etukäteisvarauksia vastaan, mutta eihän se Roomassa tietenkään niin mene, että pöydän saisi juuri silloin, kun sen on varannut. Odotus on kuitenkin sen arvoista, sillä ruoan lisäksi palvelu on miellyttävää ja paikka on syystäkin roomalaisten itsensä suosima. Lisäksi viereisellä piazzalla on viehättävä baari, jonka terassilla siemaillaan viiniä ja pelataan shakkia.
Muista primin ja secondin kohdalla fare la scarpetta, mikä tarkoittaa sitä, kun kaavitaan viimeisetkin kastikkeet lautaselta suuhun leipäpalan avulla.

Campo di Fiorin läheltä löytyvässä Trattoria Modernassa illallistin tällä reissulla ensimmäistä kertaa. Oikein suositeltava paikka, jossa antipastojen kylkeen tuodaan mitä maukkainta munakoisotahnaa. Paikan lasagne on suussa sulavaa ja tiramisu uppoaa hymyssä suin, vaikka vatsassa ei enää olisikaan yhtään ylimääräistä tilaa. Trattoria Modernan bruschetat eivät kuitenkaan olleet erityisen hyviä.






Samaiselta kadulta löytyy myös paikka nimeltä Emma (pizzeria con cucina).  Tätä kokeilimme myös ensimmäistä kertaa juuri tällä reissulla hotellin respan suosituksesta. Paikka oli hyvinkin erilainen, kuin ne paikat, joihin yleensä Roomassa menen. Täällä tarjoilija otti tilauksen vastaan tabletille, kaikki hohti uututta ja paikka oli puhdas. Ei siis ehkä sieltä viehättävimmästä päästä, mutta Emman bruschetta aglio e olio oli paras syömäni ikinä. Pizza oli hyvää, ei kuitenkaan aiemmin mainitsemieni vertaista. Pastakin oli maukasta. Lisäksi paikalla on luomumerkintöjä monessa ruoassaan ja raaka-aineiden alkuperät lukevat listassa.




Trasteverestä löytyy myös kiva illallispaikka, Marco G. Ristorante, joka tarjoaa muun muuassa valmiita menuita ja tasting menuun. Ristorantena paikka on Trattorioita hieman hintavampi, mutta silti Suomea huomattavasti edulllisempi. Tasting menuun voi ottaa minimissään 2lle hengelle ja sen hinta per lärvi on 26 euroa. Viinejä löytyy moneen menoon 17 eurosta 150 euroon. 28 eurolla saimme kuitenkin pullon punaviiniä, joka ylitti helposti tason, jonka samalla hinnalla saa Suomessa.


Da Francesco
Piazza del Fico 29

Trattoria Moderna
Vicolo dei Chiodaroli 16

Emma - Pizzeria con cucina
Via Monte della Farina 28/29

Marco G
Via Garibaldi 56


 


JÄÄTELÖISTÄ 

Italialainen jäätelö on niin hyvää, että Roomassa syön jäätelöä useita kertoja päivässä - ennen lounasta, lounaan jälkeen, iltapäiväkahvilla, ennen illallista, illallisen jälkeen...





Gelaterioita löytyy Roomassa melkein joka kadulta ja niissäkin on eroja. Totuus on kuitenkin se, että ostaisitpa jäätelösi Roomassa mistä tahansa, se on silti aina parempaa kuin mikään jäätelö täällä kotosuomessa.

Gelateria del Teatrosta saat mitä hienoimpia makuja jäätelöösi. Omat suosikkimakuni ovat mm. inkivääri, rosmariini-hunaja-sitruuna, valkosuklaa-basilika ja suklaa-punaviini. Täällä jäätelöt eivät ole ihan niin kermaisia, kuten esimerkiksi Fior di Lunassa.
Fior di Luna sijaitsee Trasteveressa ja sen viikuna-jäätelöä ja cremalimon-makua suosittelen lämpimästi ihan kaikille.
Frigidarium on Da Baffetton kulmassa ja mm. siksi oiva välijätskipaikka olitpa sitten juuri syönyt pizzasi Baffetossa tai Montecarlossa.
Via Dei Chiavarilla törmäsin uuteen jäätelöpaikkaan. Tässä paikassa kävin tämän reissun aikana joka päivä osittain siksi, että se sijaitsi hotellimme vieressä ja osittain siksi, että sen tuoreista mintun lehdistä tehty jäätelö oli niin käsittämättömän hyvää. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Gelateria del Teatron kyljessä on muuten Pizzeria del Teatro. Jotenkin olen saanut sen käsityksen, että saattaa olla samaa lafkaa. Pizza puolta en ole tuolla kokeillut, mutta voisihan se olla mielenkiintoinen. Teatron jäätelöiden suhteen suosittelen nauttimaan ne viereisillä portailla.


Gelateria del Teatro
Via di San Simone 70

Fior di Luna
Via della Lungarina 96

Gelateria Frigidarium
Via del Governo Vecchio 112

Carapina
Via dei chiavari 37 (Vicolo dei Chiodarolin kulmassa)
Uusi jäätelöpaikka, jonka tuoreista mintun lehdistä tehty gelati oli tämän kertainen yksi ehdottomista suosikeistani.


... niin, että siis jonkun verran tuli jäätelöä syötyä...