KEVÄT PARIISISSA VOL.1 (ja ohje linssisalaattiin)

Nyt saatte muuttua vihreiksi kateudesta. Saatte huutaa ääneen "Voi teitä onnekkaita!" ja saatte alkaa haaveilemaan minun elämästäni. Olemme nimittäin puolisoni kanssa taiteilijaresidenssissä Pariisissa kahden kuukauden ajan. Kevät Pariisissa. Elämä on ihanaa.

Kuva: Woody Allenin fantastisesta elokuvasta Midnight in Paris.

Ensimmäinen ilta Pariisissa. Varautukaa kliseiden ilotulitukseen. 

Meillä on Pariisissa suosikki pizzapaikkamme. Se sijaitsee äveriäällä Saint Germainin alueella lähellä Saint Suplicen aikaa elänyttä, mutta sympaattista kirkkoa. Italialaista ravintolaa pyörittää isäni ikäinen herrasmies, jonka ranskan kieli taipuu, mutta jonka suusta kuulee useammin eteläisen italian leveää buonaseraa. Tämä herrasmies ei tee paikassa varsinaisesti töitä. Hän vain ilmestyy jossain vaiheessa iltaa, istuu pöytään, kävelee ympäriinsä, seisoo ravintolan ulkopuolella nojaten skootteriinsa ja päivystää. Toisinaan hänen isänsä, noin 90-vuotias hieman kutistuneempi versio pojastaan, saapuu paikalle päivystämään päivystääkö poika oikein. Oletamme näistä vanhemman herrasmiehen olevan paikan omistaja. Toki eilen hän ei ollut paikalla, liekö elossa enää. Omistajuus on saattanut siirtyä isäni ikäiselle pojalle.

Paikan nimi on Santa Lucia, mikäs muukaan. Täällä tarjoilijat eivät hienostele. Puheen sorinaa ei kuulu vain pöydistä asiakkaitten suista. Henkilökunta rupattelee tarjoilun lomassa ja tilauksia vastaan ottaessa pöytien yli toisilleen ja tiskin yli keittiöön, milloin ranskaksi, milloin italiaksi. Vakiasiakkaat tervehtivät kaikki miestä, jonka olemme päätelleet olevan jonkinlainen päätarjoilija, ehkä vuoropäällikkö. Nämä vakiasiakkaiden tervehdykset hoidetaan pääsääntöisesti italiaksi ja halauksin.

Ensimmäisenä iltanamme Pariisissa halusimme illallistaa ilman turhaa paikan etsintää, joten suuntasimme tuttuun ja turvalliseen Santa Luciaan. Täällä ovat seinillä olevien valokuvien perusteella pizzasta nauttineet myös muun muuassa Clint Eastwood sekä 90-luvun kuuma pari - Brad Pitt ja Gwyneth Paltrow. Kuvassa Gwynethillä on päällään silkkinen slip-on dress, mitäs muutakaan. 

Tilaamme alkuun bruschettat ja niiden perään pizzat ja talon punaviiniä karahvissa. Santa Lucian pizzat ovat napolilaisia, eli hieman paksupohjaisempia kuin roomalaiset serkkunsa. Pizzojen koko on muokattu parisienneille sopivaksi - ne ovat hieman pienempiä, joten kokonaisen pizzan syömisestä täyttyy mukavasti vatsa ja nälkä lähtee, mutta ähky pysyy poissa.

Jossain vaiheessa bruschettoja nauttiessamme isäni ikäinen paikkaa pyörittävä herrasmies saapuu paikalle. Hän kiertelee ravintolaa, tervehtii henkilökuntaa, käy kadulla nojailemassa skootteriinsa ja palaa takaisin sisälle istuakseen meitä viereiseen pöytään. Päätarjoilija/vuoropäälikkö tekee vanhalle herrasmiehelle tomaatti-mozzarellasalaatin ilman, että asiasta puhutaan sanallakaan. Nuori mies tulee ravintolan takatiloista ja puhuu äänekkäästi italiaa vanhemmalle herrasmiehelle. Sana Nonna (isoäiti) toistuu keskustelun aikana lähes joka lauseessa. Oletamme nuoren miehen olevan vanhemman herrasmiehen poika ja puhuvan tälle isoäidistään, oletettavasti sen kaikkein vanhimman herrasmiehen vaimosta. Nuori mies poistuu ravintolasta. Hetken kuluttua vanha herrasmies nousee pöydästä, vain jotta päätarjoilija voi sitoa hänen kaulan ympärilleen ruokalapun, jossa on suuri pizzan kuva ja teksti I love pizza. Tämä kaikki tehdään vaihtamatta sanaakaan. Hetki tämän jälkeen nuori mies palaa ravintolaan mukanaan kattila, jonka kantena toimii lautanen. Kattilan hän laskee isänsä pöydälle, nostaa lautasen isänsä eteen ja poistuu taas paikalta. Siinä sitten meidän nauttiessa pizzojamme vanhempi herrasmies - paikan omistaja - nauttii viereisessä pöydässä mammansa osso buccoa. Sitä on kattilallisen verran ja hän syö sen kaiken ruokalappu kaulassa.

Olemme nauttineet ruokamme ja viinimme, jälkiruoaksi tiramisua ja sitruunasorbettia ja maksaneet laskumme. Kävelemme Pariisin iltakatuja pitkin kohti asuntoamme. Ravintolan ja asuntomme välissä sijaitsee Notre Damen kirkko, kuljemme siitä ohi. Juuri kävellessämme kirkon edustalla olevalla aukiolla kohti kirkkoa suoraan sen ovien edessä kirkon kellot alkavat soida. Joku voisi yrittää väittää, että tämä on jonkinlainen merkki...

Jatkamme matkaa kirkon ohi pienemmille kaduille. Vastaan tulee skootterilla ajava mies, jolla on kyydissään naisystävänsä. Hän pysähtyy risteykseen liikennevaloihin ja siinä vihreitä odotellessa alkaa laulamaan oopperaa. Näin voi tehdä vain Pariisissa.

_________________________________

Toinen perjantai Pariisissa.

Asumme Seinen varrella. Joki virtaa heti pienen katumme päässä. Kurkottaessani ranskalaisen parvekkeemme yli katsoen oikealle näen Seinen. Eikä se ole ihan mikä tahansa joki. Se virtaa läpi kaupungin, joka kantaa taidehistorian merkittävimpiä aikakausia, kaupungin, joka on kautta aikojen toiminut niin kirjailijoiden, runoilijoiden, kuvataiteilijoiden ja muusikoiden episentrumina. Täällä minä nyt asun. Ja tuota jokea pitkin lähdimme eilen Samin kanssa juoksemaan iltalenkkiämme.

Juoksemme katumme päästä alas joenvartta pitkin kulkevalle alatasanteelle kohti 1re arrondisementia. Niinkin arkista asiaa tehdessä, kuin puuskuttaen juostessa, hiki otsalla, amerikkalaisiin urheiluvaatemerkkeihin sonnustautuneena tuntuu kieltämättä aika absurdilta katsella maisemia ja yht'äkkiä huomata Notre Damen kellontornit toisella puolella joen rantaa. Eikä se lopu siihen. Kellontornien jälkeen näkökenttään iskee Musée d'Orsay - impressionistien museo (ei muuten mikään ihan merkityksetön taiteen aikakausi!). Seuraavaksi horisonttiin ilmestyykin jo Eiffeltorni. Nousemme ylös alatasanteelta ylittääksemme sillan ja juostaksemme - tai no, minun tapauksessani kyse on kyllä ennemminkin verkkaisesta hölkkäilystä - joen toista puolta takaisin. Adrenaliini nousee tappiin viimeistään siinä hetkessä, kun siltaa ylittäessämme huomaamme juoseemme Louvren edessä olevalle Tuillerien puistolle asti. Siinä sitten leveä virne kasvoillamme, hikipisaroiden valuessa otsaa pitkin suunpieliin juoksemme Louvren seinää vierustavaa katua pitkin kohti kevätkotiamme. Hetken olen tukehtua omaan nauruuni ja hikeeni, kun ajattelen seinän toisella puolella minua hieman mystisemmin hymyilevää Mona Lisaa.

Kipaisemme vielä iltalenkin päätteeksi kotikulmamme leipomossa. Se on jo sulkemassa oviaan. Pardon Madame, vous avez ouvert? Ei hitto, nyt meni kyllä verbit sekaisin! Madame avaa juuri lukitsemansa oven ja ostamme seesaminsiemenillä kuorrutetun patongin. Kipuamme portaita ylös asuntoomme. Illalliseksi syömme pastaa ärtyisän tulisella tomaattikastikkeella, juomme lasilliset punaviiniä ja nautimme juuri ostamaamme vastaleivottua patonkia.

_________________________________

Ärtyisän pastan kylkeen söimme edellisiltana valmistamaani linssisalaattia. Tämä ohje on raikas ja keväinen ja mielestäni hieman ranskalainen, mutta se saattaa johtua siitä että nautin sitä Pariisipäissäni.

LINSSISALAATTI

Näitä tarvitset:

• pari, kolme kourallista hyvää salaattisekoitusta (ehkä vähän pinaattia, ehkä vähän vuonankaalia, vähän salaattisikuria...)

• purkillinen säilöttyjä linssejä

• puolikas fetajuusto

• 1 tomaatti

• pätkä kurkkua

• 1/4 sipulista

• 1 valkosipulin kynsi

• nippu korianteria

• kourallinen mintun lehtiä

• pari lohkoa sitruunaa

• loraus hyvää oliiviöljyä

• mustapippuria

Huuhtele linssit ja salaatti.

Kuutioi ja murenna fetaa. Pilko tomaatti ja kurkku pikkusormen pään kokoisiksi pieniksi paloiksi.

Silppua sipuli ja ja yrtit, murskaa valkosipuli.

Sekoita ainekset suuren kulhoon, purista päälle sitruunan lohkoista mehu ja lorauta joukkoon kevyesti oliiviöljyä.

Mausta mustapippurilla.

Voilà! 

KAHVISAIPPUA

Kädet hajuttomiksi ja pylly sileäksi! Kahvisaippua on kätevä  keittiössä. Naisille se on myös tehokas ase kylpyhuoneessa.

Poimin tämän ohjeen joskus vuosia sitten Ratula-ohjelmasta. Selvennykseksi niille, jotka eivät muista: se oli sellainen suomenkielinen versio Strömsöstä. Ei yhtä hyvä, mutta ihan kelpo. 

Ratulan kahvisaippua syntyy todella helposti (painotus sanoilla todella ja helposti) ja se on käytössä kätevän monipuolinen. 

Kahvisaippua poistaa tehokkaasti käsistä mm. valkosipulin ja kalan hajut. Tiedättehän, parfyymikkaupoissa, niissä hyvissä sellaisissa, on aina kulhossa kahvipapuja, sillä niillä saa puhdistettua aiemmin haistamansa parfyymin tuoksun sieraimistaan pois voidakseen haistaa uutta tuoksua. Se on siis se juttu, salaisuus tässä saippuassa. Kahvi. Ja juuri siksi se on oiva pieni joululahja kaikille keittiössä kokkina viihtyville. Ja miksei myös tuliaiseksi kesämökille. Jos siis siellä syödään yhtä paljon kalaa, kuin meidän mökillä.

O-HOI, NAISET! Kahvisaippua on myös tehokas ase reisien ja pakaroiden ikääntyvää ihoa vastaan. Saippuassa olevat purut kuorivat kuivan ihon ja kahvin sisältämä kofeiini vilkastuttaa pintaverenkiertoa. Sen enempää selittelemättä uskon, että tiedätte mitä tarkoitan.

Vinkki: kahvisaippualle on hyvä olla tumma saippua-astia, sillä siitä saattaa irrota hieman väriä. Väri poistuu kyllä pesussa, mutta jos haluaa astian näyttävän siistiltä niin on syytä pistää tämä vinkki korvan taa.

KAHVISAIPPUA

6-7 kpl

Näitä tarvitset:

• 1 kg kasvisperäistä väritöntä saippuamassaa (saa muun muuassa Hobby Pointista)

• 4 mitallista kahvipuruja

• tyhjä, hyvin pesty maitotölkki

Leikkaa saippuamassa pienemmiksi paloiksi ja siirrä höyrykattilaan.

Sulata massa vesihöyryssä noin 60 asteessa kevyesti välillä sekoittaen. Liian kuumassa saippuamassa menettää puhtaan sävynsä ja saippuan hyvät ominaisuudet.

Älä anna massan kiehahtaa. Näin vältät turhat ilmakuplat saippuassa.

Massan täysin sulattua sekoita joukkoon kevyin ottein kahvipurut.

Kaada kuuma seos puhtaaseen maitotölkkiin.

Siirrä tölkki viileään paikkaan esim. vanhan ajan kylmäkaappiin ja anna seistä 10-12 tuntia.

Revi kovettuneen saippuan ymäriltä tölkki pois.

Laita saippua kyljelleen ja leikkaa "rumasta" päädystä pieni siivu pois.

Leikkaa sen jälkeen saippuat noin 2 cm paksuisiksi paloiksi.

MUMMOLAN MUISTO: VIILIPYTTY

Tämä resepti liittyy vahvasti lapsuus muistoihin ja mummolaan. Vaikka äidin puolen isovanhemmillani oli talvikoti Espoossa olen aina kokenut todellisen mummolan olevan Ahvenanmaalla, jossa he asuivat 8 kuukautta vuodesta ja jossa minä vietin heidän kanssaan kaikki lapsuuteni kesät. Ukin kanssa puhuttiin suomea ja Momin kanssa ruotsia (på åländskt vis). Toisilleen he puhuivat omaa äidinkieltään niin, että Ukki saattoi kysyä suomeksi "Mitäs tänään syötäisiin?" johon Momi vastasi "Ja-a, det kunde vara köttbullar o' potatismos." Tai Ahvenanmaalla ollessa vastaus oli kyllä useammin kokt gädda, stekt gädda, tai fisksoppa. Joskus vastaus kuului rökt fisk, savukalaa siis, jonka savolaissyntyinen Ukki vuorostaan valmisti pyydystämistään ahvenista ja kampeloista pihalle rakentamassaan savustamossa. Kaikki kalaruoat toinen toistaan maukkaampia!

Viiliä, filbunke, Momi teki aina Ahvenanmaalla. Sitä tehtiin illalla ja syötiin aamulla. Maito haettiin Momin lapsuuden tilalta suoraan lehmän utareista Mansikin ruotsinkieliseltä kaimalta Gullrosilta. Se oli aina jotenkin vähän jännittävää. Olinhan minä kuitenkin kaupunkilaistyttö, jolle lehmätilalla käyminen ei ollut ihan jokapäiväistä touhua. Lehmät viettivät päivänsä ulkona nurmella tai rannalla mussuttaen kaislikkoa. Tuolla tilalla ei enää lehmiä ole ja niinpä kaislikko on vallannut ajan myötä sen rannat.

Maito lypsättiin alumiiniseen mjölkkannaan, laitettiin kansi päälle ja kannettiin kahvasta kotiin. Ensin siitä juotiin puolikkaat lypsylämpimät lasilliset, sillä oli se niin hyvää. Lopuista tehtiin viiliä.

Viilistä otettiin aina talteen pieni määrä seuraava filbunkea varten bottenmjölkiksi.

Tänä päivänä Gullrosia ei enää ole, eikä hänen jälkeläisiään ole sukulaisten tiloilla. Käytämme pastoroitua maitoa jonka haemme kyläkaupasta. Mutta ei mitä tahansa maitoa. Sen pitää olla Åländsk gammaldagsmjölk.

Gammaldagsmjölk, eli vanhan ajan maitoa, tarkoittaa ymmärtääkseni matalasti pastoroitua maitoa luonnollisella rasvapitoisuudella (3,9 - 4,5%). Tölkin kuvassa on Momin serkku ja kuva on Ahvenanmaan saaristosta 50-luvulta. Tölkin teksti kertoo, että kyseessä on "Gammaldagsmjölk, mjölk från åländska gårdar sedan 1921."

MOMIS FILBUNKE

6lle 

Näitä tarvitset:

• 1 litra Gammaldags mjölk (tai vastaavaa maitoa)

• pohjamaitoa = 1 viili (tai vastaava määrä edellisestä viilipytystä)

• voipaperia

• 6 viilikulhoa

• siirappia

Ota maito ja viili lämpiämään jääkapista.

Jaa viili kuuten astiaan pohjamaidoksi.

Kaada huoneen lämpöinen maito päälle, niin että jokaisessa kulhossa on saman verran. Älä sekoita.

Aseta voipaperi kulhojen ylle ja anna levätä yön yli lämpimässä paikassa.

Viili on valmista, kun sen pinta on hyytynyt.

Tarjoile siirapin kanssa aamiaiseksi tai välipalaksi.

Tällä reseptillä osallistun Suolaa ja Hunajaa - blogin järjestämään kesä- heinäkuun ruokahaasteeseen aiheena Mummola. Katso muidenkin blogien mummolamuistoja. Ihania tarinoita, ihania muistoja, ihania ruokaohjeita!

ROOMA

Rehkittyäni koko kevään ja talven töiden merkeissä koin ansaitsevani viiden päivän loman Roomassa. Roomassa, jossa kaikki kiire unohtuu.

Suurin virhe, jonka turistina täällä voi tehdä, on siirtyä tiukan aikataulun kanssa kohteesta kohteeseen, suorittaa nähtävyyksiä nähtävyyden perään. Roomassa niin ei kuulu tehdä. Täällä riittää, että dallailee katuja pitkin kesäsandaalit jalassa ja hymy huulilla. Nähtävyydet ikään kuin vain tupsahtavat eteen ja niistä nautitaan, niitä ei suoriteta.

Olin Roomassa nyt kolmatta kertaa. Rooman lukuisiin kirkkoihin (Santa Maria Trastevere, Santa Maria del Popolo, Santa Maria Sopra Minerva ja monet muut) ja iän ikuisen ihanaan Pantheoniin, kaikkien jumalten temppelliin, eksyn joka kerta täällä ollessani. Ja siis nimenomaan eksyn, sillä täällä käppäilen päämäärättömästi karttaa katsomatta. Ostan jäätelön kioskista, enkä enää muista mistä suunnasta tulin ja mihin suuntaan olin menossa. Menen jonnekin, löydän itseni jostakin muualta. Yllätyn, ällistyn, ilahdun, hämmennyn, hurmioidun, innostun, ihastun, rakastun.

Santa Maria del Popolossa vietän aikaa tuijottaen Berninin marmoriveistosta, jonka vasen rinta veistoksen oman käden puristuksessa näyttää niin häkellyttävän pehmeältä, että luulen sitä joka kerta mozzarellaksi. Pantheonin pilareiden alla jaksaisin istua joka ilta ja yö hengittäen menneiden aikojen lumoa. Villa Borghesen puistossa nautin piknik lounasta puiden varjossa. Iltaisin eksyilen juutalaiskortteleiden kujilla tai siemailen viiniä vesilasista Trasteveressä nuhjuisessa baarissa ja sen terassilla, joka levittäytyy kaiteiden yli koko piazzalle.

Ainoa kohde, johon varsinaisesti täällä hakemalla hakeudun on Vatikaani. Sielläkin olen vieraillut aina aikaisemmilla Rooman visiiteilläni. Vatikaani on kuitenkin niin valtava ja täynnä taideaarteita, että yksi käynti ei riitä sisäistämään sitä kaikkea. Vatikaani vaatii joka kerta kokonaisen päivän, rauhan kiertää, katsoa ja ihmetellä taidehistorian merkillisiä mestareita. Ja ristiretkillä tehtyjä käsittämättömiä ryöstöjä...

Ensi kertaa Roomassa vierailevalle suosittelen lämpimästi Forum Romanumin, Palatinos kukkulan ja Colosseumin opastettua kierrosta. Ilman ymmärrystä niistä, ei mielestäni voi ymmärtää Roomaa. Hyvän, ammattitaitoisen ja eläytyvän suomenkielisen oppaan löydät täältä.

Rakastan Roomaa monesta syystä. Yksi syy on se, että rakastan kuvataidetta, historiaa ja taidehistoriaa. Jopa ruokaakin enemmän, tai ainakin yhtä paljon. Rakastan myös italian kieltä. Se on mielestäni kaikista kielistä kaunein. Ja se tapa, miten sitä puhutaan - käsillä, jaloilla, koko keholla. Rakastan sitä ajallisuuden tunnetta, joka tässä kaupungissa väistämättä tunkeutuu koko kehoosi.

Tämä blogi on kuitenkin ruokablogi. Ja ruoka on toinen syy, miksi rakastan Roomaa. Puhukaamme siis ruoasta hetki, sillä niin roomalaisetkin tekevät.

PIZZOISTA

Aloitan pizzoista monesta syystä. Avopuoliso on ilmoittanut, että jos saisi syödä vain yhtä ruokaa lopun elämänsä niin se olisi hänen kohdallaan pizzaa. Lisäksi mistään muualta maailmassa ei saa yhtä hyvää pizzaa, kuin Roomasta. Ja taas toisaalta, jos et tiedä mihin mennä, saatat juuripa Roomassa syödä elämäsi paskimman pizzan.

Pyöreitä pizzoja syödään Roomassa useimmiten iltaisin. Lounaaksi, jos halajaa pizzaa, on tyypillisempi vaihtoehto pizza al taglio, eli palana painon mukaan myytävää peltipizzaa. Palapizzan kylkeen on ihana ostaa italialaisia kuivalihoja ja tulisia makkaroita, pullo viiniä, irtopainosta oliiveja ja suunnata puistoon piknikille. Pizza al tagliossa on usein hieman paksumpi pohja ja sitä löytyy lähes joka kadulta. Jos on vaikeuksia löytää pizzapaikka, voi hyvin kysyä ohikulkevilta paikallisilta, sillä he kyllä tietävät mistä palapizzaa löytää.

Roomalainen pizza tunnetaan ohuesta pohjastaan ja se on parhaimillaan, kun reunat ovat uunissa mustuneet. Parhaat ohutpohjaiset pizzat saa kahdesta paikasta, jotka sattumoisin ovat aika lähekkäin - La Montecarlo ja Da Baffetto (lähellä Piazza Navonaa).

Kummassakin paikassa on juuri sellainen oikea meininki. Pöytäliinat ovat paperia ja veitset ja haarukat tuodaan kasana keskelle pöytää. Da Baffettossa kuittejakaan ei kirjoiteta, vaan hinta heitetään ikään kuin lennosta huutaen tai kirjoitetaan kuulakärkikynällä paperiseen pöytäliinaan.

Kummankin paikan pizzat ovat ohuita ja rapeita. Kaiken kaikkiaan juuri sitä itseään - yksinkertaista ja taivaallisen hyvää. Omaan makuuni La Montecarlolla on kuitenkin parempi tomaattikastike, kun taas Da Baffettolla on maukkaampi kevyt lounasviini.

Mielestäni koko Rooman paras pizza (mitä nyt tähän mennessä olen maistellut) on Montecarlon Pizza Napoletana - rapea pohja, taivaallinen tomaattikastike, ihana juusto ja pari hassua anjovista siellä täällä antamassa väliin pieniä suolapaloja.

Iltaisin jonoa riittää, lounasaikaan pöydän saa usein nopeammin. Ja kyllä Roomassa lounaaksi niitä pyöreitäkin pizzoja syödään, joten ei se mikään synti ole.

Roomasta saa myös hyviä napolilaisia pizzoja, eli paksupohjaisempia pizzoja (ei siis kuitenkaan mitään pannupizzoja, ne ovat amerikkalaisten keksimä humpuukkihömpötys). Paksupohjaisemmista pizzoista minulla on ehdottaa teille se yksi ja paras paikka - Dar Poeta. Paikka sijaitsee Trasteveren kaupunginosassa. Iltaisin jonoa riittää, eikä etukäteispöytävarauksia oteta. Nimensä voi kuitenkin antaa ovimiehelle ja kysyä kuinka kauan suurin piirtein kestää, että pöytä vapautuu (yleensä 30-60 min). Odottaessa voi käydä juomassa aperitiivit  kulman takana jossain Trasteveren lukuisista baareista. Suosittelen paikan biancoa nimikkopizzaa.  Ja vaadin, että tilaatte jälkiruoaksi nutella ja ricotta kakun pöytäseurueelle jaettavaksi. Se maistui minullekin, vaikka en yleensä voi sietää nutellaa.

La Montecarlo

Vicolo Savelli 13

http://www.lamontecarlo.it/en/

Da Baffetto

Via del Governo Vechhio 114

http://www.pizzeriabaffetto.it/

Dar Poeta

Vicolo del Bologna 45

http://www.darpoeta.com/

TRATTORIOISTA JA RISTORANTEISTA

Kyllähän minä tiedän, että Roomassa syödään niitä sisäelimiä. Mutta en vieläkään ole uskaltautunut niitä kokeilemaan. Joten omat vinkkini keskittyvät hyviin alkupaloihin, pastoihin ja lihoihin. Ehkä sitten ensi kerralla niitä sisäelimiäkin.

Piazza Navonan holleilla Piazza del Ficolla sijaitsee ykkösehdotukseni pitkälle illalliselle - erittäin maukasta ruokaa ja kivat hinnat. Da Francesco tarjoaa törkyisen hyviä bruschettoja oliivitapenadella, tomaateilla tai sitä omaa suosikkiani - aglio e olio, valkosipulilla ja oliiviöljyllä. Primiksi suosittelen lämpimästi kaikkia listalta löytyviä pastoja. Carbonara on tuhti ja sopii mainiosti, mikäli valitset secondiksi jonkin kevyemmän vaihtoehdon. Da Francescon penne al'arrabiata on niin hyvää, ettei sanotuksi saa - sopii tulisten ruokien ystäville. Raviolit pinaatilla ja ricotalla ovat miedompia, mutta myös erittäin maukkaita. Secondi-listalta omaksi suosikikseni nousee lihapullat.

Tässäkin paikassa jonoa riittää. Toki ottavat etukäteisvarauksia vastaan, mutta eihän se Roomassa tietenkään niin mene, että pöydän saisi juuri silloin, kun sen on varannut. Odotus on kuitenkin sen arvoista, sillä ruoan lisäksi palvelu on miellyttävää ja paikka on syystäkin roomalaisten itsensä suosima. Lisäksi viereisellä piazzalla on viehättävä baari, jonka terassilla siemaillaan viiniä ja pelataan shakkia.

Muista primin ja secondin kohdalla fare la scarpetta, mikä tarkoittaa sitä, kun kaavitaan viimeisetkin kastikkeet lautaselta suuhun leipäpalan avulla.

Campo di Fiorin läheltä löytyvässä Trattoria Modernassa illallistin tällä reissulla ensimmäistä kertaa. Oikein suositeltava paikka, jossa antipastojen kylkeen tuodaan mitä maukkainta munakoisotahnaa. Paikan lasagne on suussa sulavaa ja tiramisu uppoaa hymyssä suin, vaikka vatsassa ei enää olisikaan yhtään ylimääräistä tilaa. Trattoria Modernan bruschetat eivät kuitenkaan olleet erityisen hyviä.

Samaiselta kadulta löytyy myös paikka nimeltä Emma (pizzeria con cucina).  Tätä kokeilimme myös ensimmäistä kertaa juuri tällä reissulla hotellin respan suosituksesta. Paikka oli hyvinkin erilainen, kuin ne paikat, joihin yleensä Roomassa menen. Täällä tarjoilija otti tilauksen vastaan tabletille, kaikki hohti uututta ja paikka oli puhdas. Ei siis ehkä sieltä viehättävimmästä päästä, mutta Emman bruschetta aglio e olio oli paras syömäni ikinä. Pizza oli hyvää, ei kuitenkaan aiemmin mainitsemieni vertaista. Pastakin oli maukasta. Lisäksi paikalla on luomumerkintöjä monessa ruoassaan ja raaka-aineiden alkuperät lukevat listassa.

Trasteverestä löytyy myös kiva illallispaikka, Marco G. Ristorante, joka tarjoaa muun muuassa valmiita menuita ja tasting menuun. Ristorantena paikka on Trattorioita hieman hintavampi, mutta silti Suomea huomattavasti edulllisempi. Tasting menuun voi ottaa minimissään 2lle hengelle ja sen hinta per lärvi on 26 euroa. Viinejä löytyy moneen menoon 17 eurosta 150 euroon. 28 eurolla saimme kuitenkin pullon punaviiniä, joka ylitti helposti tason, jonka samalla hinnalla saa Suomessa.

Da Francesco

Piazza del Fico 29

http://www.dafrancesco.it/

Trattoria Moderna

Vicolo dei Chiodaroli 16

Emma - Pizzeria con cucina

Via Monte della Farina 28/29

http://www.emmapizzeria.com/

Marco G

Via Garibaldi 56

http://www.marcog.it/en/

 

JÄÄTELÖISTÄ 

Italialainen jäätelö on niin hyvää, että Roomassa syön jäätelöä useita kertoja päivässä - ennen lounasta, lounaan jälkeen, iltapäiväkahvilla, ennen illallista, illallisen jälkeen...

Gelaterioita löytyy Roomassa melkein joka kadulta ja niissäkin on eroja. Totuus on kuitenkin se, että ostaisitpa jäätelösi Roomassa mistä tahansa, se on silti aina parempaa kuin mikään jäätelö täällä kotosuomessa.

Gelateria del Teatrosta saat mitä hienoimpia makuja jäätelöösi. Omat suosikkimakuni ovat mm. inkivääri, rosmariini-hunaja-sitruuna, valkosuklaa-basilika ja suklaa-punaviini. Täällä jäätelöt eivät ole ihan niin kermaisia, kuten esimerkiksi Fior di Lunassa.

Fior di Luna sijaitsee Trasteveressa ja sen viikuna-jäätelöä ja cremalimon-makua suosittelen lämpimästi ihan kaikille.

Frigidarium on Da Baffetton kulmassa ja mm. siksi oiva välijätskipaikka olitpa sitten juuri syönyt pizzasi Baffetossa tai Montecarlossa.

Via Dei Chiavarilla törmäsin uuteen jäätelöpaikkaan. Tässä paikassa kävin tämän reissun aikana joka päivä osittain siksi, että se sijaitsi hotellimme vieressä ja osittain siksi, että sen tuoreista mintun lehdistä tehty jäätelö oli niin käsittämättömän hyvää. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Gelateria del Teatron kyljessä on muuten Pizzeria del Teatro. Jotenkin olen saanut sen käsityksen, että saattaa olla samaa lafkaa. Pizza puolta en ole tuolla kokeillut, mutta voisihan se olla mielenkiintoinen. Teatron jäätelöiden suhteen suosittelen nauttimaan ne viereisillä portailla.

Gelateria del Teatro

Via di San Simone 70

Fior di Luna

Via della Lungarina 96

http://www.fiordiluna.com/

Gelateria Frigidarium

Via del Governo Vecchio 112

http://www.frigidarium-gelateria.com/gelateria.htm

Carapina

Via dei chiavari 37 (Vicolo dei Chiodarolin kulmassa)

Uusi jäätelöpaikka, jonka tuoreista mintun lehdistä tehty gelati oli tämän kertainen yksi ehdottomista suosikeistani.

... niin, että siis jonkun verran tuli jäätelöä syötyä...

HELSINGIN MAKU (JA VÄHÄN AHVENANMAANKIN)

Taste of Helsinki - tapahtuma tuli, oli ja meni. Minä kävin, maistoin ja nautin. Valitettavasti kuvat ja kommentit tapahtumassa maistamistani annoksista eivät kerenneet tänne blogin puolelle ennen kuin nyt, kun itse tapahtuma on jo ohi. Ajatelkaamme näitä siis suositusten sijaan inspiraatikuvina, jos vaikka joku teistä haluaa kotikeittiössä lähteä kokeilemaan näiden suosikkieni valmistamista.

 

Päivän Raikkain.

Ahvenanmaalainen iki-ihana Smakbyn tarjosi raikkaan alkupalan, jossa rapeaksi paahdettu ja murustettu anopin limppu täydensi annosta koostumuksellaan. Itämeren kalatartarissa oli lohta sekä rapuja ja päällä siianmätiä, creme fraicheä, tilliä ja sopivan etikkaista punasipulia.

____________

 Päivän Kaunein.

Ravintola Juurin prässätty graaviahven, savustetulla perunalla ja punasipulilla ei menettänyt päivän kaunein-titteliään, vaikka osa koristeista lensikin heti kättelyssä kovan tuulen mukana. Tässä monia tekstuureja tarjoavassa alkupalassa kauneus ja maukkaus tulivat samassa paketissa. Rapeat perunat saivat tältä sipsihiireltä erityisen paljon ylistyksiä.

 ____________

 

Päivän Maukkaimmat.

Säilykelohi kuvan taustalla vielä avaamattomassa purkissa yllätti ja riemastutti skeptisimmätkin maistajat. Postres siirtyi tällä annoksella TäytyyKäydäTässäRavintolassa-listan kärkeen. Miten saaristolaisleipä voilla ja savulohisäilykkeellä voikaan maistua niin ihanalta!

Kuvan etualalla Farangin vihersimpukat punaisessa nahm jim-kastikkeessa merileväkaviaarilla ja rapealla sipulilla veivät kielen mennessään. Niin hyvää, ettei sanotuksi saa.

____________

Kälyn Suosikki.

Demon sahramirisotto ihastutti pehmeällä maullaan ja hummerimakkara suussa sulavalla koostumuksellaan. Innostavaa oli myös huomata, että makkara-annoskin voi olla taivaallisen kaunis.

 ____________

Veljen Suosima.

Suussa sulavaa lammasta maukkaalla lakritsikastikkeella ja raikasta varhaiskaali-luomujogurttisalaattia sai Bistro o Matin tiskiltä. Annos hurmasi maulla ja juuri sopivalla kypsyydellä.

____________

Mitkä olivat sinun suosikkisi? Mikä maistui, mikä ei? Entä mikä, tai kenties kuka, hurmasi ulkonäöllään?

SLIPPERY LITTLE SUCKERS

Tapahtui viime keskiviikko iltana: Koin hetkeni Julia Robertsina. Paikka oli ravintola Le Procope osoitteessa 13 Rue de l'Ancienne Comédie Saint Germain:ssä Pariisissa.

Etanoita on tullut kyllä syötyä elämässä moneen otteeseen, kuitenkin aina etanapannusta, jossa etanat on valmiiksi jo poistettu kotilostaan. Keskiviikkona pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan pihtejä, eikä se nyt niin vaikeaa ollut. Vähän kuitenkin. Liukkaita nilviäisiä. Olimme kuuden hengen pöytäseurue ja puolet meistä nauttivat etanoita alkupalaksi. Jokainen totesi niiden olevan parhaat etanat, joita eläessään oli maistanut. Toimikoot tämä edellä oleva lause ravintolasuosituksena.

Muita 1686 perustetun paikan pöydässä nautittuja alkuruokia olivat endiivisalaatti saksanpähkinöillä, joka sai kiitettävän kritiikin, ja sienikeitto, joka maistui, mutta ei räjäyttänyt pottia. Pääruoaksi useimmat popsivat suuhunsa koljaa, jonka kylkeen tarjottiin vallan maistuva tomaattinen sipuli tarte. Kala tosin kaipasi omasta mielestäni hieman suolaa. Kolleegani tilasi pääruoaksi lautasellisen suuria langoustineja beurre blanc kastikkeella. Annos sai kehuja. Myös jälkiruoat - tiramisu ja jäädytetty sabayon amaretolla - saivat osakseen nautinnollisia "mmmm....mmmm...mmmm"-äänähdyksiä.

Kirjastokahvilana aloittanut ravintola on kautta aikojen toiminut kohtaamispaikkana Pariisin intellektuelleille. Vakioasiakkaita ovat olleet muun muuassa Voltaire ja Rousseau. Voltairen pöytäkin on merkattu Helsingin Eliten Tauno Palon pöydän lailla. Ja 1700-luvulla Ranskan vallankumouksen aikaan Robespierre, Marat ja Danton kokoontuivat Le Procopeessa - vähän niinkuin meillä täällä fennomaani- taiteilijoilla oli tapana viettää aikaa Kämpissä.

Pidemmittä puheitta - suosittelen, vaikka palvelu onkin ranskalaiseen tapaan vähän sillä lailla tarjoilijan fiiliksen mukainen.

PARIISIN PARHAAT TACOT

... maailman parasta guaqamolea ja muutenkin hyvä meininki. Kaikki yhdestä ja samasta paikasta Marais'n pohjoispuolelta läheltä Republique:ä.

Dallaillessa illansuussa Marais'n pohjoispuolella Rue de Normandieta pitkin kohdalle osuu mukavan näköinen baari, jonka sisällä istuu kivan näköistä porukkaa, käsissään hyvän näköisiä drinkkejä ja pöydillä lämpimänsävyisiä kynttilöitä. Baarin kyljessä on iso rautainen ovi. Ovi, joka ei aukea. Ei, vaikka puskisit ja vetäisit kuinka. Onpa kiusallista! Baariin haluaisi lasilliselle, sillä lasilliselle ollaan menossa, ja paikka näyttää tunnelmalliselta. Ohikulkijat - jos ovat paikallisia ja tuntevat baarin entuudestaan - osaavat kuitenkin neuvoa, että sisälle päästääkseen täytyy kiertää kulma Rue de Saintognelle, astua siellä olevaan erittäin pieneen kioskin omaiseen tacopaikkaan, kävellä sen perälle ja työntää perällä oleva keittiön sisäänkäynniltä näyttävä ovi auki.

Taco kioskin takana oleva ovi on sisäänpääsy baariin. Ja hyvä niin! Sillä ilman sitä, monikaan ei välttämättä tietäisi, että baarinkin puolella saa tilata tacoja. Paikan nimi on Candelaria. Ulkona hohtaa neonpinkkinä kyltti, jossa lukee TACOS.

Baarin olutvalikoima on suppea. Brooklyn Alen ja meksikolaisen vaalean oluen lisäksi vaihtoehtona on ranskalainen Demorny. Toisaalta, juuri mitään muita oluita ei tällaisessa paikassa jää kaipaamaan. Baarimikko loihtii drinkkejä listalta, josta ei saa mitään selvää ilman sujuvaa ranskankielen taitoa. Itse mikko vääntää englantia niin vahvalla aksentilla, että häneltä on englanniksi ihan turha yrittää kysyä yhtään mitään. Kokemuksen pohjalta voinen silti luvata, että baarin kaikki drinkit ovat hyviä, joten sinänsä lienee ihan sama, minkä drinkin tilaa. Alkoholittomille löytyy myös keittiössä vastavalmistettua inkiväärilimonadia.

Jos paikkaan eksyy myöhään illalla ja kaikki istumapaikat on jo viety voi silti hyvin tilata oluen tai drinkin kaveriksi kulhollisen talon koukuttavan hyvää guaqamolea, joka tarjoillaan talon omilla nachoilla. Kulhon saa kätevästi asetettua joko baaritiskille tai seinähyllyille juomaa siemaillessa. Guaqamole kannattaa ehdottomasti tilata, vaikka kädet eivät rittäisi kulhon pitämiseen tai ei olisi nälkä. Uskon vahvasti, että tämän parempaa guaqamolea ei mistään saa!

Jos saa illalla pöytäpaikan tai päättää tulla seuraavana päivänä Candelariaan lounaalle voi nauttia guaqamolen lisäksi alkupalaksi nachoja mustapapukastikkeella. Suosittelen. Pääruoaksi tarjolla on kolmea erilaista tacoa. Minä olen syönyt niistä jokaista. Possu on snadisti kuivaa, mutta muuntuu suussa sulavaksi pöydällä olevien salsa verden ja salsa rojan avulla. Avokadolla, perunalla ja juustolla täytetty taco vie kielen mennessään. Mehukas kesäkurpitsa täyte maistuu kevyeltä, mutta kerman määrästä päätellen, ei sitä kuitenkaan ole.

Sanoinko jo, että nämä ovat Pariisin parhaita tacoja?

Paikka, sen henkilökunta ja pienen pieni keittiö on sympaattinen. Muotiviikoilla baarin puolella voi myös tehdä muotimaailman julkkisbongauksia. Jos sellainen sattuu kiinnostamaan.

PÖNDEILYÄ

Ukin 70-luvulla rakentamassa savustamossa savustamme nykyään enimmäkseen ahvenia ja siikaa.

Olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät Ahvenanmaalla ja samassa paikassa vietän edelleen kaikki kesälomani. Täällä pöndeilyyn kuuluu kalastus, saunominen, veneretket lähisaariin tai toisinaan hieman kauemmaskin. Myrksyluodollakin tulee käytyä säännöllisin väliajoin. Sinne ei omalta rannaltamme ole edes kovin pitkä matka.

Momini oli oikea istutettujen kukkien ystävä ja mammani taas hyötyviljelyyn hurahtanut. Siksipä pihalla onkin nykyään useampi kasvimaa ja yksi kasvihuonekin. Kukkamaiden on annettu villiintyä ja äitini lailla olen luonnon omista kukista erittäin innostunut. Niitymäiset alueet täyttyvät alkukesästä förgetmigej:stä (taitaa olla suomeksi lemmikki). Juhannuksen alla lemmikit antavat tilaa lempikukilleni, päivänkakkaroille. Tänä juhannuksena päivänkakkaroita oli niin runsain määrin pihallamme, että niillä koristeltiin lähikylän juhannussalko... eikä pihalla siltikään näytä siltä, että kukkia olisi poimittu yhtäkään.

Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...

Oreganon kukintaa.

Avomailla kasvaa muun muuassa oreganoa, jonka tosin poimimme vasta elokuun lopulla, niputamme ja ripustamme kuivumaan. Lisäksi avomaa tarjoaa pöytäämme sitruunamelissaa, persiljaa, tilliä, viinilehdykkää, lehtisalaattia, sipulia, retiisejä, herneitä ja mansikoita. Avomaankurkut ja perunatkin kypsyvät avomallaa, tosin eivät ihan vielä. Kasvihuoneessa taas kypsyvät parhaillaan luumutomaatit ja tavalliset tomaatit. Kasvihuoneessa kasvavia kurkkuja saamme poimittua jo päivittäin. Lisäksi kasvihuoneessa tuoksuu tilli, basilika ja korianteri.

Edesmenneen Momin istutetuista kukista osa kasvaa edelleen sinnikkäästi luonnonniittyiksi muuttuneilla mailla. Mistäs sen tietää - jokuhan voi pitää unikkoakin hyötykasvina.

Unikon nuppu.

Mansikat kypsyvät kovaa vauhtia ja eilen pyöräillessäni saaren etelärannalle pikkuserkun kissanpetuja katsomaan huomasin tienvarsien olevan täpötäynnä metsämansikoita.

Oman maan mansikkaa.

Suku omistaa nämä lähivedet, joten saamme kalastella niillä omaan käyttöömme mielin määrin. Merestä nousee enimmäkseen ahvenia, siikaa ja haukea. Toisinaan myös jokunen kampela ja silakoita. On pappa tuolta jonkun meritaimenenkin viime keväänä pyydystänyt. 80-luvulla saimme pöytään turskaakin, mutta valitettavasti sitä ei enää vuosiin ole tullut.

Alla ohje ahvenpataan. Nauti uusien perunoiden ja vanhan ajan salaatin kanssa.

AHVENPATA

4lle hengelle

Näitä tarvitset:

• 5 kpl noin 300 grammaista ahventa (tai suurempia)

• n. 3 dl kalalientä

• 2 rkl voita

• 1 iso sipuli

• 2 dl kermaa

• 2-3 rkl vehnäjauhoja

• persiljaa

• valkopippuria

( • suolaa )

Perkaa ja fileroi kalat ruodottomiksi.

Keitä kalojen ruodoista, evistä ja päistä (jätteistä siis) kalaliemi keittämällä "jäätteet" runsaasti suolatussa vedessä noin 20 minuuuttia.

Siivilöi liemi.

Keitä liemi kasaan niin, että sen määrä suurinpiirtein puolittuu.

Voitele laakea kattila voilla.

Aseta ahvenfileitä kattilan pohjalle yhdeksi kerrokseksi.

Viipaloi sipuli ja levitä kalojen päälle.

Mikäli fileitä on yhtä kerrosta enemmän levitä loput fileistä sipuleiden päälle. Ja ripottele niiden päälle vielä uusi kerros sipulia.

Liuota vehnäjauhot pienehköön määrään kalalientä erillisessä kulhossa. Kaada liuos kattilaan.

Aseta kattila hellalle ja lisää loput kalaliemestä ja kerma.

Mausta valkopippurilla.

Kuumenna kiehumispisteeseen ja anna poreilla noin 15-20 minuuttia. Jos huomaat padan sakeistuvan liikaa lisää varovasti sekoittaen vettä.

Maista ja suolaa mikäli pata mielestäsi sitä tarvitsee. Kalaliemi on nimittäin itsessään jo suolainen.

Silppua persilja ja ripottele valmiin ahvepadan päälle.

LAUANTAIMARKKINAT RANSKAN RIVIERALLA

Hyéresin kylässä Ranskan Rivieralla lauantaimarkkinat pursuavat ihania herkkuja. Työkiireiden keskellä matkalla Villa Noaillelle kerkesin juosta markkinoiden läpi, räpsäistä pari kuvaa ja ostaa mukaani välipalaksi kuivattuja tomaatteja, chilioliveja ja pienen palaa taivaallista camembertiä.