TURMIOLLINEN PARIISINI

Versailles, leivoksia ja dekadenssia. Tunnen oloni kotoisaksi. Eniten kodikseni koen Grand Trianonin, mutta yhtälailla palatsi ja sen puisto tuntuu omalta. Siinä ylätasanteella palatsin edessä, josta avautuu eteeni portaat ja portaikon alla ja ympärillä koko puisto, siinä varsinkin tunnen oloni kotoisaksi. Näitä portaita voisin kulkea alas piknikille ihan vaikka joka viikko. 

26.783 askelta täytyy kulkea kokeakseen Versaillen palatsin, sen puiston ja puiston takana olevan Grand Trianon ja Petit Trianonin, jonne Marie Antoinette pakeni palatsin elämää. Ei haittaa ollenkaan. Kävelen nuo askeleet mielelläni joku päivä vielä uudestaan.

Kuljemme palatsin asuinhuoneistojen läpi tutkaillen niissä olevia tapetteja, seinätekstiilejä, marmoripylväitä ja kristallikruunuja. Jokaisessa huoneessa on jotain, joka kiehtoo. Lähes jokaisessa huoneessa on jotain, josta koen "kyllä mullakin voisi olla tuollainen" tai "mä voisin ihan hyvin elää noin". Huone huoneen perään ihastellemme palatsin kauneutta ja sen historiaa. Hymyilemme palatsin tarinoille, joita lempeä brittimiehen ääni mukavalla aksentillaan kertoo meille pienestä mustasta audioguide:sta.  Tässä ottivat vastaan vieraansa toisinaan vuoteessa maaten. Tähän halusivat maalauksiin roomalaisia jumalia kertomaan Ranskan valloituksista. Tässä tapasivat pelata biljardia ja korttipelejä ystäviensä seurassa. 

Kulmahuoneen jälkeen eteemme avautuu peilisali. Uusinta teknogoliaa lattiasta kattoon, kulmasta kulmaan kertomaan vauraudesta ja Ranskan ylivoimaisuudesta. Oikein kaunis sali. Ihan hyvin voisin rientää tämän läpi illalliselle joka ilta. Samalla voisin tarkistaa huulipunani seinäpeilistä. Varsin kätevää.

Alakerrassa viihdyn prinsessa Victoiren ja Adeleinen asunnoissa. Voisin asettua kodikseni. En antaisi vartijoidenkaan suostutella minua pois. Tämä voisi hyvin olla minun kotini. Surullista tosin on, että kumpikaan prinsessa ei ikinä löytänyt mielitiettyään, sillä Euroopasta ei löytynyt heille korkean arvon omaavia aatelisia katolilaisia. Ja näin he jäivätkin isänsä hoiviin loppuiäkseen. Eli ei ehkä ihan mun juttu sittenkään. Haluanhan olla itsenäinen nykynainen.

Palatsin ulkopuolella puiston ylätasanteelta kahvilakärry Angelinasta saa ostaa hintavia, mutta herkullisia patonkeja, salaatteja, mehuja ja macaron leivoksia. Ostamme niitä kaikkia. Jatkamme matkaa ja kannamme piknik-kassimme mukanamme kulkiessamme läpi puiston labyrinttien. Pusikoista kuuluvat Mozartin sävellykset ja puiden lomassa patsailevat patsaat tuovat puistoon jotain epätodellista ja huvittavaa. Suihkulähteiden kuivuus harmittaa. Päätänkin heti ensitöikseni muuttoni yhteydessä vaatia talonmieheltä suihkulähteiden aktivoimista.

Piknikin nautimme lammen luona, jossa voi seurata tunareiden suoturetkiä. Sinänsä ihan mielenkiintoista, kuinka meille niin tuttu toiminta voi olla joillekin niin mahdottoman hankalaa. Eräs nainen soutaa yksi airo kerrallaan, toisessa veneessä mennään ympyrää ja kolmannessa veneessä mies  ei saa venettä menemään eteenpäin, ei taaksepäin, ei ympäri, ei mihinkään. Toivottomia tapauksia.

Puistosta voi jatkaa matkaa Grand Trianonille - tulevaan kotiini. Rakennus koostuu kahdesta talosta, joita yhdistää välissä oleva katettu, marmoripylväin koristeltu käytäväterassi. Siinä tulen viettämään loppuelämäni kesät valkokankaisella aurinkotuolilla makoillen, aniliinin sävyisessä uimapuvussa kirja toisessa kädessä,  toisessa kylmä daquiri. Tervetuloa kylään! 

_________________________________

Takaisin Pariisin Maraissa käyn neljännellä balettitunnillani. Salin lattia on puuta. Se natisee jalkojeni alla. Lattiasta tulee arvokas olo. Piruetit sujuvat sillä paremmin, kuin Helsingissä. Ikkunat ovat korkeat ja niissä on ranskalaiset parvekkeet. Ne avataan vasta, kun opettaja antaa siihen luvan. Ei vielä.

Minä hikoilen kuin sika. Naamani on punainen. Hiukseni liiskaantuneet hiestä ohimoille. Yritän kuivata niskaani, päätäni, selkääni, kasvojani jo läpimärällä pyyhkeellä. Ei auta. Pyyhkeestä on mennyt imuteho. Ranskattaret hikoilevat helmiäisen sävyisiä pikkupisaroita selkärangan kohdalta. Kolme hikipisaraa per tanssija. Heillä ei punota kasvot. Heidän nutturansa ovat kuohkeita ja kuivia. Ikkunoita ei avata vielä.

Pliéiden, tanduiden, jetéiden ja grand batmanien jälkeen venyttelemme tangoilla. Opettaja kävelee ohitseni. Hän on äitini ikäinen, arvokkaasti ikääntynyt, vanhan koulukunnan balleriina. Oman arvonsa tunteva, tiukka, mutta huumorintajuinen. Hän vitsailee paljon. Itsensä ja muiden kustannuksella. Ranskaksi pääasiassa. Englanniksi hän lähinä vain kehuu tai korjaa. Hän pysähtyy tarkastelemaan arabesqueani, nostaa selkääni, avaa harteitani, suoristaa polveni. Näen peilistä, että asentoni on parempi, kuin ikinä uskalsin toivoa. Ilman varoituksen sanaa opettaja työntää selkäni alas, käteni ja nenäni lattiaan. Arabesquessa oleva jalkani on edelleen tangolla. Jään tähän venyttelemään. Kun uskon hetken olevan sopiva nostan selkäni. Se menee kramppiin. Käperryn kuin pieni lapsi lattiaalle. Hieron ristiselkääni. Kukaan ei sano mitään. Opettaja jatkaa opettamista. Pariisittaret katsovat minua vuorotellen säälien samalla, kun ikääntynyt opettaja näyttää heille täydellistä spagaattiaan. Kaikki taputtavat. Minä hieron edelleen selkääni.

Kotimatkalla piipahdan asuntomme lähellä olevaan leipomoon. Se on erikoistunut merveilleux-leivonnaisiin. Niissä on marenkia ja kermavaahtoa. Paljon kumpaakin. Ostan niitä neljä. Suklaa, kahvi, valkosuklaa ja kirsikka. Kotona turmioin tanssilla ahkeroidun aamupäiväni ja mässään leivonnaiset suuhuni niin, että kermavaahdot jäävät suupieliin. Loppupäivän vietän kaupungilla törsäämällä rahani riikinkukkoiluun.


Bisous!

Aux Marveilleux de Fred
24 rue du Pont Louis-Philippe, 4e
www.auxmerveilleuxdefred.com



P.S. Asuntomme lähellä on myös toinen hyvä leipomo, josta haemme patonkimme lisäksi toisinaan myös kahvileipiä, kakkupaloja ja leivoksia. Boulangerie Au Petit Versailles du Marais osoitteessa 1 rue Tiron (lähellä Saint Paulin metroasemaa) on palkittu patongistaan. Patongin lisäksi voin kehua erityisesti myös tämän paikan patisserien Flan-kakkua ja tarte framboisea. 

Edit. Lämpimin leivossuositus menee Au Petit Versailles du Marais:n Baba aux Rhumille (alla oleva kuva). Leivos on ikään kuin Runebergintortun ja täytekakun fuusio. Taikina on ihanan kosteaa rommista ja jostain muusta määrittelemättömästä nesteestä. Keskellä pientä leivosta on peukalonpään kokoinen kuoppa, jossa kuohkeaa kermavaahtoa. Tämän kaiken päällä koreilee hyytelöidyt marjat - mansikoita, karhunvatikoita, punaisia viinimarjoja. Leivokseen on tökätty pieni pipetti. Luulemme sitä koristeeksi. Nostamme sen irti. Siinä on rommia ja se on tarkoitettu käytettäväksi. Rommipisaroita marjojen päälle oman maun mukaan. C'est sublime!

TORSTAI MONTMARTRELLA (ja vinkki ranskalais-japanilaisiin bentoihin Marais:ssa)

Parhaita asioita Pariisissa on strollailla kaupunginosissa ilman päämäärää, eksyillä ja löytää. Joissain kaupunginosissa se sujuu kuin luonnostaan. Montmartre on niistä yksi. Kukkula on niin täynnä elämää, historiaa ja kulttuuria, että sinne voisi vaikka jäädä elämään elämäänsä, ikinä sieltä poistumatta. Vähän niinkuin eräs taiteilija aikoinaan teki.

Minulla on tapaaminen alani agentuurin kanssa klo 11.30 ja otan metron Champ Élysées Clemenceaulle, jossa vaihdan turkoosiin linjaan kohti Place de Clichyä. Olen varannut matkaan reilusti aikaa ja istun agentuurin ulkopuolella kadun reunalla odottamassa minuuttien kulumista. Lisään huulipunaa. Punaista. Sillä niin tehdään Pariisissa. Nyt on aika. Astun ovesta sisään rappukäytävään, kipuan portaat toiseen kerrokseen ja koputan oveen. Bonjour! I'm Sofia and here to meet with Christine and Andreas. I have an appointment with them at 11.30. Aikaa on muutettu. Agentti on siirtänyt tapaamisemme kello kolmeen ja pariisittaren kaikki eleet omaava sihteeri on unohtanut ilmoittaa minulle asiasta. No problem! Don't worry, I'll come back at 3 pm then.

Kävelen ulos ja soitan Samille. "No arvaa vaan! Niin ranskalaista!" Sami hyppää metroon ja tapaamme kahvilassa lähellä agentuuria. Juomme auringossa cocacolat sitruunalla. Sitten dallailemme Montmartren katuja ja puhumme Toulouse-Lautrecista. Hän asui täällä. Hän ei ikinä poistunut Montmartrelta. Hän maalasi prostituoituja heitä alentamatta. Hän näki heidät ihmisinä, henkilöinä. Hän periytyi yhdestä Ranskan vanhimmasta aatelissuvusta ja valitsi asua porttolassa Montmartrella. Inspiroidumme hänen tavastaan kuvata naisia ja heidän poseerauksiaan, vaatteita ja niiden kankaita. Päätän, että yhtenä päivänä täällä ollessamme aion istua alas ja piirtää naisia ja vaatteita Toulouse-Lautrecin tyyliin. 

Syömme lounasta pienessä kahvilassa, jossa nuoret paikalliset viettävät iltapäiväänsä. Juomme kahvia ruoan kanssa. Kuka on muka sanonut, että niin ei voisi tehdä? Kahvi täällä on erityisen hyvää, samettista ja voimakasta ja barista muistuttaa siitä hautomon omistajasta HBO:n sarjassa Silicon Valley. Tiedättekö, se vähän rasittava tyyppi. Barista ei kuitenkaan ole rasittava, yhdenkaltaisuus on lähinnä vain huvittavaa. Jatkamme kaduilla eksyilemistä. Kaartelemme katuja ylös ja alas, pistäydymme parissa levykaupassa, juoksemme sisään jonkun bistron vessaan, kun nyt vaan on pakko päästä. Strollaamme Montmartren kukkulaa, martyyrien katua, pistämme merkille kivan näköisiä bitsroja, joiden terasseilla ihmiset juovat viiniä ja nauttivat asiette de charcuterietä, käännymme jostain kulmasta oikealle, toisesta vasemmalle, kaarramme sinne ja tänne ja huomaamme kauniin sisäpihan. Musée de la Vie Romantique. Tänne haluamme tulla tapaamiseni jälkeen!

Kello lähenee kolmea. Astun taas rappukäytävään. Tällä kertaa minut ohjataan odotushuoneeseen, jossa on pyöreä pöytä ja paljon muotilehtiä. Päätän olla istumatta odottaessani, jotta en antaisi laiskaa vaikutelmaa. Nostan yhden muotilehdistä ja selaan sitä kannesta kanteen kerta toisensa jälkeen. Käteni hikoilevat ja yritän keskittyä hengittämään syvään. Sisään 4. Pidä 7. Ulos 8. Niin on opetettu joogassa. Se rauhoittaa minua.

Andreas astuu sisään, kättelemme ja hän pyytää minua seuraamaan hänen työhuoneeseensa. Huone on suuri ja siinä on erillinen tila sohvapöydälle ja mukaville tuoleille tällaisia tapaamisia varten. Christine istuu sohvalla. Minä istun sohvan vieressä olevaan lepolasseen. Tell us about your life. Ja niinhän minä teen. 

Lopuksi Andreas vihjaa minulle illalla olevasta näyttelyn avajaisista pohjoisessa Marais:ssa.  Mannerheim Galleryn omistaa Marsalkka Mannerheimin sukulainen ja avajaiset ovat taiteilijan, jonka työ on Andreaksen työhuoneen seinällä.

Sami on mennyt romanttisen elämän museon puutarhakahvilaan. Hän istuu kukille tuoksuvalla sisäpihalla, nauttii kylmästä juomastaan ja piirtää luonnoskirjaansa. Pysähdyn hetkeksi ennen kuin menen hänen luo. Hengitän sisään. Kukkien tuoksu. Aurinko kasvoillani. Sisäpihakahvila Pariisissa.

Illalla piipahdamme avajaisissa, juomme lasit shampanjaa ja juttelemme taiteilijan kanssa hänen töistään. Poistumme avajaisista ja menemme kahden syömään lähellä sijaitsevaan ravintolaan. Japanilaista ruokaa ranskalaisin vaikuttein. Paikan nimi on Nanashi. Se vaikuttaa suositulta nuorten aikuisten keskuudessa. Syömme soba nuudeleita ja riisiä tofulla, kanalla ja pikkeilöydyllä kaalilla. Jälkiruoaksi jaamme palan juustokakkua. Tarjoilijamme muistuttaa hyvää ystäväämme - leppoisaa savolaista. Paikka tunnetaan pariisilaishenkisistä bentoistaan. Annokset on luotu tasapainoisiksi yhdistelmiksi luomuvihanneksia ja kaikenlaisia terveysvaikutuksia omaavia ainesosia. Keittiömestari, Kaori Endo, yhdistelee ranskalaista torivalikoimaa japanilaisiin elementteihin luoden värikkäitä  ja runsaita annoksia. Lopputulos näyttää ja maistuu erittäin maukkaalle ja raikkaalle ollen samalla terveellistä.

Leveät hymyt kasvoillamme kävelemme joelle päin kohti asuntoamme. Pistäydymme vielä yksissä avajaisissa, jotka huomaamme matkan varrella.

Nanashi

57 rue Charlot, 3e

http://www.nanashi.fr/#!/

_________________________________

Postauksessa agenttien nimet on muutettu.

AAMUHETKI CAFÉ SALUTORGETISSA

Aikuisena olemisessa on kivaa esimerkiksi se, että työpalavereja voi pitää kahviloissa. Ja jos palaveeraa aamulla, voi aamiaiseksi kahvilassa syödä leivoksia. Kukaan ei ainakaan ole kieltämässä.

Café Salutorgetissa tuli syötyä Green Yunnan Jasmine teen kylkeen raikas sitruuna macaron. Reilulla neljällä eurolla saa kannullisen teetä, josta riittää yli kahteen kupilliseen ja pienen, mutta sitäkin maukkaamaan macaron-leivoksen.

Suositeltava tapa aloittaa työpäivä!