lauantai 1. joulukuuta 2012

SKAGENRÖRA - KATKARAPUSÖRSSELSSÖN





Skagen on ruotsalaisen ruokakulttuurin, myös Suomen länsirannikon, tunnetuimpia perinteitä. Se on seos, joka perinteisesti tehdään majoneesista, tillistä ja katkaravuista. Muut ainekset skagenissa varioivat aikalailla maun mukaan.

Meillä majoneesin sijaan on aina käytetty kermaviili- ja ranskankermaseosta. Uskaltaisin väittää, että tämä meidän huushollissa vakiintunut versio on paras, mitä olen missään ikinä maistanut. Harvoin tulee tällä lailla omaansa kehuttua, mutta skagenini kohdalla suomalainen nöyryyteni saa antaa tilaa suomenruotsalaiselle ylpeydelleni. Minkäs sille voi, jos jossain vaan on hyvä!

Tyypillisesti skagenröra tarjoillaan leivän päällä, jolloin sitä kutsutaan tunnetusti Toast Skageniksi. Monesti Toast Skagen tehdään vaalealle paahdetulle leivälle, mutta minä suosin ruis- ja saaristolaisleipää. Ahvenanmaalainen mustaleipä on muuten myös skagenin kaveriksi aikalailla täydellinen.
Sörsselssön sopii mainiosti myös pikkujouluihin tarjoiltavaksi ruissipsien päällä tai crustadien täytteenä. Arkena meillä vedetään skagenröraa rosamundauuniperunoiden tai avokaadon täytteeksi ja kylkeen tuolloin raikasta ja hapokasta fetasalaattia balsamicopohjaisella kastikkeella. Avokadon kanssa on suositeltavaa puristaa päälle hieman sitruunamehua... ei vain säilyttääkseen avokadon kauniin värin, vaan myös sitruunan tuoman ihanan hapokkuuden takia.
Elokuussa skagenröran katkaravut vaihtuvat sesongin takia ravuiksi, luonnollisesti.

Tässä siis ohje oman maailmani parhaalle skagenröralle.


SKAGENRÖRA

Näitä tarvitset:

• 200 gr kermaviiliä
• 200 gr ranskankermaa
• puolikas punasipuli (kesällä kevätsipulin vartta)
• 1 valkosipulinkynsi
• iso nippu tilliä
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 1/2 tl chilihippuja (vaihtoehtoisesti noin 5 tippaa Tabascoa)
• 180 gr isoja katkarapuja (elokuussa rapuja)
• suolaa ja mustapippuria

Tyhjennä kermaviili ja ranskankerma isoon kulhoon. Sekoita keskenään.
Silppua sipuli oikein pieneksi ja murskaa valkosipulinkynsi. Lisää ranskankermaseokseen.
Hienonna tilli ja lisää seokseen.
Lisää tomaattipyre ja chili. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin.
Tarkista maku ja laita jääkaappiin vartiksi maustumaan.

Sulata katkaravut. (Tai vaihtoehtoisesti perkaa ravut).
Valuta sulaneista katkaravuista sulanut neste pois.
Ota skagenröra jääkaapista ja lisää katkaravut joukkoon. Sekoita vielä kerran ja tarkista maku.

2 kommenttia:

  1. Gammalt inlägg, men måste kommentera helt enkelt eftersom Skagenröra nog är min favoritmat nu och alltid! Majonnäs och turkisk jogurt gör jag den på, och har även provat med kvarg som bas (och endast lite majo, om jag viljat lite dra ner på energi-intaget).

    Ode to Skagenröra and nypotis! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skagenröra är nog en av mina favoriter med. Jag äter det till frukost, brunch, lunch, mellanmål, middag och kvällsmål.

      Med turkisk jogurt har jag aldrig gjort skagen, men kanske jag prövar nästa gång - låter intressant :)

      Poista