sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

RAPARPERIT, MANSIKAT JA KOOKOSHIUTALEET


Kotona oli raparperia ja kookoshiutaleita. Muffineja piti tehdä. Raparperin piti olla pääosassa. Yritys hyvä kymppi, mutta ei kyllä mennyt ihan niin kuin Strömsössä.

Resepti syntyi montaa eri muffinireseptiä yhdistäen ja muokkaillen. Eikä lopullisessa reseptissä sinänsä mitään vikaa ollut, mutta olisin voinut laittaa raparperia mukaan kaksinkertaisen määrään. Ja mansikat olisin tietenkin voinut lisätä ihan siihen taikinaan. Sitäpaitsi näihin muffineihin olisi sopinut joku kaunis ja raikas, ehkä sitruunainen kuorrute. Laiskuuttani, varmaankin, jätin sellaisen kuitenkin tekemättä.




RAPARPERI-KOOKOSMUFFINIT
10 kpl (Amerikan muffinivuokiin)

Näitä tarvitset:
2 raparperin vartta (jälkiviisaana suosittelen neljää raparperin vartta)
• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 2 dl sokeria
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl ruokasoodaa
• 1 dl kookosmaitoa
• 2 kananmunaa
• 100 g sulatettua voita
• 1 dl kookoshiutaleita
• 1/2 sitruunan mehu

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Pilko raparperi ja lisää kuivien aineksien joukkoon. Sulaa voi. Sekoita kanamunat, kookosmaito, sulatettu voi ja sitruunan mehu toiseen kulhoon. Lisää kookosamaitosekoitus kuivien aineksien joukkoon samalla sekoittaen.
Lusikoi muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 25 minuuttia.

Lopputulos oli hyvää ja kesäistä, vaikka moni asia jäi puuttumaan tai vajaaksi. Maistui!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti