tiistai 24. huhtikuuta 2012

ALOITETAAN AAMULLA

Blogi on hyvä aloittaa siitä mistä päiväkin. Aamusta.
Ja reseptillä, jonka on löytänyt toisesta blogista.
Silmiini osui tämä aamiaismuffini-resepti Sillä Sipuli-blogilla ja päätin kokeilla, sillä en ollut leiponut mitään vuosiin ja homma vaikutti helpolta. Merituulin reseptin mukaan taikinaan lisätään juustoraastetta. Itse jätin kuitenkin juuston pois. Hyvää tuli!




Muffinit syntyvät nopeasti ja ovat maukkaimmillaan heti valmistuttuaan. Mukavaa aamiaistarjoiltavaa yövieraille ja kiva piriste sunnuntai aamuun.

AAMIAISMUFFINIT
12kpl

Näitä tarvitset:
• 4 dl vehnäjauhoja
• 2 dl kaurahiutaleita
• 2 tl soodaa
• 1/2 tl suolaa
• 1/2 dl rypsiöljyä (korvasin tämän oliiviöljyllä, kun ei muuta ollut)
• n. 5dl maustamotonta jogurttia
• auringonkukansiemeniä

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Voitele muffinivuoat, mikäli ne ovat muuta kuin silikonia. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää öljy ja jogurtti, sekoita. Lusikoi taikina muffinivuokiin. Ripottele auringonkukansiemenet päälle ja paista uunissa 15-20 minuuttia.

Käytin paperisia amerikanmuffini vuokia enkä voidellut niitä ohjeen mukaan. Muffinit tarttuivat hieman vuokiin, joten kannattaa kyllä voidella vuoat.




Erityisen hyviä aamiaismuffinit ovat täytettynä tomaatilla, mozzarellalla ja tuorebasilikalla. Toki pärjäävät ihan sellaisenaankin!


3 kommenttia:

  1. Hoi! Meiltä saisi muuten basilikantaimia tuohon muffinin väliin jos joku jaksaisi ne taimet koulia... :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä. Näyttäisi kuitenkin olevan toi meidän ikkunalauta yrttejä täynnä jo :)

    VastaaPoista