maanantai 26. tammikuuta 2015

PARI SANAA SALAATEISTA JA NIIDEN KASTIKKEISTA - NÅGRA ORD OM SALLADER OCH SALLADSDRESSINGAR


Uusi vuosi, uudet kujeet? Vuoden vaihde tarkoittaa monelle oman ruokavalion tarkistamista terveellisempään suuntaan ja useampi suuntaa kaupan vihanneshyllylle salaatinteko mielessään. Hyvä niin! Uskallan väittää, että meillä kuitenkin syödään oikein terveellisesti ja hyvin vuoden ympäri, vaikka näin alkuvuodesta tässäkin huushollissa tehdään aina pieni tarkastus.




Niinhän sitä lullaan, että salaatin tekeminen on yksinkertaista. Totuus on kuitenkin se, että salaatin voi ryssiä ihan toden teolla. Ja jotkut tekevät niin toistamiseen. Minä kuuluin joskus siihen joukkoon. Kiitos nuoruusvuosieni pitkäaikaisen poikaystävän äidin oppien, kokkiohjelmien tunnollisen katsomisen, harjoittelun ja googlen, enpä kuuluu enää.

Lähtökohtaisesti vihersalaatin tekoon pätee vähän samat säännöt, kuin pizzaan - keep it simple. Ei liikaa ainesosia, muista purutuntuma ja satsaa kastikkeeseen.

Pari muuta käypää vinkkiä:
• Käytä tuoreita tai kuivahedelmiä vihersalaateissa. Säilykehedelmät eivät kuulu salaatteihin.
• Jätä etikkasäilykkeet pasta- ja perunasalaatteihin, tuoresalaatissa ne harvemmin toimivat.

Koska meillä syödään salaatteja kohtuullisen usein ja paljon ja uskon olevani niiden teossa aika haka, jaan teille tässä postauksessa omat suosikkisalaattikastikkeeni. Vihersalaatti saa kastikkeesta virtaa ja pieni tilkka öljyä auttaa salaatin ja vihannesten vitamiinien imeytymistä kehoon... tai näin minulle joskus nuoruuteni kilpaurheiluvuosina valmentaja sanoi (korjatkaa, jos tiedätte paremmin). Ei salaattia kuitenkaan kastikkeeseen pidä hukuttaa. Tietenkään! Pieni määrä riittää antamaan makua.

Salaattikastikkeiden perussääntö on 1 osa happoa ja 3 osaa oliiviöljyä. Tällä olen pötkinyt aika pitkälle ja synnyttänyt vuosien varrella monen moisia variaatioita toimimaan eri salaattien kanssa. Toisinaan lisään happoa hieman anteliaammalla kädellä, sillä tykkään vähän pistävemmistä kastikkeista. Toimii!


Ganska många har väll som tendens, att börja det nya året genom att lite granska sina matvanor. Idrott hör också till. Jag tycker om att tänka, att i vårt hushåll är hälsosamma vanor närvarande året runt. Men alltid är det ändå inte så och vi gör också i januari en granskning över vad det riktigt är vi sätter i oss. 

Sallader hör dock till våra vanor året runt och jag anser mig vara rätt så bra på att göra dem. De tre grundreglerna för en god grönsallad är följande: mindre är mer, kom ihåg att ha nåt att bita i och tugga på och glöm inte att dressingen kronar allt.
Grundregeln för en god saladssås är 1 del syra och 3 delar olja. Det funkar alltid. Men jag gillar såser som kniper lite till i munnen, så jag blandar in lite extra syra då och då.

Kolla recepten nedan för mina alla tiders salladsdressingsfavoriter.



BALSAMICOCRÈME
Toimii erityisen hyvin fetasalaatin kanssa

Näitä tarvitset:

• 1/4 dl oliiviöljyä
• 1/8 dl  hyvää balsamicoa
• 1 tl sinappia
• 1 tl juoksevaa hunajaa

Sekoita ainekset desilitra mitassa teelusikalla voimakkaasti, kunnes sinappi ja hunaja ovat täysin liuenneet ja kastike sakeutunut. Kastikkeen sakeutuminen vaatii voimakasta sekoittamista hieman hetkeä pidempään.



TILLIKASTIKE
Sopii kesään, erityiseti vihersalaatteihin, joissa on perunaa, kalaa, tofua tai kananmunaa

Näitä tarvitset:

• 1/4 dl oliiviöljyä
• 1/8 dl valkoviinietikkaa
• 1/4 tl suolaa (varo, ettet vahingossakaan laita liikaa suolaa)
• 2 rkl hienonnettua tilliä
• 1/2 tl hyvää sinappia
• 1/2 tl hienonnettua shalottisipulia
(•ripaus sokeria)

Sekoita etikka ja suola, kunnes suola on liuennut.
Lisää tilli, sinappi ja sipuli ja sekoita huolella. Hitaasti lisää öljy samalla sekoittaen, kunnes kastike on pehmeä ja täysin sekoittunut.



VALKOSIPULI (CHAMPANJA) KASTIKE
Rapuja, jättikatkarapuja, kampasimpukoita tai leipäpaloja sisältäviin vihersalaatteihin 

Näitä tarvitset:

• 1 valkosipulin kynsi
• 6 rkl oliivöljyä
• 2 rkl champanja etikkaa
• 2 tl sitruunan mehua
• 1 rkl hunajaa
• ripaus suolaa
• ripaus mustapippuria

Murskaa valkosipuli morttelissa.
Lisää muut ainekset ja murskaa ja sekoita morttelilla, kunnes kastike on tasainen.



AVOKADOKASTIKE
Yrttisiin ja pirteisiin salaatteihin pehmentämään makuja, sopii myös erittäin hyvin feta- tai mozzarellasalaattiin

Näitä tarvitset:

• 2 avokadoa
• 2-3 tl sitruunan mehua
• 1 dl turkkilaista jogurttia
• 0,5 dl oliiviöljyä
• 3 valkosipulinkynttä
• 1 tl suolaa
• 1 tl sriracha-chilikastiketta

Soseuta kaikki ainekset keskenään blenderissä. Tadaa, valmis!


__________________________



BALSAMICOCRÈME
Funkar extra bra med fetasallad

Det här behövs:

• 3/8 dl olivolja
• 1/8 dl balsamico av bra kvalitet
• 1 tsk senap
• 1 tsk honung

Blanda väl alla ingredienser i ett desiliter mått tills senapen och honungen löst ut sig och dressingen något tjocknat till. För att få en krämig konsistens krävs det att blanda med fart och styrka en lite längre stund.



DILLDRESSING
Passar till sommaren, speciellt bra med grönsallader, som innehåller potatis, fisk, tofu eller ägg

Det här behövs:

• 3/8 dl olivolja
• 1/8 dl vitvinsvinäger
• 1/4 tsk salt (akta, så du inte ens i misstag sätter för mycket salt!)
• 2 msk finhackad dill
• 1/2 tsk senap
• 1/2 tsk finhackad shalottenlök
(• en nypa socker, ifall du tycker så)

Blanda vinägern och salt tills saltet löst sig ut.
Tillägg dill, senap och lök och rör om väl. Tillääg långsamt oljan samtidigt, som du blandar dressingen tills den är mjuk och slät.



VITLÖKS (champagne) DRESSING
Till grönsallader med scampi, kräftor eller/och brödbitar

Det här behövs:

• 1 vitlöksklyfta
• 6 msk olivolja
• 2 msk champangevinäger
• 2 tsk försk pressad citron saft
• 1 msk honung
• en nypa salt
• en nypa svartpeppar

Krossa vitlöken i en mortel.
Tillägg det andra ingredienserna och krossa och blanda tills dressingen är slät. 



AVOKADODRESSING
Till sallader med örter och syra för att mjuka till smakerna, passa även utmärkt till feta- och mozzarellasallader

Det här behövs:

• 2 avokadon
• 2-3 tsk citronsaft
• 1 dl turkisk jogurt
• 0,5 dl olivolja
• 3 vitlöksklyftor
• 1 tsk salt
• 1 tsk sriracha chili sås 

Rör om alla ingredienser i en blender och det var det!

8 kommenttia:

  1. Vielä kun saisi sellaisia hyviä talvisalaatin reseptejä. Meillä alkaa yleensä salaattisesonki kunnolla vasta keväämmällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tää on oiva lämmittävä talvi- ja syyssalaatti, vaikka ei olekaan lämmin salaatti - http://halftenspydderestendog.blogspot.fi/2014/09/papusalaatti.html

      Tässä taas ihana lämmin salaatti, joka sopii hyvin näihin leutoihin loskasäihin nostamaan mieltä - http://halftenspydderestendog.blogspot.fi/search/label/Salaatti

      Ja tämän linkin takana olevaan poksahtelevaan talvisalaattiin sopii mainiosti tämän päiväisen postauksen balsamicocrème, valkosipulikastike tai avokadodressing - http://halftenspydderestendog.blogspot.fi/2012/12/talvisalaatti.html

      Toivottavasti näistä on sulle iloa nyt kun kevääseen on vielä vähän aikaa :)

      Poista
  2. Kiitos kastikeohjeista, niitä ei ole koskaan liikaa :) Ja kastiketta pitäisi kyllä olla, muuten salaatti jää jotenkin vaillinaiseksi. Sinällään salaatti-into herää kyllä heti, kun päivät alkavat olla valoisampia, eli ihan pian, jee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vaihtamalla kastiketta silloin tällöin saa omaan vakkarisalaattiinkin vähän variaatiota.
      Kohta se on täällä, ihan kohta. Kevät, siis! Mulla kyllä salaatti-into on ympärivuotista...tiedä sitten mistä johtuu, mutta olen aina syönyt salaatteja melkein päivittäin, ihan pikku skidistä asti.

      Poista
  3. Mitä olisi salaatti ilman kastiketta...hyviä ohjeita:)

    VastaaPoista
  4. Tack för inspirationen, ska överraska min man ikväll med fetaostsallad (hans favorit) med din balsamicocreme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Åh, kul med överraskning!
      Hoppas ni gillar mitt recept :) Berätta se'n gärna vad ni tyckte.

      Poista