TOMAATTIKASTIKE

Onni on puoliso, joka osaa kokata. Oikein erityinen onni on puoliso, joka osaa kokata juuri ne jutut, joissa itse ei ole parhaimmillaan. 

Tykkään pastasta. Ja tomaattikastike kuuluu kaikkien pastasta nauttivien perusrepertuaariin. Minun käsissäni siitä tulee kuitenkin pelkästään ihan hyvää. Huushollimme ylivoimainen pastalle-tomaattikastike-mestari on taloutemme komeampi osapuoli. Hänen käsissään kastike saa syvyyttä, josta makunystyrät hurraavat hurmioituneena.

Tärkeää on laadukas tomaattimurska sekä happo ja makeus ja sen snadisti ärsyttävän tv-kokin sanoin "hyvä suola". Loppujen lopuksi hyvä tomaattikastike syntyy aika nopeasti, vaikkakaan sen kanssa ei missään nimessä pidä kiirehtiä.

Tässä versiossa käytössä oli soijarouhetta. Maltillisesti kuitenkin, joten uskon, että maistuu niillekin jotka eivät rouheesta välittäisikään. Toki sen voi jättää pois tai korvata lihalla. Soijarouhe tuo kuitenkin mukavaa täyteläisyyttää ja pehmeyttä muuten aika tuliseen kastikkeeseen.

Tulisia tomaattikastikkeita suosittelen muuten nauttimaan vähän tuhdimpien pastojen kanssa. Esimerkiksi paccheri toimii tosi hyvin. Rigatonikin on oiva kaveri. Ja tietenkin sellainen rouheapintainen pasta on aina parempi, sillä sen pintaan kastikkeet tarttuvat paremmin.

Meillä muuten syödään aika paljon aurinkokuivattuja tomaatteja ja aina, kun purkki loppuu kaadamme siitä öljyt talteen ja käytämme ne ruoanlaitossa. Suosittelen.

TOMAATTIKASTIKE SOIJARUOHEELLA

Näitä tarvitset:

• oliiviöljyä aurinkokuivattujen tomaattien purkista

• ripaus yrttisormisuolaa

• 1 iso punasipuli

• pätkä purjon valkoista vartta

• loraus paksua balsamicoa (esim. Vernan)

• mehut kahdesta sitruuna lohkosta/siivusta

• 1 punainen chili

• 2-3 valkosipulin kynttä

• 500 gr tomaattimurskaa

•  reilu 1/2 dl soijarouhetta

• 1-2 rkl aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja

• 1 rkl tuoretta rosmariinia

• reilusti mustapippuria

• kuivattua basilikaa

• suolaa

• pieni loraus vaahterasiirappia

• tuoretta oreganoa

Kuumenna öljy pannulla ja mausta sormisuolalla.

Hienonna sipuli ja purjo ja siirrä pannulle. Lorauta joukkoon hieman balsamicoa ja purista yhdestä sitruunaviipaleesta mehut. Kuullota miedolla lämmöllä noin vartin ajan.

Murskaa valkosipuli ja silppua chili siemenineen. Lisää puolet pannulle ja säästä loput myöhemmäksi. Kuullosta vielä hetki.

Pilko aurinkokuivatut kirsikkatomaatit ja silppua kahden rosmariini oksan lehdet.

Lisää pannulle tomaattimurska, soijarouhe, loput chilistä ja valkosipulista, pilkotut aurinkokuivatut tomaatit sekä silputtu rosmariini.

Huuhtele tomaattimurska tölkki vedellä ja kaada pannulle puolikas tölkillinen. Soijarouhe tarvitsee nestettä.

Purista toinen lohko sitruunan mehua kastikkeen joukkoon ja sekoita.

Mausta reilusti mustapippurilla, kevyemmin kuivatulla basilikalla ja suolaa tarpeen mukaan. Lisää pieni loraus vaahterasiirappia ja revi yhden oregano oksan lehdet kastikkeeseen.

Anna hautua noin 10 minuuttia.

Keitä kastikkeen hautuessa pasta. Valuta ja sekoita kastikkeen joukkoon. Annostele ja rouhi päälle kevyesti parmesan juustoa.

TOFUA VIETNAMILAISITTAIN

Vuoden vaihteessa totesin aasialaisen keittiön tuntemukseni olevan hyvinkin kapea. Omassa keittiössä ei vielä viime vuoden puolella syntynyt kyseisen maanosan ruokakulttuurista oikein muuta, kuin intialaishenkisiä makuja, vaikka maailmalla (ja Helsinginkin ravintoloissa) aasialaiset makumaailmat ovatkin lapsuudesta asti tulleet tutuksi. Tutustuminen maanosan ruokaohjeisiin ei ole edelleenkään ollut vilkasta, mutta hiljaa hyvä tulee. Askel askeleelta ravistelen harteiltani pelkoja epäonnistumisesta ja kokeilen itselleni uusia juttuja.

Jo useampaan otteeseen Tastespottingin-sivusto on osoittautunut pohjattomaksi ruokaidealähteeksi. Sieltä löysin myös ohjeen tähän vietnamilaiseksi määriteltyyn tofuherkkuun. Uutta minulle tässä reseptissä on saken käyttö ruoan valmistuksessa. Enpä muuten ollut tofupalojakaan aiemmin jauhottanut.

Tätä on meillä nyt jo pariin otteeseen nautittu ja parilla eri tapaa. Jaan ohjeen täällä teille, sillä se on hyvää. Totean, että vaikka kuvan annoksessa on lehtikaalia koen kiinankaalin toimivan tässä paremmin. Kunhan kokeilin tällä kertaa näin. Toki lehtikaalikin maistuu. Ei hätää siis, jos se on mitä kaapistasi löytyy ja koipi ei tällä kertaa kanna kauppaan asti.

TOFUA VIETNAMILAISITTAIN

Näitä tarvitset:

• maustamaton kiinteä tofu

• 2 rkl maissijauhoja

• 450 gr kiinankaalia (tai vaihtoehtoisesti 300 gr lehtikaalia, varret pois)

• 8 kevätsipulin vartta (tai vaihtoehtoisesti yksi pienehkö purjo)

• 1 punainen chili

• 1 valkosipulin kynsi

• 2 rkl Thai basilikaa

• 2 rkl soijakastiketta

• 1 rkl sakea

• 1 tl vaahterasiirappia

• 2 rkl vettä

• 2 rkl kuumuutta kestävää paistinöljyä (esim rypsi)

• jasminriisiä

Sekoita pieneen kulhoon soijakastike, sake, vaahterasiirappi ja vesi. Siirrä syrjään.

Kuivaa tofu talouspaperilla. Kuutioi ja pyörittele kuutiot maissijauhoissa niin, että jokainen sivu on saanut jauhoja päälleen.

Kuumenna pannu ja lisää öljy. Odota hetki, että öljy kuumenee.

Siirrä puolet tofukuutioista pannulle pihtejä käyttäen, jotta sormillesi ei roisku tulikuumaa öljyä (been there, done that).

Paista tofupaloja välillä kääntäen, kunnes ovat saaneet kauniin kullanruskean sävyn.

Nosta pihtien tai reikäkauhan avulla talouspaperin päälle.

Toista sama lopuille tofukuutioista.

Pilko kiinankaali (tai lehtikaali).

Pilko kevätsipulin varret viistosti. Jos käytät purjoa, viillä siihen ensin pituussuunnassa noin 3 viiltoa ja pilko sitten viistosti.

Laita riisin vesi kuumenemaan ja keitä riisi.

Kun riisin keitin aikaa on jäljellä enää 5 minuuttia kuumenna paistinpannu ja öljy. Lisää kuumalle pannulle kaali ja sipuli. Kuullota n. 3 minuuttia (lehtikaali vaati enemmän aikaa, noin 4-5 min).

Viipaloi ohueksi valkosipulin kynsi ja chili (anna siementen olla mukana).

Lisää chili, valkosipuli, thai basilika ja tofu pannulle. Sekoita ja paista noin 30 sekunnin ajan.

Lisää lopuksi alussa tekemäsi kastike. Pannun kuuluu olla niin kuuma, että kastike kiehahtaa saman tien. Sekoita huolella niin, että kastiketta on kaikkien vihannesten ja tofujen päällä.

Tarjoile samantien riisin kanssa.

Alkuperäinen ohje englanniksi löytyy täältä. Tuossa ohjeessa tofu myös prässätään, mutta jos käytät laillani kiinteää tofua en suosittele prässäämistä, sillä se kuivattaa tofua liikaa.

PAPUSALAATTI

Ai, että mitäkö meillä syödään syksyisinä arki-iltoina? Helposti ja nopeasti syntyviä salaatteja, joista jää mahdollisimman vähän tiskiä. Tässä yksi tämän syksyn suosikeistani, joka on päätynyt meillä pöytään jo useampaan otteeseen sekä elokuun että syyskuun aikana.

Fetasalaatti ja tabbouleh olivat kesällä köökimme syödyimmät salaatit. Syksyllä himoitsen kidenypapujen pehmeää makua, niiden kauniin syksyistä väriä ja niiden sisältämiä proteiineja.

KIDNEYPAPUSALAATTI

Näitä tarvitset:

• 2 tölkkiä säilöttyjä kidneypapuja

• ruukullinen korianteria

• ruukullinen persiljaa

• 1/2 pieni punainen chili (vahvuus 3)

• 1 valkosipulin kynsi

• 1 keltainen paprika

• 1 punainen paprika

• 1/2 pienestä punasipulista

• 1/2 rkl soijakastiketta

• 1 limen mehut

• loraus oliiviöljyä

• ripaus suolaa

Huuhtele kidneypavut siivilässä ja kaada ne salaattikulhoon.

Poista chilistä siemenet.

Silppua chili, valkosipuli, punasipuli ja yrtit. Pilko paprikat pieniksi kuutioiksi. Lisää kaikki kulhoon papujen joukkoon.

Purista salaatin päälle limestä kaikki siitä irtoavat mehut ja kaada mukaan soijakastike ja öljy.

Ripottele kevyesti suolaa päälle.

Sekoita huolella ja tarjoile samantien sellaisenaan tai esimerkiksi viininlehtikääryleiden kylkeen.

FARO

Helsingin Ruoholahdessa kanaalin varrella sijaitsee ravintolapaikka, jossa monet ovat vuosien varrella yrittäneet ja yhtä monet luovuttaneet. Sijainti lienee ravintoloitsijalle hankala, vaikka tilukset ja kanaalin varren tunnelma luovatkin otolliset puitteet menestykselle.

Viime tuokokuussa avanneelle Farolle soisin kaiken mahdollisen menestyksen ja siksipä suosittelen paikkaa täällä. Käykää ihmiset Farossa - ruoka on erinomaista ja palvelu mukavaa!

Miniburger

Farolla on erikseen bistro- ja terassimenu, joista jälkimmäinen ei näy ravintolan nettisivuilla. Terassilla istuessa kummaltakin voi tilata annoksensa sikin sokin - alkupala sieltä, pääruoka täältä ja lisuke taas tuolta. Eikös olekin mainiota! Menu vaihtelee jonkunverran vuodenaikojen mukaan.

Heinäkuun lopulla söin illalliseksi terassimenulta miniburgerin ja lisukkeeksi bistromenulta kukkakaali-piparjuurislawn sekä belugalinssisalsan. Kaikki niin hyviä, että ei jäänyt epäselväksi miksi ystävätär oli suosittelut paikkaa. Jälkiruoaksi jälkiruokien suurena fanina tilasin itselleni vielä toisen miniburgerin. Tarjoilija totesi sen olevan oiva valinta. Ystävät tilasivat marjoilla koristellut hapankermajäätelö-annokset. Jotain hapankermajäätelön tasosta kertoo se, että toinen heistä totesi "Mä en haluais syödä tätä, kun sit tää loppuu."

Kaali- ja piparjuurisalaatti

Viime perjantaina kävin Farossa toistamiseen illallistamassa. Surullisen vähän asiakkaita. Ehkä lounasaika on vilkkaampaa, mene ja tiedä. Terassikausi on loppumaisillaan, eikä paikka taida vetää iltaisin paljon porukkaa. Uskon, että jos vain ihmiset tietäisivät kuinka hyvää ruokaa täältä saa jonoa olisi metrolle asti ja pöytävarauksista käytäisiin kilpaa.

Nautin seuraa odotellessa baarin puolella oluen ja pöytään siirtyessä tilasin Faron päivän pihvin, joka oli tällä kertaa marmorifilé punaviinikastikkeella. Kylkeen tuli raikas vihersalaatti herkullisella vinegretellä maustettuna. Ja saanen mainita, että pihvi oli erinomainen ja kastike makuhermoja hivelevä. Erikseen vielä lisukkeeksi tilaamani endiivi-pähkinäsalaattikin oli todella maukasta. Tosin endiivi oli silputtu pieneksi, kun ystävälleni edellisellä kerralla se oli tarjottu ihanan isoina kokoinaisina lehtinä. Jälkiruoaksi nautimme dekonstruoidut tarte tatin:it. Erittäin suositeltava jälkiruoka, mutta ei yltänyt ihan hapankermajäätelön kilpailijaksi.

Hapankermajäätelöä marjoilla

Faro-hehkutukseni saattaa kuullostaa liioitellulta, mutta ehkä jotain paikan herkullisuudesta kertoo myös se, että keittiössä häärää aiemmin Kööpenhaminan ravintola Nomassa pörrännyt suomalaiskokki Ville Rainio. Muistienne virkistykseksi - Noma on kahden Michelin tähden ravintola, joka on rankattu vuosina 2010, 2011, 2012 ja 2014 maailman parhaaksi ravintolaksi. Että sillälailla... Kyllä se Rainion Ville on tainut sieltä saada ihan hyvät opit ruoanlaittoon.

Michelin-ravintola taustaisesta kokista huolimatta Faro on tunnelmaltaan rento ja hintatasoltaan mielyttävä. Suosittelen kaikille lämpimästi visiittiä! Itse aion pian käydä kokeilemassa Faron brunssia.

MUMMOLAN MUISTO: VIILIPYTTY

Tämä resepti liittyy vahvasti lapsuus muistoihin ja mummolaan. Vaikka äidin puolen isovanhemmillani oli talvikoti Espoossa olen aina kokenut todellisen mummolan olevan Ahvenanmaalla, jossa he asuivat 8 kuukautta vuodesta ja jossa minä vietin heidän kanssaan kaikki lapsuuteni kesät. Ukin kanssa puhuttiin suomea ja Momin kanssa ruotsia (på åländskt vis). Toisilleen he puhuivat omaa äidinkieltään niin, että Ukki saattoi kysyä suomeksi "Mitäs tänään syötäisiin?" johon Momi vastasi "Ja-a, det kunde vara köttbullar o' potatismos." Tai Ahvenanmaalla ollessa vastaus oli kyllä useammin kokt gädda, stekt gädda, tai fisksoppa. Joskus vastaus kuului rökt fisk, savukalaa siis, jonka savolaissyntyinen Ukki vuorostaan valmisti pyydystämistään ahvenista ja kampeloista pihalle rakentamassaan savustamossa. Kaikki kalaruoat toinen toistaan maukkaampia!

Viiliä, filbunke, Momi teki aina Ahvenanmaalla. Sitä tehtiin illalla ja syötiin aamulla. Maito haettiin Momin lapsuuden tilalta suoraan lehmän utareista Mansikin ruotsinkieliseltä kaimalta Gullrosilta. Se oli aina jotenkin vähän jännittävää. Olinhan minä kuitenkin kaupunkilaistyttö, jolle lehmätilalla käyminen ei ollut ihan jokapäiväistä touhua. Lehmät viettivät päivänsä ulkona nurmella tai rannalla mussuttaen kaislikkoa. Tuolla tilalla ei enää lehmiä ole ja niinpä kaislikko on vallannut ajan myötä sen rannat.

Maito lypsättiin alumiiniseen mjölkkannaan, laitettiin kansi päälle ja kannettiin kahvasta kotiin. Ensin siitä juotiin puolikkaat lypsylämpimät lasilliset, sillä oli se niin hyvää. Lopuista tehtiin viiliä.

Viilistä otettiin aina talteen pieni määrä seuraava filbunkea varten bottenmjölkiksi.

Tänä päivänä Gullrosia ei enää ole, eikä hänen jälkeläisiään ole sukulaisten tiloilla. Käytämme pastoroitua maitoa jonka haemme kyläkaupasta. Mutta ei mitä tahansa maitoa. Sen pitää olla Åländsk gammaldagsmjölk.

Gammaldagsmjölk, eli vanhan ajan maitoa, tarkoittaa ymmärtääkseni matalasti pastoroitua maitoa luonnollisella rasvapitoisuudella (3,9 - 4,5%). Tölkin kuvassa on Momin serkku ja kuva on Ahvenanmaan saaristosta 50-luvulta. Tölkin teksti kertoo, että kyseessä on "Gammaldagsmjölk, mjölk från åländska gårdar sedan 1921."

MOMIS FILBUNKE

6lle 

Näitä tarvitset:

• 1 litra Gammaldags mjölk (tai vastaavaa maitoa)

• pohjamaitoa = 1 viili (tai vastaava määrä edellisestä viilipytystä)

• voipaperia

• 6 viilikulhoa

• siirappia

Ota maito ja viili lämpiämään jääkapista.

Jaa viili kuuten astiaan pohjamaidoksi.

Kaada huoneen lämpöinen maito päälle, niin että jokaisessa kulhossa on saman verran. Älä sekoita.

Aseta voipaperi kulhojen ylle ja anna levätä yön yli lämpimässä paikassa.

Viili on valmista, kun sen pinta on hyytynyt.

Tarjoile siirapin kanssa aamiaiseksi tai välipalaksi.

Tällä reseptillä osallistun Suolaa ja Hunajaa - blogin järjestämään kesä- heinäkuun ruokahaasteeseen aiheena Mummola. Katso muidenkin blogien mummolamuistoja. Ihania tarinoita, ihania muistoja, ihania ruokaohjeita!

ROOMA

Rehkittyäni koko kevään ja talven töiden merkeissä koin ansaitsevani viiden päivän loman Roomassa. Roomassa, jossa kaikki kiire unohtuu.

Suurin virhe, jonka turistina täällä voi tehdä, on siirtyä tiukan aikataulun kanssa kohteesta kohteeseen, suorittaa nähtävyyksiä nähtävyyden perään. Roomassa niin ei kuulu tehdä. Täällä riittää, että dallailee katuja pitkin kesäsandaalit jalassa ja hymy huulilla. Nähtävyydet ikään kuin vain tupsahtavat eteen ja niistä nautitaan, niitä ei suoriteta.

Olin Roomassa nyt kolmatta kertaa. Rooman lukuisiin kirkkoihin (Santa Maria Trastevere, Santa Maria del Popolo, Santa Maria Sopra Minerva ja monet muut) ja iän ikuisen ihanaan Pantheoniin, kaikkien jumalten temppelliin, eksyn joka kerta täällä ollessani. Ja siis nimenomaan eksyn, sillä täällä käppäilen päämäärättömästi karttaa katsomatta. Ostan jäätelön kioskista, enkä enää muista mistä suunnasta tulin ja mihin suuntaan olin menossa. Menen jonnekin, löydän itseni jostakin muualta. Yllätyn, ällistyn, ilahdun, hämmennyn, hurmioidun, innostun, ihastun, rakastun.

Santa Maria del Popolossa vietän aikaa tuijottaen Berninin marmoriveistosta, jonka vasen rinta veistoksen oman käden puristuksessa näyttää niin häkellyttävän pehmeältä, että luulen sitä joka kerta mozzarellaksi. Pantheonin pilareiden alla jaksaisin istua joka ilta ja yö hengittäen menneiden aikojen lumoa. Villa Borghesen puistossa nautin piknik lounasta puiden varjossa. Iltaisin eksyilen juutalaiskortteleiden kujilla tai siemailen viiniä vesilasista Trasteveressä nuhjuisessa baarissa ja sen terassilla, joka levittäytyy kaiteiden yli koko piazzalle.

Ainoa kohde, johon varsinaisesti täällä hakemalla hakeudun on Vatikaani. Sielläkin olen vieraillut aina aikaisemmilla Rooman visiiteilläni. Vatikaani on kuitenkin niin valtava ja täynnä taideaarteita, että yksi käynti ei riitä sisäistämään sitä kaikkea. Vatikaani vaatii joka kerta kokonaisen päivän, rauhan kiertää, katsoa ja ihmetellä taidehistorian merkillisiä mestareita. Ja ristiretkillä tehtyjä käsittämättömiä ryöstöjä...

Ensi kertaa Roomassa vierailevalle suosittelen lämpimästi Forum Romanumin, Palatinos kukkulan ja Colosseumin opastettua kierrosta. Ilman ymmärrystä niistä, ei mielestäni voi ymmärtää Roomaa. Hyvän, ammattitaitoisen ja eläytyvän suomenkielisen oppaan löydät täältä.

Rakastan Roomaa monesta syystä. Yksi syy on se, että rakastan kuvataidetta, historiaa ja taidehistoriaa. Jopa ruokaakin enemmän, tai ainakin yhtä paljon. Rakastan myös italian kieltä. Se on mielestäni kaikista kielistä kaunein. Ja se tapa, miten sitä puhutaan - käsillä, jaloilla, koko keholla. Rakastan sitä ajallisuuden tunnetta, joka tässä kaupungissa väistämättä tunkeutuu koko kehoosi.

Tämä blogi on kuitenkin ruokablogi. Ja ruoka on toinen syy, miksi rakastan Roomaa. Puhukaamme siis ruoasta hetki, sillä niin roomalaisetkin tekevät.

PIZZOISTA

Aloitan pizzoista monesta syystä. Avopuoliso on ilmoittanut, että jos saisi syödä vain yhtä ruokaa lopun elämänsä niin se olisi hänen kohdallaan pizzaa. Lisäksi mistään muualta maailmassa ei saa yhtä hyvää pizzaa, kuin Roomasta. Ja taas toisaalta, jos et tiedä mihin mennä, saatat juuripa Roomassa syödä elämäsi paskimman pizzan.

Pyöreitä pizzoja syödään Roomassa useimmiten iltaisin. Lounaaksi, jos halajaa pizzaa, on tyypillisempi vaihtoehto pizza al taglio, eli palana painon mukaan myytävää peltipizzaa. Palapizzan kylkeen on ihana ostaa italialaisia kuivalihoja ja tulisia makkaroita, pullo viiniä, irtopainosta oliiveja ja suunnata puistoon piknikille. Pizza al tagliossa on usein hieman paksumpi pohja ja sitä löytyy lähes joka kadulta. Jos on vaikeuksia löytää pizzapaikka, voi hyvin kysyä ohikulkevilta paikallisilta, sillä he kyllä tietävät mistä palapizzaa löytää.

Roomalainen pizza tunnetaan ohuesta pohjastaan ja se on parhaimillaan, kun reunat ovat uunissa mustuneet. Parhaat ohutpohjaiset pizzat saa kahdesta paikasta, jotka sattumoisin ovat aika lähekkäin - La Montecarlo ja Da Baffetto (lähellä Piazza Navonaa).

Kummassakin paikassa on juuri sellainen oikea meininki. Pöytäliinat ovat paperia ja veitset ja haarukat tuodaan kasana keskelle pöytää. Da Baffettossa kuittejakaan ei kirjoiteta, vaan hinta heitetään ikään kuin lennosta huutaen tai kirjoitetaan kuulakärkikynällä paperiseen pöytäliinaan.

Kummankin paikan pizzat ovat ohuita ja rapeita. Kaiken kaikkiaan juuri sitä itseään - yksinkertaista ja taivaallisen hyvää. Omaan makuuni La Montecarlolla on kuitenkin parempi tomaattikastike, kun taas Da Baffettolla on maukkaampi kevyt lounasviini.

Mielestäni koko Rooman paras pizza (mitä nyt tähän mennessä olen maistellut) on Montecarlon Pizza Napoletana - rapea pohja, taivaallinen tomaattikastike, ihana juusto ja pari hassua anjovista siellä täällä antamassa väliin pieniä suolapaloja.

Iltaisin jonoa riittää, lounasaikaan pöydän saa usein nopeammin. Ja kyllä Roomassa lounaaksi niitä pyöreitäkin pizzoja syödään, joten ei se mikään synti ole.

Roomasta saa myös hyviä napolilaisia pizzoja, eli paksupohjaisempia pizzoja (ei siis kuitenkaan mitään pannupizzoja, ne ovat amerikkalaisten keksimä humpuukkihömpötys). Paksupohjaisemmista pizzoista minulla on ehdottaa teille se yksi ja paras paikka - Dar Poeta. Paikka sijaitsee Trasteveren kaupunginosassa. Iltaisin jonoa riittää, eikä etukäteispöytävarauksia oteta. Nimensä voi kuitenkin antaa ovimiehelle ja kysyä kuinka kauan suurin piirtein kestää, että pöytä vapautuu (yleensä 30-60 min). Odottaessa voi käydä juomassa aperitiivit  kulman takana jossain Trasteveren lukuisista baareista. Suosittelen paikan biancoa nimikkopizzaa.  Ja vaadin, että tilaatte jälkiruoaksi nutella ja ricotta kakun pöytäseurueelle jaettavaksi. Se maistui minullekin, vaikka en yleensä voi sietää nutellaa.

La Montecarlo

Vicolo Savelli 13

http://www.lamontecarlo.it/en/

Da Baffetto

Via del Governo Vechhio 114

http://www.pizzeriabaffetto.it/

Dar Poeta

Vicolo del Bologna 45

http://www.darpoeta.com/

TRATTORIOISTA JA RISTORANTEISTA

Kyllähän minä tiedän, että Roomassa syödään niitä sisäelimiä. Mutta en vieläkään ole uskaltautunut niitä kokeilemaan. Joten omat vinkkini keskittyvät hyviin alkupaloihin, pastoihin ja lihoihin. Ehkä sitten ensi kerralla niitä sisäelimiäkin.

Piazza Navonan holleilla Piazza del Ficolla sijaitsee ykkösehdotukseni pitkälle illalliselle - erittäin maukasta ruokaa ja kivat hinnat. Da Francesco tarjoaa törkyisen hyviä bruschettoja oliivitapenadella, tomaateilla tai sitä omaa suosikkiani - aglio e olio, valkosipulilla ja oliiviöljyllä. Primiksi suosittelen lämpimästi kaikkia listalta löytyviä pastoja. Carbonara on tuhti ja sopii mainiosti, mikäli valitset secondiksi jonkin kevyemmän vaihtoehdon. Da Francescon penne al'arrabiata on niin hyvää, ettei sanotuksi saa - sopii tulisten ruokien ystäville. Raviolit pinaatilla ja ricotalla ovat miedompia, mutta myös erittäin maukkaita. Secondi-listalta omaksi suosikikseni nousee lihapullat.

Tässäkin paikassa jonoa riittää. Toki ottavat etukäteisvarauksia vastaan, mutta eihän se Roomassa tietenkään niin mene, että pöydän saisi juuri silloin, kun sen on varannut. Odotus on kuitenkin sen arvoista, sillä ruoan lisäksi palvelu on miellyttävää ja paikka on syystäkin roomalaisten itsensä suosima. Lisäksi viereisellä piazzalla on viehättävä baari, jonka terassilla siemaillaan viiniä ja pelataan shakkia.

Muista primin ja secondin kohdalla fare la scarpetta, mikä tarkoittaa sitä, kun kaavitaan viimeisetkin kastikkeet lautaselta suuhun leipäpalan avulla.

Campo di Fiorin läheltä löytyvässä Trattoria Modernassa illallistin tällä reissulla ensimmäistä kertaa. Oikein suositeltava paikka, jossa antipastojen kylkeen tuodaan mitä maukkainta munakoisotahnaa. Paikan lasagne on suussa sulavaa ja tiramisu uppoaa hymyssä suin, vaikka vatsassa ei enää olisikaan yhtään ylimääräistä tilaa. Trattoria Modernan bruschetat eivät kuitenkaan olleet erityisen hyviä.

Samaiselta kadulta löytyy myös paikka nimeltä Emma (pizzeria con cucina).  Tätä kokeilimme myös ensimmäistä kertaa juuri tällä reissulla hotellin respan suosituksesta. Paikka oli hyvinkin erilainen, kuin ne paikat, joihin yleensä Roomassa menen. Täällä tarjoilija otti tilauksen vastaan tabletille, kaikki hohti uututta ja paikka oli puhdas. Ei siis ehkä sieltä viehättävimmästä päästä, mutta Emman bruschetta aglio e olio oli paras syömäni ikinä. Pizza oli hyvää, ei kuitenkaan aiemmin mainitsemieni vertaista. Pastakin oli maukasta. Lisäksi paikalla on luomumerkintöjä monessa ruoassaan ja raaka-aineiden alkuperät lukevat listassa.

Trasteverestä löytyy myös kiva illallispaikka, Marco G. Ristorante, joka tarjoaa muun muuassa valmiita menuita ja tasting menuun. Ristorantena paikka on Trattorioita hieman hintavampi, mutta silti Suomea huomattavasti edulllisempi. Tasting menuun voi ottaa minimissään 2lle hengelle ja sen hinta per lärvi on 26 euroa. Viinejä löytyy moneen menoon 17 eurosta 150 euroon. 28 eurolla saimme kuitenkin pullon punaviiniä, joka ylitti helposti tason, jonka samalla hinnalla saa Suomessa.

Da Francesco

Piazza del Fico 29

http://www.dafrancesco.it/

Trattoria Moderna

Vicolo dei Chiodaroli 16

Emma - Pizzeria con cucina

Via Monte della Farina 28/29

http://www.emmapizzeria.com/

Marco G

Via Garibaldi 56

http://www.marcog.it/en/

 

JÄÄTELÖISTÄ 

Italialainen jäätelö on niin hyvää, että Roomassa syön jäätelöä useita kertoja päivässä - ennen lounasta, lounaan jälkeen, iltapäiväkahvilla, ennen illallista, illallisen jälkeen...

Gelaterioita löytyy Roomassa melkein joka kadulta ja niissäkin on eroja. Totuus on kuitenkin se, että ostaisitpa jäätelösi Roomassa mistä tahansa, se on silti aina parempaa kuin mikään jäätelö täällä kotosuomessa.

Gelateria del Teatrosta saat mitä hienoimpia makuja jäätelöösi. Omat suosikkimakuni ovat mm. inkivääri, rosmariini-hunaja-sitruuna, valkosuklaa-basilika ja suklaa-punaviini. Täällä jäätelöt eivät ole ihan niin kermaisia, kuten esimerkiksi Fior di Lunassa.

Fior di Luna sijaitsee Trasteveressa ja sen viikuna-jäätelöä ja cremalimon-makua suosittelen lämpimästi ihan kaikille.

Frigidarium on Da Baffetton kulmassa ja mm. siksi oiva välijätskipaikka olitpa sitten juuri syönyt pizzasi Baffetossa tai Montecarlossa.

Via Dei Chiavarilla törmäsin uuteen jäätelöpaikkaan. Tässä paikassa kävin tämän reissun aikana joka päivä osittain siksi, että se sijaitsi hotellimme vieressä ja osittain siksi, että sen tuoreista mintun lehdistä tehty jäätelö oli niin käsittämättömän hyvää. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Gelateria del Teatron kyljessä on muuten Pizzeria del Teatro. Jotenkin olen saanut sen käsityksen, että saattaa olla samaa lafkaa. Pizza puolta en ole tuolla kokeillut, mutta voisihan se olla mielenkiintoinen. Teatron jäätelöiden suhteen suosittelen nauttimaan ne viereisillä portailla.

Gelateria del Teatro

Via di San Simone 70

Fior di Luna

Via della Lungarina 96

http://www.fiordiluna.com/

Gelateria Frigidarium

Via del Governo Vecchio 112

http://www.frigidarium-gelateria.com/gelateria.htm

Carapina

Via dei chiavari 37 (Vicolo dei Chiodarolin kulmassa)

Uusi jäätelöpaikka, jonka tuoreista mintun lehdistä tehty gelati oli tämän kertainen yksi ehdottomista suosikeistani.

... niin, että siis jonkun verran tuli jäätelöä syötyä...

KALAPUIKOT

Vietimme viime viikon Ahvenanmaalla kesälomaillen mökillä. Pappani vei avopuolisoni kalaan. Avopuoliso pyydysti hauen ja illalla pappa valmisti siitä kalapuikkoja. Sommar som bäst!

Kalapuikkojen kylkeen suosittelen nautittavaksi keitettyjä uusia perunoita voin kanssa, sekä kermaviiliin tehtyä tartar-kastiketta (ohje alla) ja simppeliä coleslawta. Voit myös lisätä pöytään suolakurkkuja, jotka sopivat mainiosti puikkojen kanssa nautittavaksi.

KALAPUIKOT - PAPPAS FISKPINNAR

edit. Pappa sanoo "4lle nälkäiselle tai 6lle ei niin nälkäiselle tai 3lle erittäin nälkäiselle".

Näitä tarvitset:

•  n. 400 gr ruodotonta haukifilettä

• 1 dl (tai enemmän) korppujauhoja

• 2 kananmunaa

• 1 l friteerausöljyä (rypsiöljyä)

• suolaa ja valkopippuria

Leikkaa ruodottomat haukifileet 6-10 cm pitkiksi puikoiksi.

Suolaa ja mausta pippurilla.

Vatkaa munat niin, että keltuaiset hajoavat ja sekoittuvat.

Dippaa haukipalat vatkattuihin kananmuniin ja anna levätä siellä noin 30 sek - 1 min.

Pyöritä paloja korppujauhoissa niin, että saavat reilusti korppujahoja ympärilleen.

Friteeraa öljyssä kunnes puikot ovat saanet kauniin tummahkon kullankeltaisen sävyn (noin 1-2 min).

Tartar-kastike kermaviiliin

Näitä tarvitset:

• purkki kermaviiliä

• tilliä

• kevätsipulin varsi

• pieni pala punasipulia

• reilusti pieniä kapriksia

• suolaa ja pippurisekoitusta

Silppua kaikki ainekset mukaan lukien pienet kaprikset.

Sekoita ainekset kermaviiliin.

Mausta suolalla ja pippurisekoituksella.