sunnuntai 30. lokakuuta 2016

PIKKELÖITY CHILI - INLAGD CHILI




Ensin kerätään kaikkea, mitä vain ikinä voi säilöä. Sitten pilkotaan ja viipaloidaan ihan vimmatusti. Purnukoita ja purkkeja pestään ja kummenetaan ja kuivataan. Etikkaliemiä keitellään toisessa kattilassa valkosipulin maustamana ja toisessa tillin kanssa, johonkin laitetaan rosépippuria ja toiseen valkoista. Keittiön läpäisee etikkakatku, joka ristituuletetaan pois, kunnes jalkoihin pitää laittaa villasukat, kun lattiakin meni ihan kylmäksi kaikesta tuulettamisesta. Nyt ollaan syksyn ja talven risteyksessä.




On taas se aika vuodesta, kun lillutan kaiken erinäisiin etikkaliemiin. Säilöntä kuuluu ja on aina kuulunut kaikissa kodeissani syksyyn ja alkutalveen. Purkkien ja purnukoiden täyttämisessä on jotain mieltä rauhoittavaa. Ja tällaiselle etikkahiirelle lopputuloskin maistuu paremmin kuin mikään. Chiliä rakastavana haluan tietenkin säilöä tätä tulista kaveria. Kokatessa käytän tuoretta ja kuivattua chiliä lähes kaikessa. Pikkelöity chili taas sopii mielestäni lähes minkä tahansa aterian lisukkeeksi. Padat tai tacot - mitä tahansa lautasillamme on kaivan pienen lasipurkin esille ja nautin parista tulisesta makupalasta ateriani kylkeen. 



_________________________________




Köket fylls av lukt av ättika - det betyder höst för mig. Jag älskar att inlägga och jag älskar det inlagda. En av mina absoluta favoriter är inlagd chili. Jag lägger färsk och torkad chili i nästan all mat jag tillverkar och inlagd chili passar enligt min smak som tillägg till nästan vilken mat som helst.  Vare sig det är en gryta på bordet eller tacon på tallrikarna, så gräver jag fram den lilla glasburken med egen inlagd chili och njuter av några eldiga smakbitar med min måltid.



_________________________________




PIKKELÖITY CHILI


Näitä tarvitset:

• noin 7 chiliä (punaisia, vihreitä, keltaisia)
• 1 dl omenaviinietikkaa
• 1 dl vettä
• 1 rkl rosépippuria
• 2 valkosipulin kynttä
• reilu 1 ruokalusikallinen sokeria (intiaani sokeri maistuu pikkelöinnissä erityisen hyvälle)
• vajaa 1 rkl suolaa
• 1 laakerinlehti

Viipaloi chilit paksuhkoiksi renkaiksi poistamatta siemeniä ja aseta ne puhtaaseen ja kuivaan lasipurkkiin. 
Kuori valkosipulit ja laita ne pieneen kattilaan kaikkien muiden ainesten kanssa. Kiehuta ja anna hautua noin viitisen minuuttia.
Kaada kuuma liemi chilien päälle lasipurkkiin. Anna viiletä noin pari tuntia, ennen kuin suljet purkin ja asetat sen jääkaappiin.
Säilyy jääkaapissa noin pari kuukautta.



_________________________________




INLAGD CHILI


Det här behövs:

• ca 7 chilin (gröna, röda, gula)
• 1 dl äppelvinäger
• 1 dl vatten
• 1 msk rosépeppar
• 2 vitlöksklyftor
• 1 dryg msk socker (indiansocker smakar super bra i inläggningar)
• lite under 1 msk salt
• 1 lagerblad

Skiva chilin i tjocka ringar, utan att ta av fröna och lägg i en ren och torr glasburk.
Skala vitlöken och lägg den med resten av ingredienserna i en kastrull. Koka upp och låt sjuda i ungefär 5 minuter.
Häll den heta vätskan över chilina i glasburken. Låt svalna i några timmar innan du stänger burken och lägger den i kylskåpet.
Håller i kylskåp i typ ett par månader.





4 kommenttia:

  1. Hälsningar från en lika tokig chilikock. ..väntar på att chilisarna på verandan ska mogna (blivit inflyttade från växthuset ) och sen blir det vansinnigt god chilisylt med paprika och lime. Anne från Landebistro/Maalaisbistro

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jag har aldrig gjort sylt på chili. Låter gott! Kanske nästa år ;)

      Poista
  2. Rakastan kaikkea (no, ainakin melkein.. :D ) pikkelöityä mutta enpä ole ennen keksinyt pikkelöidä chiljeä. Kuinka paljon etikkaan säilöminen muuttaa niiden tulisuutta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ohjeessahan ei siemeniä poisteta chileistä, joten ne tulistuttavat kivasti koko liemen, jossa sitten chilit muhivat. Tulisuus ei katoa minnekään, mielestäni se ei myöskään voimistu, ehkä ennemminkin jotenkin pehmenee pikkelöintiliemen makeudesta johtuen ja syventyy rosepippurin avulla.
      Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Tästä pienestä satsista riitti iloa viikoiksi.

      Poista