torstai 3. huhtikuuta 2014

YKSINKERTAISESTI HYVÄÄ


Lisukesalaatit ovat mielestäni parhaimmillaan, kun ne koostuvat vain muutamasta raaka-aineesta. Kun kastikkeessa on paljon makua ja sen sekoittaa huolellisesti salaatin joukkoon niin, että se tarttuu jokaiseen lehteen, ei itse salaattiaineksia tarvitse olla kuin yksi tai kaksi. Yksinkertainen ja keittiössämme kovassa käytössä oleva öljy-hunaja-lime salaattikastike tuo mukavasti makua salaattiin kuin salaattiin. Se sopii myös hyvin niinkin yksinkertaiseen yhdistelmään, kuin salaatinlehtien ja viinirypäleiden kaveriksi.

Tässä tällä kertaa jakamassani ruokaisassa lisukesalaatissa tofu toki maustetaan monella, mutta muutoin salaattiin ei tofun lisäksi tule kuin pinaattia, omenaa ja manteleita. Yksinkertaisesti hyvää juuri näin.


TOFU-PINAATTISALAATTI

Näitä tarvitset:

• 1 maustamaton tofu
• 1 tl sambal oelekia
• 1 tl sesaminsiemenöljyä
• 1 tl oliiviöljyä
• 1,5 tl dijon sinappia

• rasiallinen tuoretta babypinaattia
• kourallinen kuorellisia manteleita
• 1 omena

• loraus (noin 2 rkl) oliiviöljyä
• 1/2 tl hunajaa
• 1/2 limen mehu

Kuutioi tofu ja siirrä kannelliseen rasiaan.
Lisää tofun marinadi ainekset (sambal oelek, sesaminsiemenöljy, oliiviöljy ja sinappi) rasiaan, sulje kansi ja ravistele huolella. Siirrä tofu puoleksi tunniksi jääkaappiin maustumaan marinadissaan.

Paista marinoitu tofu kuumalla ja kuivalla pannulla kunnes tofupalat ovat ruskistuneet joka puolelta. Eikä haittaa, jos osittain jostain kohtia hieman mustuisivatkin, pinta kuuluu saada kivan rapeaksi.
Tofujen ruskistuessa pese pinaatti huolella ja siirrä salaattikulhoon.
Kuori ja kuutioi omena. Lisää mantelit, omenapalat ja ruskistetut tofukuutiot salaattiin.

Sekoita lorauksesta oliiviöljyä, hunajasta ja limen mehusta pienessä kipossa salaatille kastike ja sekoita kastike salaatin joukkoon huolellisesti. Tarjoile heti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti