maanantai 22. syyskuuta 2014

TOMAATTIKASTIKE



Onni on puoliso, joka osaa kokata. Oikein erityinen onni on puoliso, joka osaa kokata juuri ne jutut, joissa itse ei ole parhaimmillaan. 




Tykkään pastasta. Ja tomaattikastike kuuluu kaikkien pastasta nauttivien perusrepertuaariin. Minun käsissäni siitä tulee kuitenkin pelkästään ihan hyvää. Huushollimme ylivoimainen pastalle-tomaattikastike-mestari on taloutemme komeampi osapuoli. Hänen käsissään kastike saa syvyyttä, josta makunystyrät hurraavat hurmioituneena.

Tärkeää on laadukas tomaattimurska sekä happo ja makeus ja sen snadisti ärsyttävän tv-kokin sanoin "hyvä suola". Loppujen lopuksi hyvä tomaattikastike syntyy aika nopeasti, vaikkakaan sen kanssa ei missään nimessä pidä kiirehtiä.

Tässä versiossa käytössä oli soijarouhetta. Maltillisesti kuitenkin, joten uskon, että maistuu niillekin jotka eivät rouheesta välittäisikään. Toki sen voi jättää pois tai korvata lihalla. Soijarouhe tuo kuitenkin mukavaa täyteläisyyttää ja pehmeyttä muuten aika tuliseen kastikkeeseen.

Tulisia tomaattikastikkeita suosittelen muuten nauttimaan vähän tuhdimpien pastojen kanssa. Esimerkiksi paccheri toimii tosi hyvin. Rigatonikin on oiva kaveri. Ja tietenkin sellainen rouheapintainen pasta on aina parempi, sillä sen pintaan kastikkeet tarttuvat paremmin.

Meillä muuten syödään aika paljon aurinkokuivattuja tomaatteja ja aina, kun purkki loppuu kaadamme siitä öljyt talteen ja käytämme ne ruoanlaitossa. Suosittelen.


TOMAATTIKASTIKE SOIJARUOHEELLA


Näitä tarvitset:
• oliiviöljyä aurinkokuivattujen tomaattien purkista
• ripaus yrttisormisuolaa
• 1 iso punasipuli
• pätkä purjon valkoista vartta
• loraus paksua balsamicoa (esim. Vernan)
• mehut kahdesta sitruuna lohkosta/siivusta
• 1 punainen chili
• 2-3 valkosipulin kynttä
• 500 gr tomaattimurskaa
•  reilu 1/2 dl soijarouhetta
• 1-2 rkl aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja
• 1 rkl tuoretta rosmariinia
• reilusti mustapippuria
• kuivattua basilikaa
• suolaa
• pieni loraus vaahterasiirappia
• tuoretta oreganoa


Kuumenna öljy pannulla ja mausta sormisuolalla.
Hienonna sipuli ja purjo ja siirrä pannulle. Lorauta joukkoon hieman balsamicoa ja purista yhdestä sitruunaviipaleesta mehut. Kuullota miedolla lämmöllä noin vartin ajan.
Murskaa valkosipuli ja silppua chili siemenineen. Lisää puolet pannulle ja säästä loput myöhemmäksi. Kuullosta vielä hetki.
Pilko aurinkokuivatut kirsikkatomaatit ja silppua kahden rosmariini oksan lehdet.
Lisää pannulle tomaattimurska, soijarouhe, loput chilistä ja valkosipulista, pilkotut aurinkokuivatut tomaatit sekä silputtu rosmariini.
Huuhtele tomaattimurska tölkki vedellä ja kaada pannulle puolikas tölkillinen. Soijarouhe tarvitsee nestettä.
Purista toinen lohko sitruunan mehua kastikkeen joukkoon ja sekoita.
Mausta reilusti mustapippurilla, kevyemmin kuivatulla basilikalla ja suolaa tarpeen mukaan. Lisää pieni loraus vaahterasiirappia ja revi yhden oregano oksan lehdet kastikkeeseen.
Anna hautua noin 10 minuuttia.
Keitä kastikkeen hautuessa pasta. Valuta ja sekoita kastikkeen joukkoon. Annostele ja rouhi päälle kevyesti parmesan juustoa.



lauantai 13. syyskuuta 2014

TOFUA VIETNAMILAISITTAIN



Vuoden vaihteessa totesin aasialaisen keittiön tuntemukseni olevan hyvinkin kapea. Omassa keittiössä ei vielä viime vuoden puolella syntynyt kyseisen maanosan ruokakulttuurista oikein muuta, kuin intialaishenkisiä makuja, vaikka maailmalla (ja Helsinginkin ravintoloissa) aasialaiset makumaailmat ovatkin lapsuudesta asti tulleet tutuksi. Tutustuminen maanosan ruokaohjeisiin ei ole edelleenkään ollut vilkasta, mutta hiljaa hyvä tulee. Askel askeleelta ravistelen harteiltani pelkoja epäonnistumisesta ja kokeilen itselleni uusia juttuja.




Jo useampaan otteeseen Tastespottingin-sivusto on osoittautunut pohjattomaksi ruokaidealähteeksi. Sieltä löysin myös ohjeen tähän vietnamilaiseksi määriteltyyn tofuherkkuun. Uutta minulle tässä reseptissä on saken käyttö ruoan valmistuksessa. Enpä muuten ollut tofupalojakaan aiemmin jauhottanut.

Tätä on meillä nyt jo pariin otteeseen nautittu ja parilla eri tapaa. Jaan ohjeen täällä teille, sillä se on hyvää. Totean, että vaikka kuvan annoksessa on lehtikaalia koen kiinankaalin toimivan tässä paremmin. Kunhan kokeilin tällä kertaa näin. Toki lehtikaalikin maistuu. Ei hätää siis, jos se on mitä kaapistasi löytyy ja koipi ei tällä kertaa kanna kauppaan asti.


TOFUA VIETNAMILAISITTAIN


Näitä tarvitset:

• maustamaton kiinteä tofu
• 2 rkl maissijauhoja
• 450 gr kiinankaalia (tai vaihtoehtoisesti 300 gr lehtikaalia, varret pois)
• 8 kevätsipulin vartta (tai vaihtoehtoisesti yksi pienehkö purjo)
• 1 punainen chili
• 1 valkosipulin kynsi
• 2 rkl Thai basilikaa
• 2 rkl soijakastiketta
• 1 rkl sakea
• 1 tl vaahterasiirappia
• 2 rkl vettä
• 2 rkl kuumuutta kestävää paistinöljyä (esim rypsi)

• jasminriisiä


Sekoita pieneen kulhoon soijakastike, sake, vaahterasiirappi ja vesi. Siirrä syrjään.

Kuivaa tofu talouspaperilla. Kuutioi ja pyörittele kuutiot maissijauhoissa niin, että jokainen sivu on saanut jauhoja päälleen.
Kuumenna pannu ja lisää öljy. Odota hetki, että öljy kuumenee.
Siirrä puolet tofukuutioista pannulle pihtejä käyttäen, jotta sormillesi ei roisku tulikuumaa öljyä (been there, done that).
Paista tofupaloja välillä kääntäen, kunnes ovat saaneet kauniin kullanruskean sävyn.
Nosta pihtien tai reikäkauhan avulla talouspaperin päälle.
Toista sama lopuille tofukuutioista.

Pilko kiinankaali (tai lehtikaali).
Pilko kevätsipulin varret viistosti. Jos käytät purjoa, viillä siihen ensin pituussuunnassa noin 3 viiltoa ja pilko sitten viistosti.

Laita riisin vesi kuumenemaan ja keitä riisi.

Kun riisin keitin aikaa on jäljellä enää 5 minuuttia kuumenna paistinpannu ja öljy. Lisää kuumalle pannulle kaali ja sipuli. Kuullota n. 3 minuuttia (lehtikaali vaati enemmän aikaa, noin 4-5 min).
Viipaloi ohueksi valkosipulin kynsi ja chili (anna siementen olla mukana).
Lisää chili, valkosipuli, thai basilika ja tofu pannulle. Sekoita ja paista noin 30 sekunnin ajan.
Lisää lopuksi alussa tekemäsi kastike. Pannun kuuluu olla niin kuuma, että kastike kiehahtaa saman tien. Sekoita huolella niin, että kastiketta on kaikkien vihannesten ja tofujen päällä.
Tarjoile samantien riisin kanssa.


Alkuperäinen ohje englanniksi löytyy täältä. Tuossa ohjeessa tofu myös prässätään, mutta jos käytät laillani kiinteää tofua en suosittele prässäämistä, sillä se kuivattaa tofua liikaa.




torstai 11. syyskuuta 2014

PAPUSALAATTI



Ai, että mitäkö meillä syödään syksyisinä arki-iltoina? Helposti ja nopeasti syntyviä salaatteja, joista jää mahdollisimman vähän tiskiä. Tässä yksi tämän syksyn suosikeistani, joka on päätynyt meillä pöytään jo useampaan otteeseen sekä elokuun että syyskuun aikana.




Fetasalaatti ja tabbouleh olivat kesällä köökimme syödyimmät salaatit. Syksyllä himoitsen kidenypapujen pehmeää makua, niiden kauniin syksyistä väriä ja niiden sisältämiä proteiineja.


KIDNEYPAPUSALAATTI


Näitä tarvitset:

• 2 tölkkiä säilöttyjä kidneypapuja
• ruukullinen korianteria
• ruukullinen persiljaa
• 1/2 pieni punainen chili (vahvuus 3)
• 1 valkosipulin kynsi
• 1 keltainen paprika
• 1 punainen paprika
• 1/2 pienestä punasipulista
• 1/2 rkl soijakastiketta
• 1 limen mehut
• loraus oliiviöljyä
• ripaus suolaa


Huuhtele kidneypavut siivilässä ja kaada ne salaattikulhoon.
Poista chilistä siemenet.
Silppua chili, valkosipuli, punasipuli ja yrtit. Pilko paprikat pieniksi kuutioiksi. Lisää kaikki kulhoon papujen joukkoon.
Purista salaatin päälle limestä kaikki siitä irtoavat mehut ja kaada mukaan soijakastike ja öljy.
Ripottele kevyesti suolaa päälle.
Sekoita huolella ja tarjoile samantien sellaisenaan tai esimerkiksi viininlehtikääryleiden kylkeen.