torstai 16. toukokuuta 2013

MANGOSTA SALSAA





Olen näköjään trendipelle. Väli-Amerikan keittiötä povattiin tämän vuoden ruokailmiöksi ja nyt olen jo lopullisesti hurahtanut salsoihin. Aiemmin tällä viikolla teinkin jo kurkkusalsaa. Huomaan miettiväni kuumeisesti mistä kaikista raaka-aineista salsoja voikaan tehdä. Mango taitaa olla aika perinteinen. Maistuu halloumi-juuston tai hyvin suolatun kalan kanssa. Keittiössämme tästä etelän hedelmästä syntyi seuravanlaisesti salsaa.


MANGOSALSA

Näitä tarvitset:

• 2 mangoa
• 1 tuore punainen chili
• 1/2 punasipuli
• 1 ruukkuu tuoretta korianteria
• suolaa

Pilko ja silppua kaikki ainekset mahdollisimman pieniksi.
Siirrä kulhoon ja sekoita.
Mausta lopuksi suolalla. Suolan ja mangon makean liitto herättää salsan henkiin.


tiistai 14. toukokuuta 2013

JOKA KESÄN VAKIOLISUKE





Coleslaw kuuluu kesään, kuin nenä naamaan. Usein siihen laitetaan kaalin ja majoneesipohjaisen kastikkeen lisäksi vaikkapa porkkanaa ja sipulia. I like to keep things simple, joten meillä coleslaw tehdään yksinomaan kaalista ja sinapin, valkosipulin sekä limen maustamasta majoneesista.  Amerikan herkku nautitaan usein grilliruokien kanssa, mutta se sopii mainiosti myös esimerkiksi tacon päälle kalan kaveriksi. Hienostelua tämä ei kaipaa ja kuten kuvasta näkyy kulhon reunatkin jäivät siistimättä.


SIMPPELI COLESLAW

Näitä tarvitset:

• 1/4 kaalia
• 2 dl majoneesia
• 1 lime (mehu ja kuoret)
• 1,5 rkl dijonsinappia (myös valkoiviinillä maustettu dijon käy hyvin)
• 2 valkosipulinkynttä
• mustapippuria

Purista limestä mehut kulhoon.
Lisää sinappi ja murskaa valkosipulinkynnet joukkoon. Sekoita.
Lisää majoneesi ja raasta päälle limen kuoret. Sekoita.
Mausta kevyesti pippurilla ja siirrää jääkaappiin maustumaan.

Suikaloi kaali.
Lisää 3-4 rkl maustamaasi majoneesia. Sekoita käsin, jotta kastike tarttuu tasaisesti kaikkialle.
Siirrää jääkaappiin siksi aikaa, kun muut herkut valmistuvat.


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

KURKUSTA SALSAA





Kevät muuntaa tomaattisen salsan kurkkuisaksi. Mieli janoaa raikkaita lisukkeita kalan kaveriksi ja kaikkea mihin saa lorauttaa sitruunan tai limen mehua. Nopeasti syntyvä raikas, kurkkuinen salsa sopii mainiosti kalan ja äyriäisten kaveriksi. Kalatacoihin varsin lyömätön lisuke. Sopisi varmaan myös hyvin tämän limesiian kylkeen. Tänään kuitenkin nautimme tätä tortillojen päällä yhdessä halloumin ja limellä maustettujen paprikoiden kanssa.

Tämänkin Väli-Amerikan herkun olen poiminut aiemmin mainitsemastani Texmex från Grunden - kirjasta. Määriä vähän säätelin enemmän oman makuni mukaiseksi - vähensin tomaattien ja sipulin määrää. Vaihdoin myös hopeasipulin tällä kertaa keltasipuliin, sillä sitä löytyi kaapistamme ja käytin samasta syystä kuivattuja chilihippuja tuoreiden sijaan. Suosittelen kuitenkin niitä tuoreita maun vuoksi. Voit säädellä salsan tulisuutta chilin määrällä, mutta runsaasta korianterista ei kannata tinkiä.
Aiemmin postaamiani Crambyn reseptejä ovat myös Guacamole Tipico sekä vehnätortillat.


SALSA PARA MARISCOS

Näitä tarvitset:
• 1 kurkku
• 2 oikein kypsää tomaattia (tai noin 8 miniluumutomaattia)
• puolikas sipuli (kelta- tai hopea)
• ruukullinen tuoretta korianteria
• 1-2 tuoretta chiliä (tai vastaavasti pari runsasta hyppysellistä kuivattuja chilihippuja)
• suolaa

Kuori kurkku ja koverra siemenkota pois.
Pilko kurkku, tomaatit ja sipuli niin pieneksi, kuin vain pystyt. Sekoita kulhossa.
Silppua korianteri ja chili. Lisää kulhoon.
Mausta suolalla ja sekoita huolella.
Anna viiletä jääkapissa sen aikaa, kun valmistat salsan kanssa tarjoiltavat herkut.



torstai 2. toukokuuta 2013

TAMARIND-LOHTA JA KEVÄINEN JOGURTTIKASTIKE





Ohje on mukailtu Jamie Oliverin 'Salmon tikka with cucumber yoghurt'-reseptistä. Paistinpannun sijaan käytin kalan kypsentämiseen uunia ja jätin naanleivät pois keventääkseni ateriaa. Määrät menee tässä vähän sen mukaan, kuinka monta syöjää pöydän ympärillä istuu ja millainen nälkä heillä on.
Loistava kala-ateria aurinkoisiin kevätpäiviin. Enjoy!


TAMARIND-LOHI

Näitä tarvitset:

• ruodotonta lohifilettä
• tamarindtahnaa
• suolaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Leikkaa lohi noin 4 cm levyisiksi siivuiksi ja aseta siivut uuninvuokaan.
Suolaa lohipalat huolella ja anna levähtää hetken jääkaapissa (noin 15 min).
Ota lohi jääkapista, kuorruta se tamarindtahnalla niin, että päällipuoli ja sivut ovat täysin tahnan peitossa.
Kypsennä uunissa noin 20-30 minuuttia.


Keväinen jogurttikastike

Näitä tarvitset:

• 1 tuore chili
• puolikas kurkku
• 1/2 sitruuna
• 6-7 rlk ruokajogurttia
• tuoretta korianteria
• suolaa ja pippuria

Halkaise chili ja poista siitä siemenet. Pilko chili oikein pieneksi.
Raasta kurkku ja silppua korianteri.
Sekoita chili, kurkku ja korianteri jogurttiin kulhossa.
Purista päälle puolikkaan sitruunan mehu.
Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita.
Koristele lopuksi vielä parilla chilisilpulla ja korianterilla.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

PARSAA


Olen takaisin Suomessa pidempikestoisen työmatkan jälkeen ja Helsinki näyttäytyy keväisenä. Kevät on yhtä kuin aurinkoa, sulanutta lunta ja parsaa!
Parsan kypsentämiseen ei välttämättä tarvitse parsakattilaa. Meidän huushollissa parsa kypsyy aivan kelvollisesti suuressa ja laakeassa kasarissa. Vihreä parsa on mielestäni parhaimmillaan ihan vaan keitettynä ja voisulalla nautittuna. Ryhdyin kuitenkin tällä kertaa oikein villiksi ja kokeilin parsan ja vuohenjuuston yhdistelmää. Toimi.




PARSAA VUOHENJUUSTOLLA

Näitä tarvitset:

• vihreää parsaa
• suolaa
• voita
• vuohenjuustoa

Leikkaa parsoista puiset päädyt pois.
Keitä vettä kasarissa sen verran, että se peittää parsat ja lisää ripaus suolaa.
Laita kiehuvaan veteen parsat makuuasentoon noin viideksi minuutiksi kypsymään.
Sulata voi.
Poista parsat vedestä laakealle astialle ja kaada voisula päälle.
Lopuksi ripottele päälle vuohenjuustoa.



LAUANTAIMARKKINAT RANSKAN RIVIERALLA



Hyéresin kylässä Ranskan Rivieralla lauantaimarkkinat pursuavat ihania herkkuja. Työkiireiden keskellä matkalla Villa Noaillelle kerkesin juosta markkinoiden läpi, räpsäistä pari kuvaa ja ostaa mukaani välipalaksi kuivattuja tomaatteja, chilioliveja ja pienen palaa taivaallista camembertiä.









 









maanantai 22. huhtikuuta 2013

VILLA RANSKAN RIVIERALLA


Kevät on ollut kiireistä aikaa. Niin se on aina. Ruoanlaitto on jäänyt vähemmälle ja silloin, kun on keretty on menty aika vakiopikapastoilla. Kiire jatkuu työn merkeissä nyt kahden viikon ajan hieman mieluisemmissa maisemmissa - nimittäin Ranskan rivieralla pienessä kylässä nimeltä Hyères. 

Täällä Hyèresin kylässä Villa Noaillesissa puurran työn merkeissä tätä. Kannattaa katsoa tuo video, sillä se avaa 2,6 minuutissa tarinan Villa Noaillen takana - Marie-Laure de Noailles ja Charles de Noaillesin tarinaa, villan historiaa ja miten villa tänä päivänä on osa kansainvälisen muodin tähtien syntyä.





Villan rakennuttivat itselleen kodiksi taiteen rakastajat ja tukijat Marie-Laure ja Charles de Noailles. 
He ostivat Hyèresin kylän vuorella sijaitsevan alueen ja siinä olevan vanhan linnan rauniot. Pariskunta pyysi Corbusieriä suunnittelemaan modernistisen talon rauniohin kiinni ja niitä mukaillen. Corbusier ei suostunut "moiseen hullujen hommaan" ja niinpä Marie-Laure ja Charles etsivät itselleen toisen arkkitehdin, Rob Mallet-Stevensin, joka suunnitteli villan mukaillen rationalistisen suuntauksen kulmakiviä - käytännöllisyys, koristeellisuudesta puhdistautumista, kattoja, terasseja, valoa, hygieniaa... 

Talo suunniteltiin vuonna 1923 ja Marie-Laure ja Charles muuttivat siihen jo vuonna 1925. Rakennustyöt jatkuivat kuitenkin aina vuoteen 1933 asti. Valmis villa puutarhoineen kattaa 1800 m2 ja sisältää 15 makuuhuonetta joissa jokaisessa oma kylpyhuone, Ranskan ensimmäisen yksityisen sisätilassa olevan uima-altaan, squash-pelihuoneen, kampaamotilan, kuntosalin jne.




Yllä oleva kuva on uima-altaasta ja alla oleva squashcourtista. Ja tässä linkki Voguen sivuilla olevaan tämän vuoden festivaalin teaser-videoon, jossa Marie-Lauren hahmo esittelee villan eri tiloja.




Charles ja Marie-Laure olivat taidekeräilijöinä modernismista kiinnostuneita. Villan synnyn myötä heistä tuli taiteen puolesta puhujia, jotka ihailivat kaikkea riskikästä ja uutta. Heitä voi kiittää monista taiteilijalöydöistä sekä useista vaikutteista merkittäviin taiteilijoihin ja heidän töihinsä - olipa sitten kyse maalaustaiteesta (Salvador Dali), kuvanveistosta (Lipchitz, Giacometti), musiikista (Francis Poulenc, Igor Markevitch), tai sisustussuunnittelusta (Chareau, Jean-Michel Frank). He olivat myös elokuva entusiasteja ja rahoittivat kolmea mestariteosta - vuonna 1929 Man Rayn surrealistisen elokuvan "Les Mystères de Chateau du Dé", joka kuvattiin Villa Noaillesissa, vuonna 1930 Jean Cocteaun ensielokuvan "Le Sand d'un Poète" ja Luis Buñuelin ja Salvador Dalin toisen elokuvan "L'âge d'Or". Tämä kyseinen Buñuelin ja Dalin yhteistyönä syntynyt filmi herätti skandaalin ja se sensuroitiin seuraavaksi viideksikymmeneksi vuodeksi.





Charles de Noaillesilla oli intohimo kukkiin ja käytti ikääntyessään paljon aikaa kehittääkseen ja ylläpitääkseen Villa Noaillesin puutarhoja. Puutarhat ovat auki yleisölle päiväsaikaan ja ehdottomasti käynnin arvoisia.

Talon alapuolella rinnettä pitkin rakennettu puutarha on moniportainen ja sen sokkeloissa voi tuntea kulkevansa luonnon ja ihmisen yhteisvoimin luomaa labyrinttiä. Ja on puutarhaan rakennettukin myös ihan oikea labyrintti.




Alla oleva kuva on Marie-Lauren kubistisesta puutarhasta, jossa upean väriset mosaiikkikaakelit ja kubistisesti muotoillut kukkapenkit muodostavat taideteoksen.




Kadehtikaa ihan rauhassa sillä aikaa, kun minä nautin piknik lounaita työn lomassa katsellen villan terassilta näitä näkymiä.