maanantai 28. toukokuuta 2012

AHVENIA AHVENANMAALTA






Joka vuosi näihin aikoihin isäni alkaa tuomaan meille Ahvenanmaalla pyydystämiään kaloja. Läpi koko kesän meille tuodaan valmiiksi fileroituna ahvenia, siikaa ja toisinaan myös haukea. Kalafileet jäävät jostain kumman syystä usein pakkaseen odottamaan syksyntuloa, mutta toisinaan sulatamme ja valmistamme ne lähes samantien. Valkoinen kala tulee useimmiten paistettua pannulla. Olen kuitenkin jo pitkään halunnut kokeilla ahvenfileille jotain uutta valmistustapaa. Tämä Jamien reseptistä innostuksen saanut kokeilu uuniahvenelle osoittautui oivaksi ja takuuvarmasti teen sitä toistekin.


VÄLIMERELLINEN UUNIAHVEN

Näitä tarvitset:

• oliiviöljyä
• 3 valkosipulin kynttä
• 1/2 tl kuivattuja chilihippuja
• rasiallinen kirsikkatomaatteja
• 100 g tomaattimurskaa
• suolaa ja mustapippuria
• balsamicoa
• kourallinen kivellisiä mustia oliiveja
• 1 rkl kapriksia
• tuore basilikaa

• 4 pientä ahvenfilettä

Pilko valkosipulinkynnet ohuiksi siivuiksi ja paista niitä pannulla öliiviöljyn ja chilihippujen kanssa. Paista miedolla lämmöllä kunnes valkosipuli on pehmennyt, mutta älä anna sen ruskistua. Puolita kirsikkatomaatit ja lisää ne pannulle. Kun tomaatit alkavat lämmetä voit varovasti painaa niitä hieman kasaan puisella paistinlastalla. Lisää tomaattimurska ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna muhia noin 20 min. Lopuksi mausta vielä noin teelusikallisella balsamicoa, jotta kastike saa hieman hapokkuutta.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kaada kastike matalaan uunivuokaan. Mausta ahvenfileet suolalla ja pippurilla ja asettele ne kastikkeen päälle. Poista oliiveista kivet, valuuta ja huuhtele kaprikset ja ripottele ahventen päälle. Paista uunissa noin 15 min tai kunnes kala on kypsä. Voit tarkistaa kalan kypsyyden leikkaamalla sitä hieman halki. Ahven on kypsää sen lihan läpikuultavuuden muuttuttua helmiäisen valkoiseksi. Älä paista kalaa kuitenkaan liiaksi, sillä ylikypsä kala saa sitkeän koostumuksen.
Koristele lopuksi tuoreilla basilikan lehdillä ja tarjoile uusien perunoiden kanssa!

lauantai 12. toukokuuta 2012

LÄTKÄSAFKAA






Kuten niin monessa suomalaisessa kotitaloudessa, myös meillä seurataan leijonien otteluita.
Eilen ei kuitenkaan kiekko kulkenut ihan niin kuin piti.

No mutta, olipahan ainakin pöydässä hyvää ruokaa!

Lätkäsafka on verrattavissa leffasafkaan. Parhaimmillaan lätkä- ja leffasafka on, kun se seuraa tiettyä mallia: käsin syötävää, hieman kosteaa, sopivan mausteista ja suolaista sekä maistuu oluen kanssa. Jos ruoassa on viitteitä Väli-Amerikkaan niin sitäkin parempi!

Meillä tämä tulkitaan suhteellisen usein fajitaksiksi. Vehnäräiskäleen sisään ladotaan paistettua halloumia, mausteissa kuullotettuja paprikoita ja sipuleita, ranskankermaa, maailman parasta tomaattisalsaa ja avokadoista väsätty guacamole.

Lisäaineettoman ja tuoreen tomaattisalsan sekä kotikutoisen avokadotäytteisen guacamolen saa helposti tehtyä omassa keittiössäkin. Ja se kannattaa! Jos vilkaisee purkeissa ostettavien valmiiden guacamolejen aineslistaa huomaa helposti, että koko seoksessa ei välttämättä ole laisinkaan avokadoa. Kylmä ja helppo kotitekoinen salsakin on huomattavasti raikkaampi ja maukkaampi vaihtoehto kaupan hyllyiltä löytyville valmisteille. Tuoretta sen olla pitää!



TOMAATTISALSA

Näitä tarvitset:

4 tomaattia
• 1/2 sipuli
• 1/2 chili
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 6 tippaa tabascoa
• 1/2 tl sokeria
• suolaa
• mustapippuria

Kalttaa ja pilko tomaatit erittäin pieniksi paloiksi. Pilko sipuli ja chili. Valuta tomaateista ylimääräinen neste pois ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Tadaa!



GUACAMOLE

Näitä tarvitset:

• 2 avokadoa
• 1/2 punasipuli
• 1/2 chili
• 1/2 lime
• 1/2 tomaatti
• suolaa ja pippuria

• (tuoretta korianteria, jos miellät)

Halkaise avokadot ja poista kivet. Koverra hedelmäliha kuorista lusikalla ja survo perunasurvimella. hienonna punasipuli, chili ja kaltattu tomaatti ja sekoita joukkooon. Purista sekaan limen mehut (lime/sitruuna estää avokadoa tummumasta ja auttaa säilyttämään sen kauniin vihreän värin, toki antaa myös hvyää makua). Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää halutessasi joukkoon hienonnettua tuoretta korianteria. Helppoa ja hyvää!




perjantai 11. toukokuuta 2012

AAMUHETKI CAFÉ SALUTORGETISSA






Aikuisena olemisessa on kivaa esimerkiksi se, että työpalavereja voi pitää kahviloissa. Ja jos palaveeraa aamulla, voi aamiaiseksi kahvilassa syödä leivoksia. Kukaan ei ainakaan ole kieltämässä.

Café Salutorgetissa tuli syötyä Green Yunnan Jasmine teen kylkeen raikas sitruuna macaron. Reilulla neljällä eurolla saa kannullisen teetä, josta riittää yli kahteen kupilliseen ja pienen, mutta sitäkin maukkaamaan macaron-leivoksen.
Suositeltava tapa aloittaa työpäivä!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

PINAATTIA POSKEEN






Toisinaan kotona työskennellessä lounas saattaa jäädä väliin ja illallinen aikaistuu päivälliseksi. Siinä vaiheessa, kun päivällistä pitäisi alkaa valmistelemaan voi nälkä jo olla niin kova, että ruoan haluaa eteensä hyvinkin nopeasti.

Tämä raikas ja ruokaisa pinaatti ja feta pasta syntyi nopeasti ja vaivattomasti. Ja mikä parasta, sekaan mahtui myös sesonki raaka-aine! Kotimaista pinaattia on saatavilla tuoreena toukokuusta lokakuuhun, joten nyt on hyvä hetki alkaa herkuttelemaan vihreällä.

PINAATTI JA FETA PASTA
2lle hengelle 

Näitä tarvitset:

• oliiviöljyä
• 1 sipuli
• 4 valkosipulinkynttä
• 100 g tuorepinaattia
• auringonkukansiemeniä
• purkillinen säilyketomaatteja
• rkl Philadelphia tuorejuustoa
• hunajaa
• mustapippuria
• suolaa
• 1/2 pakettia fetajuustoa
• reilusti tuoreita basilikan lehtiä
• spaghettia

Perkaa tuore pinaatti ja huuhtele se huolellisesti.
Hienonna sipuli ja kuullota sitä oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Murskaa valkosipulinkynnet joukkoon ja lisää reilu teelusikallinen hunajaa päälle. Kuullota vielä hetki.
Lisää pinaatti pannulle sipulin joukkoon ja lisää auringonkukansiemenet. Paahda hetki.
Pilko tomaatit ronskin ottein, heitä ne pannulle ja sekoita joukkoon tuorejuusto.
Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tarvittaessa hunajaa tai sokeria.
Anna kastikkeen hautua keittäessäsi pastan.
Valuta pasta ja sekoita kastike joukkoon. Murskaa fetajuusto pinnalle ja ripottele basilikan lehdet päälle.